Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuinen: ikävöitkö vanhempiasi?
Lapsuudenperheen ikävä
24.11.2021 |
Asun toisella puolella Suomea kuin vanhempani. Päivisin elän vaatimatonta elämääni, johon kuuluu sairautta niin itselläni kuin puolisollani. Öisin, kun en saa unta, ikävöin vanhempiani ja murehdin, että kun heille tulee koko ajan ikää, kauanko vielä saan omistaa vanhemmat. En näe heitä usein mm. siksi, että rahaa matkoihin ei ole tuosta vaan ja oma terveys. Suhde toiseen vanhempaani on ollut vaikea, mutta terapian avulla olen saanut näkökulmia asioihin. Minulla on kova ikävä perhettäni lähes joka päivä, mutta en pystyisi asumaan siellä, koska se vähä elämänpiirini on nykyisellä paikkakunnallani. Vaikka ihmissuhteet eivät ole helppoja, haluaisin, että perhe asuisi lähempänä. Minulla ei ole lapsia, mutta lapsuudenperhe on tullut varsinkin viime aikoina entistä rakkaammaksi ja kauniita hyvin kaukaisia muistoja ajoilta, jolloin kaikki oli paremmin, on noussut pintaan. Olen yrittänyt rohkaistua soittamaan myös toiselle vanhemmalleni useammin, vaikka en aina tiedä mistä puhua. Säästä ja käytännön asioista on tullut opeteltua tekemään small talkkia. Olen itse syvällisempi, mutta tämän opettelu on auttanut ymmärtämään vanhempaani, joka pitää katseen arjen perusjutuissa eikä "mieti turhia". Minun on ollut vaikea hahmottaa sukupolvien väliä. Ja nuorempana nuo aiheet varsinkin tuntui tylsiltä. Ikävöittekö vanhempianne joskus oman rakenne keskellä tai öisin? Itse tunnistan itsessäni sen lapsen, joka öisin "aktivoituu kaipaamaan" rakkaita. On ikävää, että he eivät myöskään voi muuttaa lähemmäksi. Toinen ei edes suostuisi lähtemään kotipaikkakunnaltaan, toinen kyllä mutta ei ehkä tännepäin. On varmaan tyydyttävä siihen, että soittaa ja näkee harvakseltaan ja ajateltava, että meillä jokaisella on se oma elämä. Minulla vain on kova ikävä, kun vuodet vierii ja nähdään liian vähän.
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten nyt kuolleita ikävöidään, niin niin.
Ap, tuollainen ikävöiminen ei ole normaalia aikuiselle. Jokin kehityshäiriö taustalla mahdollisesti?
Järjestimme jo vuosia sitten niin, että asumme vanhempieni lähellä. Se on ollut ihan paras ratkaisu kaikkia ajatellen, eli lapsilla on ollut isovanhemmat kävelymatkan päässä ja isovanhemmilla meidät. Vanhempani ovat noin 80 vuotiaita hyvässä kunnossa olevia terveitä senioreita ja kaikki on oikein hyvin heidän kanssaan. En ole myöskään ollut koskaan mikään ennaltamurehtija, joten en murehdi tulevia, vaan olen ollut nyt läsnä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin vain otsikon. Kyllä ikävöin vanhempiani. Jososkus enemmän ja joskus en.
Me pyysimme ja autoimme appivanhempiamme muuttamaan meidän lähelle. Nyt saavat meiltä apua ja nähdään useammin. Helpompaa kuin mitä meidän olisi ollut muuttaa (työt, lasten koulut, kaverit jne).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me asumme myös etupuolella suomea kuin vanhempamme, mutta ei ole meille ongelmaa.
Minä soitan lähes päivittäin vanhemmilleni ja he käyvät meillä muutaman kerran vuodessa, me kun emme voi koko perheen voimin lähteä kotoa.
Mieheni ei pidät pahemmin yhteyttä vanhempiinsa.
Kyllä mä ikävöin, asun ulkomailla ja normaalisti nähdään 2-3 kertaa vuodessa mutta nyt ollaan nähty vain kahdesti kahden vuoden aikana Koronan takia.
Mutta emmä kyllä ikävän takia öitäni valvo,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, mutta jos noin tuntisin, niin soittelisin enemmän ja kyläilisin. Ilmeisesti sun vanhempia ei juurikaan kiinnosta, niin se terapia taitaa olla paras paikka purkaa tätä solmua ja saat apua sisäisen lapsesi itsehoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Me pyysimme ja autoimme appivanhempiamme muuttamaan meidän lähelle. Nyt saavat meiltä apua ja nähdään useammin. Helpompaa kuin mitä meidän olisi ollut muuttaa (työt, lasten koulut, kaverit jne).
No tämä nyt on maailman seitsemäs ihme. Taitavat olla varakkaita ja hyväkuntoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka oli jo kolmas isänpäivä ilman isää, niin silti otti vähän koville. Eli kyllä. Onneksi äitiä näen pari kertaa viikossa.
M34
Ei ole normaalia tukeutua vanhempiinsa aikuisena ihmisenä niin että valittaa heille ikäväänsä ja muita murheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minulla on joskus ikävä vanhempia, mutta sellaisia, joita minulla ei ollut. Tosielämän vanhempani kun eivät osanneet antaa lapselleen turvaa ja rakkautta, kun eivät sitä itsekään olleet saaneet.
Kyllä vanhempani välittävät. Ja minulla on omaa elämää. Kysymys on siitä, että kun ikää tulee niin itselle kuin vanhemmille, ja sairautta, elämänarvoja miettii. Ymmärrän, että monella ihmisellä välit vanhempiin ovat niin tulehtuneet/ He ovat jopa olleet väkivaltaisia tms. että välit on ollut pakko pistää poikki. Ei mullakaan kuten sanoin parhaat välit ole toiseen heistä olleet. Mutta minä etsin niitä pieniä valonpilkahduksia, pieniä muutoksia, joita ihmiseen voi tulla vuosien myötä. Se ei hyvitä mennyttä pahaa, mutta parantaa nykyhetkeä ja voi auttaa luomaan uutta suhdetta nyt aikuisena. Miksi aikuinen ei saisi ikävöidä vanhempiaan, sisaruksiaan tai vaikka isovanhempaa? Miksi ei saisi toivoa "saavansa takaisin" menetetyn suhteen läheiseensä? Maailman keskellä, joka on täynnä vihaa, rakkautta ei voi olla liikaa.
- AP
En mitenkään aktiivisesti. Äitini on kuollut 10 vuotta sitten, kaipaan että hän olisi edelleen elämässäni, mutta en ajattele päivittäin, edes viikottain välttämättä. Isä on elossa, mutta hän ei ollut läsnä elämässäni lapsena, enemmän kaipaan ajatusta että minulla olisi ollut rakastava isä. Nyt soittelemme kerran kuussa, minä enemmän velvollisuudentunnosta kuin mistään muusta.
N45
No mee sinne käymään vaikka viikoksi
Joo mä tapaan vanhempiani kerra pari kuussa 1-2 pv ja se on hyvä se
Kuten sanoin, asun kaukana eikä ole varaa käydä edes kolmen kuukauden välein. Yleensä käyn kesällä ja jouluna. Minulla on monta lemmikkiä, joille pitäisi palkata hoitaja ja ei ole varaa maksaa hoitajaa viikoksi. Matkoihin menee reilu satanen ja olen köyhä, koska en ole työkykyinen. Elämä ei aina mene kuten oli suunnitellut.
AP
Alue: Aihe vapaa
En.
Isä kuoli kun olin 14 ja äitini on kusipää.