Nukkuukohan meidän poitsu (7kk) liikaa?
Meidän esikoinen on nyt 7kk, kaiken kaikkiaan ollut helppo vauva, vaikka monet varottelikin kaikenlaisesta. Ensimmäiset pari kuukautta nukkui tosi lyhyitä pätkiä 10-30minuuttia ja heräsi ja näin oli öin ja päivin, muttei ollut itkuinen tmv. eli kesti kait vaan kauemmin oppia nukkumaan pidempiä pätkiä, vuorokaudesta nukkui siis suurimman osan ajasta. Sit n. 3-5kk oli ns. pirteämmät kuukaudet, siis ei välttämättä nukkunut päivällä kun kahdet tunnin tai puolentoista päikkärit, joskus myös kolmet päikkärit, mutta harvemmin ja yöunet oli vaihtelevasti 8-10tuntia. Oppi 4kk iässä ryömimään ja sen jälkeen on yöllä ollut välillä hereillä jopa tunnin tai kaks (itse oon herkkäuninen ja herännyt pojan ääntelyyn, mutten ole mennyt luokse kun ei ole itkenyt). Yöllä poika on 3kk iän jälkeen syönyt 1-3kertaa. Nyt sitten 5kk täytettyään niin sen jälkeen poika on taas alkanut nukkua huomattavasti enemmän, tuntuu että nukkuu koko ajan. Yöunet on vähintään 10tuntia, voi olla jopa 12tuntia. Sit päivän aikana nukkuu 2-3 parin tunnin päikkärit. Nyt siis poika on oppinut jo konttaamaan ja kovasti yrittää nousta tukea vasten.
Pitäiskö tuosta nukkumisesta olla huolissaan? Neuvolassa sanoi, että voi olla ohimenevää eikä tarvitsis olla huolissaan, mutta itse oon vähän ihmeissäni.
Kommentit (4)
alkoi jo 3 kk ikäisestä lähtien nukkumaan 12h yöunet + päivällä 2-3 päikkärit. ei lapsi voi nukkua liikaa,hän nukkuu kun nukuttaa ja herää sitten kun ei enää nukuta:) samoin kun lapsi syö jos on nälkä,ja syö niin paljon kuin siltä tuntuu. ei vauva osaa vielä mitään sellaista että syönpä nyt kun mieli tekee tai nukunpa vielä hetken kun ei huvita nousta:D
Ainakin meidän tytöllä oli niin että ekat kuukaudet nukku lähes kokonaan ehkä pari tuntia hereillä vuorokaudesta, sit joskus 3-4kk iässä nukkui vähemmän välillä jopa vaan 10tuntia ja maksimissaankin 13tuntia ja sit taas jostain 7kk iästä alkaen alkoi nukkua jopa 18tuntia vuorokaudesta. Ei ole koskaan itkenyt muuta kun nälkää ym, mutta turhaa itkua ei juuri ole ollut. Ei itkenyt väsymystäänkään tuossa 3-7kk välissä vaikka nukkuikin todella vähän. Vauvat on yksilöitä.
Nyt tämä meidän toinen lapsi sen sijaan ekojen parin kuukauden jälkeen on nyt 1v ikään asti nukkunut koko ajan keskimääräistä vähemmän, mutta neuvolan mukaan täysin normaalia tämäkin.
Mikä se sun perusajatus siinä on? Että sillä olis joku perustauti, joka unettaisi?
ja nukkui tuon ikäisenä myös yleensä yöllä 10 tuntia, lisäksi jopa kolmet päikkärit yhteensä 3-5 tuntia. En ole ajatellut edes, että siinä olisi jotain epänormaalia. Itsekin nukun helposti esim. 9 tuntia yössä ja menisi vielä päikkäritkin :)
Uni muuten kehittää aivoja, ja 1-vuotiaalle normaali määrä unta vuorokaudessa on 12-13 tuntia, pienet poikkeamat tuskin haittaavat.
Niin, oma lapseni myöskin alkoi liikkua aikaisin, ja käveli 10 kk 2 vkon ikäisenä. On myös osannut jo muutaman kuukauden rakentaa palikoista tornia ja rakentaa sen kepin, mihin pannaan renkaita... että ei se nukkuminen näytä ainakaan hidastavan kehitystä. Josko lie sitten edesauttaakaan.