Mahdoton motivoida lasta tekemään mitään, ketään muita paikalla?

Seuraavassa lista mitä ehdotettu ja mikä ei kelpaa :D

Keilaus, laskettelu, kiipeily, luistelu, nuotioretki, joulumarkkinat, joku museo, kirjasto, kyläily, kotieläintila, pulkkamäki, uiminen... Keksi jotain niin ei varmasti ole hyvä...

Käytännössä siis mikään ei ole kiva tai hyvä :( Ja kyllä, vien vaan, mutta kamalaahan se on.

Kysy lapselta, mikä häntä kiinostaa pelailun lisäksi tehdä? Oletko tehnyt juttuja, mitä lapsesi haluaa, etkä vain vaatinut omiasi? Jos lapsi ei halua muuta kuin pelata, pelaa hänen kanssaan. 

Lapset voi myös raahata minne haluaa, vähän pitää olla käskyvaltaa ettei lapse hypi silmille ja ole hemmoteltu puhki, ei haittaa vaikka ei aluksi tykkää lähteä kunhan lähtee, ei voi tietää tykkääkö jostain ennenkö yrittää, varmaan tottunut että ei riittää.

Meillä ollaan nyt tuossa tilanteessa, kun omat lapset ovat aikuisuuden kynnyksellä. Nuorempana innostuivat kaikesta, mitä ehdotettiin - vai oliko se vaan sitä että olivat tottuneet, että mennään sen mukaan mitä vanhempi sanoo? Mutta ei noin pieni (kuin ap:n oma) lapsi mielestäni koskaan päätä, mitä perheessä tehdään ja mitä ei. Liian iso valta kaverille, joka ei kuitenkaan ole vastuussa perheestä eikä edes itsestään.

Peliriippuvaisuus taitaa tässä olla se mikä tekee lapsesta "epänormaalin".

Pelit pois niin alkaa kiinnostamaan. Pelit ja ruutu on kaiken pahan alku nykuään. Passivoi, aiheuttaa masennusta ja kiukkua, mikään ei kiinnosta. Vanhemman tehtävä on rajoittaa ruutuaikaa. Alle 18v on vanhemman vastuulla. Puhelimet pois yöksi jotta nukkuvat tarpeeksi. Lapsilla on nykyään liikaa oikeuksia eikä juurikaan velvollisuuksia.

Terv. Lastenlääkäri

Vierailija kirjoitti:

Seuraavassa lista mitä ehdotettu ja mikä ei kelpaa :D

Keilaus, laskettelu, kiipeily, luistelu, nuotioretki, joulumarkkinat, joku museo, kirjasto, kyläily, kotieläintila, pulkkamäki, uiminen... Keksi jotain niin ei varmasti ole hyvä...

Käytännössä siis mikään ei ole kiva tai hyvä :( Ja kyllä, vien vaan, mutta kamalaahan se on.

No. EI varmaan lohduta,olen ollut samanlainen. Ikävä kyllä se jatkuu ihan aikuisikään saakka. "Mätänen yleensä kotona. SUUNNITTELEN kaikkea kivaa MUTTA...ei ei ja vielä kerran ei. Hyvin harvoin innostun mihinkään.

Mutta. Kokeile  Papunet sivulta kuvakommunikointikuvia,printtaa ulos ja sanoita niillä kuvilla tekeminen. Eli,olet ajatellut että huomenna mennään pulkkamäkeen ja sen jälkeen hampurilaiselle. Otat kuvan jossa lasketaan mäkeä,ja sitten kuvan jossa syödään. Pointtini on,kuva tekee näkyväksi sen,mitä aiotte tehdä. Leffailta,otat kuvan jossa katsotte telkkaria poppareitten kanssa jne.

Mä ainakin oisin hyötynyt kuvista,mä prosessoin asioita eri tavalla. Jos mulle kerrotaan vartti mitä milloin miksi,olen jo unohtanut alkupään koska jään miettimään jotain asiaankuulumatonta.

Niin ja joo,ne rutiinit! Ota sieltä myös kalenteri,eli ihan aamupala-kouluun- kotiin- läksyt- ulos....tyyliin. Jotkut tykkää rutiineista ja tahtovat tietää etukäteen mitä tapahtuu. Koulussa on varmaan erityisope ja häneltä saat ohjausta kuvien käytöstä. Suosittelen kuvia!

Ei meilläkään 10 v. tekisi mitään muuta, kuin pelaisi, jos se sallittaisiin. No, sitä sallitaan 45 min päivässä, yhtään tuota pidempi aika ja lapsi käy aivan jäätävillä kierroksilla ja mikään ei kelpaa. Kun pelejen kanssa on vedetty tiukka linja, ei turhanpäiväistä kiukuttelua enää juurikaan ilmene.

Puhelin kotiin ja kivaan paikkaan lähdetään kyselemättä lapselta sattuuko häntä huvittamaan. Aikuiset päättävät. Osalle lapsista liika kyseleminen ja valintojen mahdollisuus ahdistaa. Paljon helpompaa, kun on selkeät rajata ja selkeät asiat joista vanhemmat päättävät, eikä joka asiasta anneta valinnan mahdollisuutta.

Pelaamiselle (ja kännykälle ylipäätänsä) selkeät, tiukat, sovitut rajat, joista pidetään kiinni. Ajan kanssa alkaa muutkin asiat kiinnostamaan, kun laite riippuvuudesta päästään eroon.

Meillä on tiukka ruutuaika ja kyllä, olen kysynyt lapselta mitä haluaa tehdä. Ei ole kyse siis peliriippuvuudesta tms. Lapsi ei vaan saa oikein aikaiseksi mitään ja tekemisissä ei "riitä hermorakenne". Nukkuu hyvin, n. 10-11h yössä. Myös lapselle mieluisa tekeminen kippaa kupin nurin hyvin monesti, pienetkin vastoinkäymiset saavat aikaan pahan hermostumisen ja toiminnan lopettamisen tyystin. Tämän jälkeen kiukuttelee yleensä pari tuntia. Näitä ei voi oikein estää mitenkään ja lapsi tietää itsekin, että näin monesti käy. Korttipeleissä ja lautapeleissä lentää mm tavarat.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tiukka ruutuaika ja kyllä, olen kysynyt lapselta mitä haluaa tehdä. Ei ole kyse siis peliriippuvuudesta tms. Lapsi ei vaan saa oikein aikaiseksi mitään ja tekemisissä ei "riitä hermorakenne". Nukkuu hyvin, n. 10-11h yössä. Myös lapselle mieluisa tekeminen kippaa kupin nurin hyvin monesti, pienetkin vastoinkäymiset saavat aikaan pahan hermostumisen ja toiminnan lopettamisen tyystin. Tämän jälkeen kiukuttelee yleensä pari tuntia. Näitä ei voi oikein estää mitenkään ja lapsi tietää itsekin, että näin monesti käy. Korttipeleissä ja lautapeleissä lentää mm tavarat.

Ap

Lisäisin vielä, että tätä on ollut ihan kaksivuotiaasta saakka samanlaisena, se ei ole juurikaan kehittynyt. Tällöin lapsi ei käyttänyt laitteita ollenkaan ja elimme hyvin strukturoidusti elämää kotihoidossa. Kun esimerkiksi kävimme juhlissa, lapsi meni niin jäihin että emme päässeet osaksi juhlia kun lapsi veti jarrut päälle ja alkoi raivoamaan. Nämä laantuivat yleensä reilussa tunnissa, jolloin pääsimme ihmisten pariin. Monesti sukulaiset yrittivät puuttua tähän hyvää tarkoittaen, mutta pahemsivat vain tilannetta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tiukka ruutuaika ja kyllä, olen kysynyt lapselta mitä haluaa tehdä. Ei ole kyse siis peliriippuvuudesta tms. Lapsi ei vaan saa oikein aikaiseksi mitään ja tekemisissä ei "riitä hermorakenne". Nukkuu hyvin, n. 10-11h yössä. Myös lapselle mieluisa tekeminen kippaa kupin nurin hyvin monesti, pienetkin vastoinkäymiset saavat aikaan pahan hermostumisen ja toiminnan lopettamisen tyystin. Tämän jälkeen kiukuttelee yleensä pari tuntia. Näitä ei voi oikein estää mitenkään ja lapsi tietää itsekin, että näin monesti käy. Korttipeleissä ja lautapeleissä lentää mm tavarat.

Ap

Lisäisin vielä, että tätä on ollut ihan kaksivuotiaasta saakka samanlaisena, se ei ole juurikaan kehittynyt. Tällöin lapsi ei käyttänyt laitteita ollenkaan ja elimme hyvin strukturoidusti elämää kotihoidossa. Kun esimerkiksi kävimme juhlissa, lapsi meni niin jäihin että emme päässeet osaksi juhlia kun lapsi veti jarrut päälle ja alkoi raivoamaan. Nämä laantuivat yleensä reilussa tunnissa, jolloin pääsimme ihmisten pariin. Monesti sukulaiset yrittivät puuttua tähän hyvää tarkoittaen, mutta pahemsivat vain tilannetta. Ap

Ja koska minulla on myös normaalisti ohjattavissa oleva lapsi, joskin haastavahko hänkin, pystyn sanomaan että esikoisen haasteet ovat hyvin poikkeavia normaalista. Ennen toista lasta ihmettelin, kun mikään yleiseen hyvään lastenkasvatukseen liittyvä asia ei toiminut. En enää ihmettele, ajattelen vain että jotenkin selvittävä. Toisen lapsen kanssa toimii kaikki, vaikka häntä ei voisi missään nimessä helpoksi lapseksi myöskään sanoa. Tämä nuorempi ei menetä myöskään malttiaan kuin murto-osan isomman lapsen hermon menetyksistä. Ap

Suosittelen tutustumaan ADHD sivustoihin ja tutkimaan neurologisia syitä lapsen toiminnan taustalla, se auttaa monia ymmärtämään käytöstä paremmin. Aivojen etulohkon alikehittyneisyys ja etenkin dopamiinin puute aiheuttavat paljon yllättäviäkin asioita, joille ihminen ei itse voi mitään. Itse sain ADHD diagnoosin vasta aikuisena, kun pahin vahinko itsetunnolle oli jo tapahtunut ja olin ollut masentunut jo vuosikausia, toivon että lapsesi pääsee tutkimuksiin mahdollisimman pian niin eliniän odote paranee huomattavasti.

On myös tärkeää ettet puhu lapsistasi "normaalina ja epänormaalina" koska kaikki nämä kokemukset yhdistettynä koulun haasteisiin jättävät kipeät jälkensä ihmisen omakuvaan. Hän ei oikesti voi mitään aivoilleen, keskittymiskyvyn ja motivaation puutteelle ja kärsimättömyydelle. Ymmärrän, että sitä voi olla vaikea käsittää jos ei ole samanlaisia ongemia itsellä, mutta näiden asioiden kanssa eläminen on oikesti haastavaa ja itsellänikin on varmaan pysyvästi aina se tunne, että olen ehkä vaan laiska tai en yritä tarpeeksi ja kaikki on omaa syytäni.

Minulla ei koskaan ollu hyperaktiivisuutta, mutta sen sijaan olen kroonisesti hyvin väsynyt ja ympäristöt missä on paljon ihmisiä ja ärsykkeitä väsyttävät entisestään, koska en pysty sulkemaan mitään näistä ärsykkeistä ulos vaan ne tulvivat kaikki aivoihini ja se on hyvin kuluttavaa. Ymmärrän miksi lapsesi haluaa istua kotona ja vaan pelata, itse olen samanlainen ja ajatus ihmisten näkemisestä ja aktiivisesta harrastamisesta uuvuttaa täysin. Lääkityksellä on suuri merkitys, se muutti minut kokonaan uudeksi ihmiseksi. Pystyin yhtäkkiä päättämään mihin suuntaan keskittymiseni, nautin ihmisten seurasta ja kykenin kuuntelemaan heitä ilman että ympäristön äänet häiritsevät, olin paljon kärsivällisempi ja rauhallisempi. Pään sisällä tuntui hiljaiselta.

Olen vasta hiljattain lukenut enemmän neuropsykologiasta ja alkanut ymmärtämään aivojani paremmin ja nyt yritän terapiassa korjata rikkinäistä itsetuntua ja alkaa uskomaan tulevaisuuteeni. Siksi pyydän että olisit mahdollisimman ymmärtäväinen ja kärsivällinen lapsen kanssa, ihan hänen ja koko perheen omaksi parhaaksi. Sen sijaan että patistaisit tekemään asioita, yritä keksi miten saisit asioista oikeilla tavalla motivoivia, kysy häneltä että miltä tuntuu, miksi asiat turhauttavat, mitä tuntemuksia epäonnistuminen aiheuttaa ja millainen minäkuva ja itsetunto hänellä on.

Jatkoa edelliseen: 

ADHD on suuri haaste ihmiselle ja hänen lähisilleen ja oikeanlainen rutiini arjessa, ruokavalio, liikunta ja rentoutustekniikkojen opetteleminen ja jopa terapia ovat lähes välttämättömiä minun kaltaisilleni ihmisille. Sinä voit tehdä osasi pitääksesi huolta lapsesi tulevaisuudesta ja varmistaa että hän ymmärtää ettei tämä ole hänen syytään eikä hän ole viallinen. Oikein hoidettuna tämä voi olla jopa hyödyllistä, itselläni se toimii niin että joskus jos on joku asia tai ala mistä kiinnostun, pystyn hyperfokusoitumaan siihen niin tehokkaasti että opin ja löydän tietoa paremmin kun neurotyypilliset ihmiset ja sen takia olen kehittynyt todella hyväksi muutamissa asioissa, joten lapsellasi on hyvät mahdollisuudet menestyä elämässään hyvinkin paljon, jos pidät huolen ettei mielenterveys pääse kärsimään ja että jaksamisesta ja kyvystä rentoutua pidetään huolta. Suosittelen kirjaa "ADHD aikuisen selvitymisopas." Se on aikuisille, mutta uskon että sen lukeminen on valaiseva kokemus ihmiselle, jolla ei itse ole kokemusta siitä miltä ADHD aivojen kanssa eläminen tuntuu.

Tulipa pitkä teksti. En ole ikinä kirjoittanut tänne mitään ennen, mutta tämä asia on henkilökohtaisesti minulle niin tärkeä ja toivon että jokainen ADHD lapsi tässä maailmassa saisi tarvitsemansa hoidon ja ymmärryksen, ettei heidän tarvitsisi kokea vuosikymmeninen masennusta ja itsetuhoisuutta mitä itse olen joutunut kokemaan.

Jaksamisia, ymmärrän että tilanne tuntuu vaikealta mutta toivoa on ja lapsesi tulee kyllä pärjäämään elämässä kunhan oppii oikeat tavat käsitellä asioita ja saa tarvitsemaansa tukea!

P.S. Peliala on kovassa kasvussa suomessa varsinkin, jos lastasi kiinnostaa pelit niin ehkä häntä voisi motivoida tutustumaan näihin asioihin? Koodaajat, taiteilijat, 3D mallintajat, yhteisömanagerit jne. ovat joitain mahdollisia ammatteja.

Kiitos kovasti vastauksesta! Olen yrittänyt olla aika lempeä äiti asian suhteen, vaikka kovasti välillä turhauttaa kun kaikki on niin vaikeaa. Tuntuu myös, että moni ei ihan ymmärrä että kyse ei ole rajojen asettamisesta ja sitä kautta se siitä helpottaisi. Ikinä en lapsille puhu negatiivisesti heidän ominaisuuksista.

Meillä on onneksi hyvät välit lapsen kanssa ja vaikka asiat ei monesti varsinaisesti suju, niin hän vaikuttaa kumminkin tyytyväiseltä. Ilmeisesti riittävästi siis kokee tulevansa hyväksytyksi.. Toivoisin kyllä kovasti tukitoimia ja mahdollisesti lääkitystä, ettei teini-iässä homma lähde luisuun.