Hei äidit, joilla ylipainoinen lapsi.
Mitkä ovat omat mittasi, oletko myös ylipainoinen?
Kyselen vaan, kun en ole koskaan nähnyt lihavalla lapsella laihaa/normaalipainoista vanhempaa. Että onko sellaisia olemassakaan.
Kommentit (17)
Minä, äiti, olen pienikokoinen ja hoikka ollut aina. Isä normaali. Tyttö 10v jonkin verran ylipainoinen. Perheen muut lapset normaalivartaloisia. Syömme tavallista kotiruokaa, säännölliset ruoka-ajat. Kasviksia ja hedelmiä syödään niin kuin pitääkin. Mihinkään mäkkäreihin ei ole varaa kuin muutaman kerran vuodessa. Limsoja, sipsejä ym roskaa syödään kerran pari kuussa. Karkkipäivä kerran viikossa.
Ihmettelen itsekin mikä vikana. Terveydenhoitajan kanssa ollut puhetta, että mahdollisesti liikunnan puute voisi vaikuttaa. Tyttö vähän laiska liikkumaan, mielellään lukisi ym puuhailisi sisällä. Toinen tyttömme samanlainen lukutoukka, joka liikkuu vähän, mutta normaalipainoinen.
Eikä voi meidän kohdallamme sanoa, että äiti ei välitä omasta syömisestä, syön samaan rytmiin lasten kanssa normaalit lämpimät ruuat plus kaikki väli-ym palat. En yksinkertaisesti pärjää syömättä. Ylipainoinen tyttö syö myöskin samaan tahtiin muiden kanssa samat sapuskat. Mistä siis johtuu että samassa perheessä toiset lihoo ja toiset ei?
Hän on itse hoikka ja tosi tarkka ruokailuistaan ja vahtii painoaan, mutta lapsensa painosta ei ole huolissaan. Syövät "tavallista kotiruokaa" kuten nro 9 kertoi, mutta minkälaista! Vaaleaa pastaa, jauhelihakastiketta. Perunaa ja makkarakastiketta. Vaaleaa riisiä ja kanakastiketta. Makaronilaatikkoa vaaleasta makaronista. Vaaleaa leipää. Sokerijugurtteja. Jne. Kyllähän tuollaisella ruokavaliolla lihoo, vaikka se olisi omasta mielestä "tavallista kotiruokaa"...
Ei kasviksia, pasta aina vaaleaa, samoin riisi. Perunaa/pastaa/riisiä aina lautanen täynnä, ei kasviksia. Lisänä vaaleaa leipää... Huonoja hiilareita vain ja nehän on yhtä kuin sokeria joka muuttuu rasvaksi =/
Äiti siis syö tosi vähän, lapsi saa niin paljon kuin haluaa. Myös isä syö vatsansa täyteen ja on lihava.
Jos vanhemmat ovat normaalipainoisia, niin he ovat normaalipainoisia riippumatta siitä, että ovatko he joskus painaneet kymmenen kiloa vähemmän. Vanhemmiten kiloja voi ja saakin tulla, mutta mitään hätää ei ole, jos pysyy normaalipainon sisällä. (oikeastaan mitään hätää ei ole, vaikka painoindeksi olisi 20-28 välillä)
On täälläkin ystäviä, kun ruoditaan kaveriperheiden ruokavalioita, tehän niistä kaikki tiedättekin! Ja yllättäen kaikki itse syövät vain terveellistä ja ravitsevaa ruokaa... Juuustjoo.
...me vanhemmat olemme ylipainoisia, minä jopa vaarallisen. Perheystävällä vaatteet kuin vaatteet roikkuvat päällä (= langanlaiha), aivan kuten puolisollaankin ja heillä taas on ylipainoinen & roteva muksu.
Niin heillä on kyllä kaikilla ylipainoiset vanhemmatkin.
Esim. eräs lasteni eskarikaveri on tosi pyöreä nyt 7-vuotiaana. Hänen äitinsä on aina ollut reilusti ylipainoinen. Mutta ei ihmekään, ei harrasta liikuntaa, syö roskaruokaa:(.
Toinen on eräs sukulaispoika, 10 v. On pienestä annettu syödä paljon herkkuja. Vanhemmilla on huoltoasema ja poika on usein roikkunut mukana siellä ja syönyt jätskiä ja juonut limsaa. Nykyään on tosi lihava, silmät syvällä pyöreissä kasvoissa.
***
Samaa mieltä tuosta "normaalista kotiruoasta". Se nyt voi joidenkin mielestä olla mitä vaan! Jotkut syö pelkkää perunaa ja ruskeaa kastiketta, se nyt ei oo yhtään terveellistä, ei mitään ravintoarvoa. Jopa voileipien popsiminen voi olla parempaa jos päälliset ovat voileivän päällä terveellisiä. Että ei se lämmin ruoka aina ole autuaaksi tekevä asia!
Ei me itsekään syödä tervellistä ja ravitsevaa ruokaa sen enempää kuin lihavat ystävätkään. Me ei vain olla ylipainoisia...
On täälläkin ystäviä, kun ruoditaan kaveriperheiden ruokavalioita, tehän niistä kaikki tiedättekin! Ja yllättäen kaikki itse syövät vain terveellistä ja ravitsevaa ruokaa... Juuustjoo.
Keskimmäinen lapsemme on 10 vuotta vanha ja painaa 52 kiloa. Pituutta on kyllä myös keskimääräistä enemmän, mutta plussan puolella mennään. Hänellä on normaalipainoiset iso- ja pikkuveli, pikkuveli jopa alipainon rajalla. Minulla BMI 20, koko ikäni (nyt 41 v) olen ollut laihanpuoleinen. Isä on normaalipainoinen myös.
Keskimmäisemme ei edes ole mikään sohvaperuna (vaikka mielellään toki istuu tietokoneen ja tv:n äärellä), vaan urheilee useamman kerran viikossa ja kulkee matkansa polkupyörällä - kuten veljensäkin.
Mistä sitten ylipaino johtuu? Elämäntavoista? Ruokavaliosta? Geeneistä? Sen kun tietäisi.
lapsi/lapset ylipainoisia. Kyllähän se kiinnittää huomiota mutta en ole koskaan syvemmin pohtinut syitä.
Lähipiirissä on perhe jossa vanhemmat ja toinen lapsista on hoikkia, mutta toinen lapsi ylipainoinen.
Ei kasviksia, pasta aina vaaleaa, samoin riisi. Perunaa/pastaa/riisiä aina lautanen täynnä, ei kasviksia. Lisänä vaaleaa leipää... Huonoja hiilareita vain ja nehän on yhtä kuin sokeria joka muuttuu rasvaksi =/Äiti siis syö tosi vähän, lapsi saa niin paljon kuin haluaa. Myös isä syö vatsansa täyteen ja on lihava.
Sillä poikkeuksella, että meillä syödään salaattia ja kasviksia. Mutta siis leipä on vaaleaa, perunaa sekä pastaa ja riisiä vaaleana. Jogurtit sokerijogurtteja. Ja lapset saa syödä minkä jaksavat. Laihoja ne silti on... Samoin kuin isänsä. Minulla on vähän ylimääräistä, mutta BMI alle 28 (jotain 26 luokkaa).
lasten ja mummun ja vaarin kanssa. Vaari, siis sisäni ihmetteli myöhemmin että olipas siellä laihoja lapsia ja ylipainoisia äitejä. Hänen nuoruudessaan olivat lapset pulskia, terveen lapsen merkki, ja aikuiset ihmiset hoikkia. Että näin maailma muuttuu...
Täällä on vain lihaksikkaiden ja urheilullisten 2-5v lasten äitejä, joidenka lapset painavat yhtä paljon kuin normaalit alakoululaiset.
täällä on ihan sama vaikka 3-vuotias painaisi 30 kiloa, se on vaan "isäänsä tullut, ne on rotevaa sukua" jne.
Mutta ap:n kysymykseen, mä tiedän kyllä muutamia tapauksia, joissa lapsi on lihava, vaikka vanhemmat on hoikkia. Joisain kyse on siitä, että vanhemmat ei itse ole millään lailla ruoan perään, ja syövät mitä sattuu sopivassa määrin, mutta lapsi sitten syö sitä "mitä sattuu" ihan liikaa.
Mun hyvän ystävän tyttö oli tosi perso kaikelle syötävälle alle 5-vuotiaana, oli aika pullukkakin, mutta koska vanhemmillana oli tosi terveelliset elintavat, niin nyt tyttö on tosi terve ja sopusuhtainen alakoululainen, joka on tosiaan oppinut syömään niitä kasviksia ja hedelmiä.
ja on ylipainoinen.
Paino nousi lääkityksen vuoksi huimaa vauhtia.
Meillä ei herkutella kuin kerran vkossa, mehut ja limut ei kuulu ruokavalioon.
Olen itse kasvissyöjä joten aika kasvispainotteisesti syödään.
4.5vuotiaamme painaa 15kg, 6v painaa 18.5kg.
Oma BMI on 27, eli ylipainoa on. Mies on hoikka.
ylipainoista lasta, niin vastaan kaverini puolesta. Vanhemmat eivät ole av:n mittapuun mukaan ylipainoisia, koska jos mahtuu bmi:iltään edes jotenkuten normaalipainon rajalle, ei se ole ylipainoisuutta täällä av:lla. Todettakoon kuitenkin, että molemmat ovat kyllä 10 kg painavampia kuin olivat 25-vuotiaina.
Hänellä on kolme lasta, joista keskimmäinen 12 v poika on paitsi tanakka ja roteva, niin myös paksu. Perhe syö pari kertaa viikossa mäkkärissä ja poika vetää aina pari hampurilaista. Perheen tytöt eivät ole ylipainoisia, vaikka syövät samaa ruokaa.
niin eihän ole ihme jos on ylipainoa. Ei se laatu vaan se määrä.
Meidän perheessä minä ja mies ollaan laihoja. 1v4kk tytö todella pieni painaa 8kg ja on yli 80cm, pieni pömppö vatsa ja tikkujalat ja käsivarret. Ne käsivarret on niin pienet että mua aina huolestuttaa. 4v tyttö on tukeva ja suorastaan lihava, syö paljon ja on kaikkien herkkujen perään. Koko ajan on naälkä ja kaikki maistuu.
tänään kaupassa äidin ja noin 10v pojan. äiti oli tosi hoikka ja poika pahasti ylipainoinen.
tuli mieleen heistä, että äitiä ei juurikaan ruoan laitto kiinnosta ja pojalle sitten nopeasti lämmitetään jotain einestä tai haetaan roskaruokaa.