Mikä olisi koiran parhaaksi
Täällä olen usein nähnyt hyviä koirakeskusteluja joten haluaisin kuulla muiden mielipiteitä.
Tilanteeni:
Koirani on 5-vuotias. Olen ollut kaukosuhteessa 3 vuotta ja ulkomailla kumppanin luona vierailuni aikana koira ollut isäni luona hoidossa. Isäni asuu maalla ja jää kohta eläkkeelle.
Ongelma:
Suunnittelen itse muuttoa ulkomaille kumppanini luokse. Olen selvittänyt koiran matkustamiseen liittyvät asiat mutta silti mietin sopeutuisiko se uuteen elämään. Tulisimme asumaan kaupunkiasunnossa ja olemaan molemmat töissä. Kumppanini kokee koiran haukkumisen stressaavana kun ei itse omista lemmikkiä. Isäni on ilmaissut haluavansa ottaa koirani luokseen.
Kysymys:
Voiko koira tottua uuteen omistajaan jonka jo kumminkin tuntee?
Olisiko koiralle parempi tulla mukaani vai jäädä Suomeen?
Voinko minä päästä yli ikävästä jos koira jää isälleni? Rakastan sitä todella paljon mutta yritän miettiä koiran kannalta parasta vaihtoehtoa
Kiitos kaikille!
Kommentit (12)
Koiran on parasta jäädä eläkeukon seuraksi Suomeen.
Totta kai koira voi tottua uuteen omistajaan. Minusta kuulostaa että koirallasi olisi parempi isäsi luona, siellä sille olisi aikaa ja tilaa.
No, te teette paljon töitä. Isälläsi on aikaa ja hyvät tilat.
Koirat on yksilöitä...
Isäsi luona sillä on varmaan hyvät olot ja on tuttu paikka. Mukaan ottamiseen vaikuttaisi se miten suuri muutos tulisi olemaan, jos asut nytkin kaupungissa ja koira tottunut olemaan kotona niin tottuisi varmaan uuteenkin asuntoon, ongelmana kumppanin haluttomuus koiran suhteen. Jos jätät koiran isällesi se kyllä tottuu vaikka alussa ehkä ikävöi, ja sinäkin varmasti ikävöit mutta totut ja kun tiedät että koira on hyvissä käsissä voit olla levollisin mielin. Itse ehkä jättäisin isälle vaikka sydän itkisi kyllä.
Kaikki samaa mieltä eli koira papalle. Jos jaksaa hoitaa ja lenkittää.
Saa olla talvet sisällä isäni luona, on pienehkö koira. Käyvät neljä kertaa päivässä ulkoilemassa. Koirani on osittain tottunut kaupunkielämään, asun itse rivitalossa hiljaisessa naapurustossa ja välillä nähdään ihmisiä ulkona ja on vilskettä ympärillä mutta ei niin paljon mitä kumppanini luona tulisi olemaan. Järjellä tiedän että olisi parempi jättää hyvään hoitoon isälleni sillä myös lähitulevaisuudessa perheen perustaminen mietityttää, joutuisinko luopumaan koirastani ulkomailla jos vauvan kanssa olisi ongelmaa.
Kiitos teille jo hyvistä vastauksista, mielelläni luen lisää myös! Ja jos kellään kokemusta lemmikin luopumisesta niin vertaistukea ❤️
Ap
Koiralle paras paikka tutun ja turvallisen isäsi luona. Uusi kumppani outo ihminen eikä taida oikein tykätä koiran tulosta kotiinsa...
Saat tietoja koirasi voinnista vaikka päivittäin, ei se tuntemattomaan paikkaan jäisi. Tiedät tasan, että sillä on noin hyvät olot. Isä myös saisi koirasta kaverin ja iloa päiviinsä (lisää elinvuosia kenties?)
Nyt pois itsekkyys ja menet koiran tarpeet ja tunteet edellä. Olet varmasti fiksu koiranomistaja, kun mietit tällaista, joten päädyt varmaan myös oikeaan ratkaisuun, koirasi kannalta.
Todennäköisimmin isäs luo, mieti myös lentomatkaa koiran kannalta ja mahdollista karenteenia.
Meidän koira on tullut meille 7-vuotiaana, ja kuorsaa mun kainalossa, (sen entinen elämä pentutehtaalla oli kauheaa). Ihan turhaan mietit tottuuko koira jo tuttuun isääsi. Isälleni, jos kelle jättäisin koirani.
Koiran näkökulmasta isäsi luona olisi parempi.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisimmin isäs luo, mieti myös lentomatkaa koiran kannalta ja mahdollista karenteenia.
Meidän koira on tullut meille 7-vuotiaana, ja kuorsaa mun kainalossa, (sen entinen elämä pentutehtaalla oli kauheaa). Ihan turhaan mietit tottuuko koira jo tuttuun isääsi. Isälleni, jos kelle jättäisin koirani.
Ihana kuulla että teidän koira on onnellinen vaikka tullutkin vähän vanhempana osaksi perhettänne. Koen olevani korvaamaton koiralleni kuin äiti joka huolehtii hampaiden pesun kynsien leikkuun yms mutta ehkä en näe mikä koiran luonnolle oikeasti on tärkeää. Se stressaa jo esim junaan mennessä (autossa tottunut matkustamaan) niin lentokoneeseen laitto todella huolestuttaa enkä haluaisikaan sille sitä stressiä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos iskä kohtelee koiraa hyvin ja saa olla talvet sisällä, niin iskän luo :)
Tämä!
Jos iskä kohtelee koiraa hyvin ja saa olla talvet sisällä, niin iskän luo :)