Miten suhtaudut omaan kuolemaasi jos olet

että mun sopii lähteä vaikka tältä istumalta.

Mutta jos näin käy, olen sinut asian kanssa. Teen voitavani, etten kuolisi. Jos vielä senkin jälkeen kuolema on tulossa, tulkoon.

Ei-toivotun lapsen on parempi olla syntymättä tähän maailmaan vihattavaksi ja laiminlyödyksi.

Kuolemaan suhtaudun niin, että toivottovasti siihen on pitkä aika ja toivottovasti siihen ei sisälly kovaa, pitkäkestoista kipua. Toisaalta tiedän sen, että kaikki voi muuttua hetkessä, voin kaatua kuolleena maahan seuraavassa hetkessä tai joutua onnettomuuteen. Siksi elämästä pitää nauttia!

jos järkiehkäisypilleria ei lasketa.



Mutta monesti olen toivonut, että oma äitini olisi tehnyt abortin. Ei elämä aina ole elämisen arvoista, oikeasti. Minulla oli rankka lapsuus, nuoruus ja suurin osa aikuisuudesta. Näin nelikymppisenä olen päässyt terapian avulla noista asioista yli ja elämä on ihan mukavaa ja mielekästä nyt. Mutta silti toivoisin että äiti olisi sen abortin tehnyt, jos saisin valita. Kokemaani kärsimystä ei voi mikään kompensoida ja siitä on kaikesta huolimatta jäänyt ikuinen arpi sieluun. Sellainen perusteellinen viattomuuden menetys. Jotkut hyväosaiset onnistuvat säilyttämään sen koko ikänsä.