Lue keskustelun säännöt.
Perheelliset yh:n ystävinä
27.11.2021 |
Olenpa nyt niin monta kertaa ollut tilanteessa, että minä yksinhuoltajana tunnen olevani alinta kastia, kun perheellisten kanssa yrittää olla kaverina. Koskaan ei oteta yhteyttä, on aina kiire, ei vastailla soittoihin jne. Joskus harvoin ehditään/viitsitään tavata, kun mies on jossain poissa. Tai, kun erotaan, niin jaksetaan itkeä apua. Onko teillä muilla tälläista?
Kommentit (3)
Ei. Varsinkin erotilanteessa perhe, suku, ystävät, työkaverit, naapurit, harrastuksesta tutuksi tulleet, eli tuttavat, olivat suuri tuki. Koskaan ei jätetty yksin. Aina oli tukea ja apua. Aina kutsuttiin milloin mihinkin tapaamiseen.
Miehen perhe ja suku otti heti etäisyyttä, mitä he sitten myöhemmin itkivät minulle kunnes en enää jaksanut kuunnella. Heille oli ,liian myöhään selvinnyt‘ että uskoton oli ollut mies, en minä. Paskapuhetta, tiesivät sen heti.
Kaikki on nyt hyvin. Lapsillani hyvin etäinen suhde isäänsä mutta se on minulle yhdentekevää. Hänen sukulaisiinsa heillä ei ole yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei. Varsinkin erotilanteessa perhe, suku, ystävät, työkaverit, naapurit, harrastuksesta tutuksi tulleet, eli tuttavat, olivat suuri tuki. Koskaan ei jätetty yksin. Aina oli tukea ja apua. Aina kutsuttiin milloin mihinkin tapaamiseen.
Miehen perhe ja suku otti heti etäisyyttä, mitä he sitten myöhemmin itkivät minulle kunnes en enää jaksanut kuunnella. Heille oli ,liian myöhään selvinnyt‘ että uskoton oli ollut mies, en minä. Paskapuhetta, tiesivät sen heti.
Kaikki on nyt hyvin. Lapsillani hyvin etäinen suhde isäänsä mutta se on minulle yhdentekevää. Hänen sukulaisiinsa heillä ei ole yhteyttä.
Sama, todella paljon tuli tukea erotessa.
Nyt eron jälkeen pidetty yhteyttä tiiviimmin, kuin mitä avioliittoni aikana.
En todellakaan ole mitään "alinta kastia", miksi ihmeessä sellaista eron jälkeen olisin?
On.