kerrostalossa äänet?

mut katon läpi törkeen hyvin. Kuuluu kun naapurin puhelin soi, kuuluu joskus "haloo" ja sen jälkeen puheensorina, tv kuuluu, ovet kuuluu, askeleet kuuluu, wc kuuluu, hanan avaus ja sulkemisäänet kuuluu, pesukone kuuluu, koira kuuluu, vauva kuuluu, paneskelu kuuluu. Kiusallista! Minä en muista enkä toisaalta halua koko ajan kontrolloida meidän perheestä kuuluvia ääniä joten tässä talossa kärsitään tasaveroisesti...

ylimmässä kerroksessa, joten sieltä ei kuulu. Alakerrassa asuu yksinäinen ihminen, joten yleensä ei kuulukaan mitään, mutta jos hän puhuu puhelimeen tai hänellä on vieras, niin melkein kuuluu, mitä puhuvat. Ja yskiminen jne. kyllä kuuluu ja vessaäänet tietty jne... En kyllä kestäisi, jos ei olisi niin superhiljaiset naapurit (yksinäisiä ihmisiä kaikki ja vanhoja, joten ei soi poppivehkeet). Voin vain kuvitella, millainen meteli meiltä kuuluu.



Täältä seuraavaksi omakotitaloon, kunhan lapset ovat sen ikäisiä, että voivat liikkua yksin. Siihen asti haluan kuitenkin asua kerrostalossa, koska lapset voivat leikkiä ja liikkua turvallisesti omalla ja naapurien pihalla ja kavereita on naapurissa pilvin pimein. Lapsilla pitää olla turvallinen reviiri, missä liikkua. Muutenkin pidän tänä kotimamma-aikana kt:n yhteisöllisyydestä.



Eikä naapurien äänet muutenkaan nyt haittaa, kun omassa kodissa aina niin kova meteli. Mutta sitten kun lapset ovat lentäneet pesästä ja tämä äiti haluaa lukea rauhassa kaikki ne kirjat, joita nyt ei ehdi, niin sen teen omassa talossa, enkä naapurin kustessa "vieressä". Se on varma.

Ja kyllä ottaa päähän. Asumme myös ylimmässä kerroksessa, alapuolelta kuuluu kakaroiden huuto ja kiroilu, kävely ja juokseminen. Seinänaapurit hiljaisia, mutta sellaisia normaaliääniä kyllä kuuluu. Ikävintä on kuitenkin se, kun naapurit käyvät kusella. On tosi kiva kuunnella sitä lorinaa, ja kun vielä pystyy laskemaan ne "lopputipat" niin siinä meinaa vähän hymy hyytyä....



Juu, tahtoisin omakotitaloon.

juuri sen vuoksi,kun meillä on monta lasta. En kestäsi kokoaikaista lasten hyssyttelyä ja rajoittamista kerrostalossa. Pidän myös tätä rauhallista omakotitalo-aluettamme huomattavasti turvallisempana ympäristönä sekä leikki-ikäisille että koululaisille. Kavereita lapsilla on niin paljon, ettei varmaan koskaan ole tullut yksinäistä hetkeä. Mutta, mutta itse inhoan asua omakotitalossa. Olen liikkuvaa sorttia, enkä välitä kyykkiä oman puutarhan kimpussa koko kesää. Olenkin päättänyt sinnitellä täällä niin kauan, että lapset ovat jo isoja/ muuttaneet pois kotoa ja sitten muutamme takaisin kerrostaloon.

Täältä seuraavaksi omakotitaloon, kunhan lapset ovat sen ikäisiä, että voivat liikkua yksin. Siihen asti haluan kuitenkin asua kerrostalossa, koska lapset voivat leikkiä ja liikkua turvallisesti omalla ja naapurien pihalla ja kavereita on naapurissa pilvin pimein. Lapsilla pitää olla turvallinen reviiri, missä liikkua. Muutenkin pidän tänä kotimamma-aikana kt:n yhteisöllisyydestä. Eikä naapurien äänet muutenkaan nyt haittaa, kun omassa kodissa aina niin kova meteli. Mutta sitten kun lapset ovat lentäneet pesästä ja tämä äiti haluaa lukea rauhassa kaikki ne kirjat, joita nyt ei ehdi, niin sen teen omassa talossa, enkä naapurin kustessa "vieressä". Se on varma.

varsinkin krapulaoksennuksen sapekkaat loppukarjaisut. Paneskeluäänet loppuvat aina yhtä nopeasti kuin ovat alkaneetkin. Huonoksi onneksi asun talossa jossa on melkein pelkkiä opiskelijoita & huonot äänieristeet.

Meillä nyt muutenkin noudatetaan jotain sääntöje eli lapset esim. rauhoittuvat nukkumaan kyllä ennen hiljaisuuden alkua eli ennen kymmentä. Tämä pätisi omakotitalossakin.



Ja mitä tulee tuohon turvallisuuteen, niin tokihan se riippuu asuinalueesta. Itse vain kammoksun meidän läheisiä pientaloalueita, joissa ei esim. ole jalkakäytäviä ollenkaan. Pelottava ajatus, että lapsi näillä pilkkopimeillä vaikkapa pyöräilisi tietä, jossa mopopojat ja maasturiäijät kaahailee. Tässä meidän kulmilla lapset voivat hyvin pyöräillä. Ja kun täällä pk-seudulla ne omakotitalojen pihat eivät ole kovin suuria eli on mielestäni arvokasta, että 5-vuotiaalla on jo vähän omaa pihaa isompi turvallinen ympäristö liikkua. Ja sehän on hyvä, jos omakotitalossa sattuu olemaan ihan naapurissa lapsia. Kerrostaloalueella niitä nyt on lähitaloissa varmasti. En vain itse uskaltaisi ottaa riskiä, että omakotitalossa lähimmät kaverit olisivat vaikka viiden talon päässä, johon pientä ei uskaltaisi päästää yksin pimeällä ja jalkakäytävättömällä tiellä menemään. Täällä lapsi voi hyvin hypätä viereisiin rappuihin kavereille kylään.



Mutta niin kuin sanottu, alueestahan se on kyse. Tämä sattuu olemaan sellainen "kerrostaloidylli". Talot ovat pieniä, pihat isoja ja kaikki tuntevat toisensa.

paneskelu äänineen päivineen olisivat mulle liikaa. Mielummin vaikka asun mökissä, missä ei ole vesi-eikä sähköliittymää.

Ei ylhäältä, alhaalta eikä sivuilta. JOskus vessassa voi heikosti kuulla kun naapuri vetää vessaa tai päästää vettä, jos saattuu kohdalle.



Talomme on vamistunut vuonna 1961 ja on kuulemma viimeinen paikalla muurattu talo mitä täällä päin on tehty. SEinät eivät ole hirmuisen paksut (ei kunnon ikkunalautoja) mutta eristävät hyvin.

yhtiö, jossa lapsiin on tosiaan panostettu. Pihalla on leikkimökkiä, kahluuallas kesällä jne... Eli tosiaan siinä mielessä idylli.



Eräs kaveri muutti tilantarpeessa tästä kauemmas omakotitaloon ja sanoin katuvansa sitä joka päivä, kun naapurissa ei lapsia ja sitten elämä on sitä kotona ja omalla pihalla pyörimistä ja lapset mankuu kavereita aamusta iltaan. Autolla sitten pitää lähteä lapsia viemään virikkeisiin.

Inhoan muutenkin kuskaamiskulttuuria. Haluan, että lapset voivat mennä kävellen tai pyörällä kouluun ja harrastuksiin. Pientaloalueilla se tuntuu usein olevan niin, että kakaroita kyysätään joka paikkaan autolla. Ei ole meidän juttu.

(noin 10 eri talossa) eikä koskaan ole osunut paneskelijoita naapuriin. Taitaa tuo seksinharrastelu olla harvinaisempaa kuin luullaankaan:) Me kyllä miehen kanssa joskus sekstaillaan, mutta ollaan kyllä lastenkin takia aika hiljaa, joten tuskin kuuluu naapuriin.

Asutaan alhaalla ja kulmassa, joten meillä ei ole kuin yksi seinänaapuri ja yläpuolella tietty. Seinän takaa ei kuulu koskaan mitään. Eikä meiltäkään kuulema kovasti sinne (vaikka meillä onkin pienet lapset). Yläkerrasta kyllä kuuluu veden äänet, vessan vetäminen ja askeleetkin aina kun meillä on hiljaista (eli silloin kun lapset nukkuu).



Koskaan ei olla kuultu kenenkään lorutuksia, pesukoneita tai kenenkään panopuuhia.

yhtiö, jossa lapsiin on tosiaan panostettu. Pihalla on leikkimökkiä, kahluuallas kesällä jne... Eli tosiaan siinä mielessä idylli. Eräs kaveri muutti tilantarpeessa tästä kauemmas omakotitaloon ja sanoin katuvansa sitä joka päivä, kun naapurissa ei lapsia ja sitten elämä on sitä kotona ja omalla pihalla pyörimistä ja lapset mankuu kavereita aamusta iltaan. Autolla sitten pitää lähteä lapsia viemään virikkeisiin. Inhoan muutenkin kuskaamiskulttuuria. Haluan, että lapset voivat mennä kävellen tai pyörällä kouluun ja harrastuksiin. Pientaloalueilla se tuntuu usein olevan niin, että kakaroita kyysätään joka paikkaan autolla. Ei ole meidän juttu.

ja ihan pikkuvinkki lisäksi. Ei sitä talo ole pakko ostaa mistään syrjästä. Itse muutin kerrostalosta omakotitaloon, silti asutaan samalla alueella kuin ennen. Kaverit on samat, koulu on sama jne.

Kuulostaa todella hyvältä. Itse asuimme aiemmin rivitalossa ja silloinkin saimme kuulla valituksia lasten äänistä, vaikka lapsia oli silloin meillä vain yksi. Nyt on neljä lasta ja vaikka ovat kilttejä lapsia menoa ja meteliä riittää aamusta iltaan.

IHANAA ETTÄ MEILLÄ ON VARAA ASUA OMAKOTITALOSSA ISOSSA KAUPUNGISSA!

kerrostaloja -että pientaloja.

viittaa johonkin Kouvolaan. Eli ei voi kun todeta, että THANK GOD ON VARAA ASUA PK-SEUDULLA.

että UP YOURS! =oD

Että terveisiä vaan sinne Älvsbyhyn, Perähikiälle.

niin silloin Helsinki on se iso kaupunki. Joo, ja olen Helsingistä.