Vartiointiyritykset työnantajana
Onko teillä kokemuksia alalta? Olen itse korkeakoulutettu nainen, mutta opintojen ajan tein töitä Suomen kenties isoimmassa vartiointialan yrityksessä. Ajasta yrityksessä jäi minulle monta ystävää, jotka vielä näin monien vuosien jälkeenkin ilahduttavat läsnäolollaan elämääni. Työtoverit olivat siis kymppitasoa. Mutta johto sen sijaan oli jotakin ihan järkyttävää. Työvuorojen jakaminen meni pärstäkertoimella, ja valtaa käytettiin törkeästi väärin. Jos jostakin epäkohdasta kertoi esihenkilöille, usein vastauksena oli aikamoinen kyykytys ja oli ihan ennenkuulumatonta, että olisi vaikkapa pahoiteltu puutteellisia työolosuhteita.
Esimerkkejä: 1. Asiakas toivoi, ettei vessaan mennä työaikana kuin kerran päivässä (jolloin tauottaja tuli päästämään). Itsellä on pieni rakko, joten tämä oli ihan mahdoton yhtälö. Esihenkilöt kohtelivat minua kuin olisin hankala ihminen, kun tämän nostin esille. Heillä ei kuulemma ollut mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. 2. Jouduin työtehtävän aikana tapaturmaan, jonka vuoksi omaisuuttani rikkoutui. Sen sijaan, että olisi edes pahoiteltu tapaturmasta ja kysytty, kuinka pahasti loukkasin, sanottiin että mitäs kannat henkilökohtaista omaisuutta töihin, ei ole meidän ongelma. Oli miten oli, asenne oli ihan järkyttävä. Minulle olisi voinut käydä tosi huonosti, ja tapaturma aiheutui kaiken kukkuraksi toisen ihmisen virheestä, ei omastani. 3. Minulla ei ollut mahdollisuutta työmatkoilla omaan autoon, eikä taksia korvattu. Pyysin, ettei minua laitettaisi iltaisin kohteeseen, joka sijaitsi keskellä metsää, sillä sieltä joutui sitten pimeässä (ilman katuvaloja) kävelemään yli 30 minuuttia lähimmälle bussipysäkille. Tästä pyynnöstä oikein innostuttiin, ja vuoroja tuohon kohteeseen alkoi iltaisin sadella. Tämä oli toisaalta se viimeinen pisara, jonka jälkeen otin loparit, joten tavallaan olen siitäkin kiusasta kiitollinen.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on alalta? Olisi kiva kuulla myös, jos jossakin päin työnantaja ja esihenkilöt ovat kohdelleet reilusti. Kai niitäkin tällä alalla on pakko olla?
Kommentit (3)
Oletko ihan varma, että olet korkeakoulutettu?
Analyyttinen ajattelutapa sinulta ainakin puuttuu, olet siis ilmeisesti sosionomi tai sairaanhoitaja?
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan varma, että olet korkeakoulutettu?
Analyyttinen ajattelutapa sinulta ainakin puuttuu, olet siis ilmeisesti sosionomi tai sairaanhoitaja?
No kerrotaan tässä nyt omista kokemuksista alalla?
Sisäsiittoisia roskasakin suojatyöpaikkoja. Valitettavasti olen huomannut.