Päiväkodissa
Minkälaista toimintaa haluaisit lapsesi päiväkodissa tapahtuvan? Kuinka paljon? Onko jotakin liian vähän? Mitä et missään nimessä haluaisi?
Kommentit (6)
vapaata leikkiä ja ehdottomasti ulkoilua lisättävä!
Paljon ulkoilua (hyvin valvottua, uusi piha), vapaata leikkiä sisällä, askartelua ja muuta kivaa, kiireettömät päikkärit, hyvä ruoka ja mukavat ruokahetket. Kivat, jaksavat, fiksut hoitajat.
Parempi ettei hoitajat väsytä itseään turhaan ylimääräisillä asioilla että jaksavat paremmin lapsia. Pääasia että suhtautuvat tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti lapsiin.
Vapaata leikkiä enemmän vaan
mutta välillä minusta päiväkodissa voisi tehdä vähän aktiivisemmin retkiä ja panostaa enemmän taiteeseen: musiikkiin ja kuvailmaisuun ainakin.
Jonkin verran meidän päiväkodissa onneksi harrastetaan liikuntaa.
ihan kuin niitä juhlia ja synttäreitä ei olisi muutenkin kaikilla. En ymmärrä että päiväkodissa niitä mässätetään. eikö vanhempia voisi ohjeistaa että synttäreinä 1 karrki vaan avikka jokaiselle, ihan turhaa alkaa kilpailemaan kuka eniten tuo. Vielä hoitajatkin niitä herkkuja kantavat, yrittävät kai sillä miellyttää jotain mutta päinvastoin on
Eikä karkkia ole tarjolla edes viikottain. Ei siis heilauta lapsen ruokavaliota suuntaan tai toiseen.
Kun tänne perustettiin yksityinen päiväkoti, lapsiperheiltä kyseltiin mihin he haluaisivat päiväkodin painottuvan. Itse vastasin että liikuntaan, ja niin taisi moni muukin vastata, sillä liikuntapainotteinen päiväkoti siitä tuli. Ja hienosti on painotus myös toteutunut, mitä olen tuttaviltani kuullut (omat lapseni ovat kunnallisessa pk:ssa).
Minä kannatan siis liikuntaa, runsasta ulkoilua ja mahdollisuuksien mukaan retkiä luontoon. Uiminen ym. olisi mahtavaa ekstraa, mutta sellaiseen on harvassa päiväkodissa säännöllisesti mahdollisuus.