Joku Av:n natsimamma taatusti käsikirjoittanut tuon Uusi ihminen-elokuvan.
Juttu suoraan av:lta. Köyhät ja heikkolahjaiset pitäisi steriloida koska ne lisääntyvät eniten ja ne paremmat ihmiset saavat vain yhden tai kaksi laatujälkeläistä. Elokuva kuvaa Ruotsia 50-luvulta, mutta ihan vastaava juttu 2009 av:lla.
Kommentit (4)
MUTTA MUTTA vähän väärää puuta haukut: eihän elokuvan käsikirjoitus ollut mitenkään sterilisaatioMYÖNTEINEN, pikemminkin päinvastoin. Kerrottiin siis kauhutarina siitä, millaista joskus on ollut.
Eli miten ap on voinut ymmärtää elokuvan niin väärin, että hän pitää sitä pakkosterilointimyönteisenä? Vaikka leffan katsoisi puoliunessa, kännissä tai samalla puuhaten jotakin muuta, niin eihän sitä nyt VOI ymmärtää noin väärin!
Ja juttu siis perustuu leffan käsikirjoittajan äidin kokemuksiin. Äiti oli ruotsalainen ja on jo kuollut, tuskin on tällä palstalla käynyt.
MUTTA MUTTA vähän väärää puuta haukut: eihän elokuvan käsikirjoitus ollut mitenkään sterilisaatioMYÖNTEINEN, pikemminkin päinvastoin. Kerrottiin siis kauhutarina siitä, millaista joskus on ollut.