Lue keskustelun säännöt.
Miksi jään aina kaikkien porukoiden ulkopuolelle?
yksinäinen
08.12.2021 |
Olen lukioikäinen tyttö ja olen aina jäänyt kaikkien porukoiden "outsideriksi". En tiedä mikä mussa on ettei ketään kiinnosta mun seura ja tämä on ollut mulla ongelmana ihan pienestä pitäen. Joitain yksittäisiä kavereita on lyhyitä aikoja ollut mutta nekin hakeutuneet hetken päästä "parempaan seuraan". Mua ei huomioida millään tapaa porukoissa ja tuntuu että on aivan sama olenko siinä vai en. Viimeisen vuoden olen voinut tosi huonosti asian takia ja kesken päivän meinaa koulussa tulla itku kun siellä oleminen on niin kamalaa. Olen siis porukassa mutten kuitenkaan kuulu siihen. Asiaa ei auta yhtään se että olen todella ujo ja huono sosiaalisissa tilanteissa. Itseäni pelottaa se että tulen olemaan elämässä aina yksinäinen ja en varmasti ikinä saa hyviä ystäviä parisuhteesta puhumattakaan. Kaiken kukkuraksi oma ulkonäkö ällöttää ja itsetunto on huono koska ainakin itsestäni tuntuu että minua on pidetty outona.
Kellään muulla samaa ongelmaa? Miten te olette tästä päässeet eroon vai onko tämän kanssa elettävä? En jaksa enää olla yksin.
Kommentit (5)
Koulut kun alkoi oli viellä lämmintä, kävelin tietyyn aikaan Vesalan peruskoulun pihan läpi. Aina 1 tyttö istui sivussa ulkona yksin välitunilla. Ikää? 10-12 vuoden välillä.Mikä hänet erotti muista? Ei meikkiä, ei muoti vaatteita. Kukan häntä ei huomannut, ei edes välituntivalvoja. Kun pyöri siinä lähellä kuitenkin, missä nää meikatut kikattavat tytöt oli ringissä.Viereinen rinkki keskenkasvuisetasvu pojat.Tyttö oli näkymätönaina. Ihan siistit vaateet,siististi pitkät hiukset saparoilla,tai ponihännällä.Sepä se!Olisi pitänyt olla kilo meikiä ja hajuvettä,napa paita.niin olisi joukoon mahtunut.Ulkopuoliseksi jätettynä on tosi kurjaa. Se on pienestä kinni kouluyhteisökin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin myös teini-ikäisenä ylipainoinen, ujo ja muutenkin köyhästä perheestä. Sitten kävin terapiassa 10 vuotta, laihdutin, opiskelin itselleni ammatin (lähihoitaja) ja hankin puolison. Olen nykyään onnellinen 2 lapsen ja 1 puudelin äiti. Asumne kartanossa täällä saaristossa. Puolisoni on mukava lentäjäkirurgi mies.
Tsemppiä sinulle, kaikki kääntyy vielä paremmin päin.
Täällä toinen samasta ongelmasta kärsivä, olis kiva jutella snäpissä...
Ei ole mikään häpeä olla ujo, me ihmiset olemme erilaisia. Itselläni oli nuorena vähän sama ongelma, lukiossa vain 1 ystävä, eikä hänkään mikään sydänystävä. Toisaalta olen myös viihtynyt yksin.
En osaa oikein neuvoa, muutakuin että pysy jatkossakin vaan porukan mukana ja yritä rohkeasti jutella jostain. Ota rohkeasti oma tilasi. Kyllä myöhemmin tilanne varmasti helpottaa, yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ym. On jo sitten eri meininki ja saat varmasti kavereita enemmän. Pystyisitkö juttelemaan jollekin asiasta esim. Koulupsykologille? Tsemppiä!