Lue keskustelun säännöt.
Aloitan työt tammikuussa ja lapset 1,5v ja 3v. Olen odottanut tammikuuta niin kauan!
28.11.2009 |
Tuntuu, että elämä alkaa rullaamaan tammikuussa kun työt alkaa. Ihanaa aloittaa se normaali työt ja perhe rutiini. En tiedä, mutta tuntuu, että tosiaan omaa elämää ei ole nyt n. 3 vuoteen juuri ollut ja seinät kaatuu päälle. Hyvä, että roskat saan yksin vietyä. Lapsiani rakastan ja yritän heille olla mahdollisimman hyvä äiti, mutta viime aikoina on hermot mennyt helpommin ja uskon sen johtuvan siitä, että kotiäidin mitta on minulla tullut täyteen.
Hattua nostan niille, joilla useampi lapsi ja kotona viihtyvät ja antavat monipuolisen elämän lapsilleen. Jotenkin itsellä tuo kahdesti pihalle, kahdesti lämmin ruoka, torkuille, leikitään, välipala systeemi alkaa maistua puulle...
Onko muita samaa tuntevia vai onko kaikki niitä "täydellisiä" kotiäitejä, joille töihin paluu on pahin mahdollinen vaihtoehto?
Kommentit (11)
sekin oli ihan ok, kun mies oli hoitovapaalla ja minä töissä. Mutta nyt tämä arki, jossa mlemmat ovat töissä (joskin minä teen nelipäiväsitä viikkoa, mies vuorotöissä, eli on atkivapaita, mutta vastapainona myös viikonlopputöitä) ja lapset hoidossa on rasittavaa.
Lapset olivat 3v ja 5v hoitoon mennessään vuosi sitten syksyllä. Miehen vuorotyöstä johtuen ovat pääsääntöisesti hoidossa max 7 tunnin päiviä. Mutta ovat hoitopäivien jälkeen tosi väsyneitä. Itsekin väsynyt työpäivän jälkeen. Yhteistä aikaa jää vähän, silti pitää ehtiä pestä pyykit, tehdä ruokaa jne. Kaikkein rasitavimpina koen ne aamut, jolloin vien lapset hoitoon. Kotoa pitää läheä jo heti kehdeksan pintaan, jotta ehdin yhdeksäksi töihin. Aamut ovat tällöin ikävän kiireisiä ja stressaavia. Rn iedä mietn selviäsin, jos joutuisin viemään lapset joka aamu, nyt vietiaamuaj tulee 5-8/kuukausi.
Työni on mukavaa, haastavaa, täysin koulutustani vastaavaa, varsin hyvin palkattua jne. Mutta silti muistelen haikeudella kotiäitivuosia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olisi helpompaa yhden lapsen kanssa. Sitä ei ole kieltämistä. Mutta tippaakaan en kadu, että tuon toisen täystuholaisen tuohon sain! Hommaa riittää ja joskus tosiaan mietin, että mitä tuli tehtyä, mutta siltikin kun katson lasten yhdessä leikkivän, tajuan miten onnellinen olen noista kahdesta lapsesta. Kuten sanoin, se on se oman ajan puute, joka ehkä eniten iskee. Nyt saan sen edes töissä.
t.ap
itse olen ollu kotona vuodesta 2001, yksi lapsi 2002. aivan ihana oli olla kotona monta vuotta, ei rankkaa hetkeakaan. vuosi sitten aloitin 2 pv/ viikko toissa. tammikuun alusta 10 - 15 joka paiva, mutta silti paasen viemaan ja hakemaan lapsen koulutsta. miksi mun elama on nain taydellista???
Minä aloitin työt samanikäisten lasten kanssa - hyvin se sujuu ap
Aloitan varovaisesti 4pv/vko joten lempeä lasku! Enemmän huolehdin tuosta esikoisesta ja sen pärjäämisestä hoidossa kun on niin herkkä. Nuorempi varmasti pärjää.
t.ap
Ps. itse jaksoin paremmin, kun pääsin (!!!) töihin....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös olen ollut 3v kotiäitinä ja en todellakaan kaipaa töihin ollenkaan.
Myönnän, että välillä päivät tuntuvat hieman tylsiltä mutta ajattelen asiaa juuri siltä kantilta, että mieluimmin hoidan lapsia kotona kuin menisin töihin.
ja huomaan, että nyt todellakin alkaa arki puuduttamaan, kun tietää vaihtelua olevan tiedossa... nuorin meillä täytti just 2 ja vanhemmat koulussa... ja pitkäänhän olet kotona jaksanut ! - kahden pienen kanssa kun homma tahtoo olla melkoisen hulinaa ja sitovaa sellaista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotiäitiyden voi ottaa myös vähän rennommin; vain kerran päivässä ulos ja vain kerran päivässä uusi lämmin ateria :-) Tärkeämpää on läsnäolo ja hassuttelu lasten kanssa.
olen ollut työelämässä nyt pari viikkoa ja oon ihan loppu. toinen 1v11 kk ja toinen ekalla. lapsi itkenyt koko päivät hoidossa ja arkisin ei nähdä lainkaan koska lapsi hoitopäivän jälkeen niin väsynyt että menee heti nukkumaan... on myös erittäin stressaantunut. kaikilla on pitkät päivät, ei ehdi siivoamaan tai edes ruokaa laittamaan. pikainen valmisruoka, pesulle ja nukkumaan. siinä illan ohjelma töiden jälkeen. kun lapset on nukkumassa niin katson vielä kaikille vaatteet seur. päiväksi ja laitan ne pinoihin ulkovaatteita myöden. eli mitään muuta elämää ei enää ole kuin työ. viikonloput meneekin siivotessa ja kaupassa käydessä.
olisin niin kiitollinen kun saisin olla lasteni kanssa. en voi ymmärtää miten joku jaksaa työelämää jos pieniä lapsia.
ja työni on siis tosi kivaa mut lapset menee ajatuksissa edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse olen ollu kotona vuodesta 2001, yksi lapsi 2002. aivan ihana oli olla kotona monta vuotta, ei rankkaa hetkeakaan. vuosi sitten aloitin 2 pv/ viikko toissa. tammikuun alusta 10 - 15 joka paiva, mutta silti paasen viemaan ja hakemaan lapsen koulutsta. miksi mun elama on nain taydellista???
nyt kolmessa vuodessa ole oppinut, että edellisen päivän ruoat voi säästää seuraavalle päivälle. Ulkoilu tuntuu olevan tällä hetkellä minulle tärkeämpää kuin lapsille. Sitä vain jotenkin kaipaa muitakin kasvoja lasten lisäksi. Kyllä minä osaan hassutella lasten kanssa, mutta viime aikoina se on jäänyt vähemmälle kun alkaa niin olemaan väsynyt tähän arkeen. Jotenkin tämä pimeys, ilmat ja oman ajan puute puuduttaa. Mutta tämä olen vain minä. Ymmärrän, että kaikki ovat erilaisia ja nauttivat eri asioista. Minulle tämä osa-aikainen työ ei kyllä tule tippaakaan liian aikaisin. Kotona olen ollut näinkin kauan lasten parhaan vuoksi, mutta nyt katson, että me kaikki olemme valmiit siirtymään eteen päin.
t.ap