Olen oppinut 'nauttimaan' torjunnasta

Olen yli 30 vuotias mies, jolla on pitkä kokemus yöelämästä, teatterista, tanssista, laulusta ja muista harrastuksista, jotka kehittävät sosiaalista pelisilmää. Olen myös opiskellut yli vuoden yo-tasoisia psykologian opintoja.

Kesäisin tykkään pyöräillä vanhempieni kotipaikkakunnalla ja monesti pistäydyn kouluni pihalla, jossa aloitin yläasteen ja saatan vaikka juoda vähän limpparia ja energiajuomaa ja muistella vanhoja. Viime kesänäkin tänä vuonna istuin siinä metrien päässä niistä kiviportaista, joiden päällä seisoen luokkani suosituin tyttö osoitti minulle paikkani huutamalla välitunnin loppuessa muille tytöille, että "sieltä se teidän prinssi tulee! hahhaha!" ja minä kävelin katse maassa hiljaa koulurakennukseen sisään.

Olen 80-luvulla syntyneeksi keskimittainen ja omaan keskivertoa raamikkaamman vartalon, joten voin vain kuvitella miltä maailma näyttää oikeasti lyhyille ja leveälanteisille miehille tai heille, joilla on oikeasti rumat kasvot.

Aikuisena olen tullut käännytetyksi järjestötoiminnasta monta kertaa, koska ulkonäköni ei ole riittänyt naisille; kerran en päässyt toimintaan mukaan, koska olin kuulemma liian "yksinäinen" eli tämä toimintaa koordinoiva nuori nainen päätteli ulkonäköni perusteella, että olen yksinäinen, sillä en koskaan puhunut mitään tuollaista.
Kun ikäni vielä alkoi kakkosella, olin joskus yökävelyllä kaupungilla ja ohi ajavasta autosta huudettiin "TUO JÄTKÄ EI SAA PILLUA!"

Kun ikää tulee tarpeeksi, tulee asioihin tietty seesteisyys ja rauha. Vaikka medioissa aina romantisoivasti opetetaan, että naiset ovat jotenkin taitavampia sosiaalisesti, huomaan helposti nopeasti vaihtuvat inhon ja kummastuksen ilmeet, joita yritetään peittää, kun minut nähdään. Ehkä kaikista helpoiten tämän huomaa parikymppisillä, jotka pienten lasten tapaan eivät vielä ole tietoisia omista ilmeistään ja eleistään yhtä hyvin, kuin vanhemmat. Tavataan sellaista "haistoin jotain pahaa" ilmettä, joka saattaa viipyä kasvoilla yli sekunninkin, mutta vanhemmilla, tunteensa paremmin piilottavilla aikuisilla vähemmän aikaa.
Tämä liittyy nyt tuohon otsikkoon siten, että minua on ruvennut jollain tavalla huvittamaan tuo läpinäkyvyys, koska en ajattele tuon olevan tietoista ja tarkoituksellista viestintää eikä se edes ole sosiaalisesti hyväksyttävää kaikissa tilanteissa, mutta sitä tapahtuu ja kyky aiheuttaa tuollaisia reaktioita on eräänlainen supervoima, kuten myös haluttu ulkonäkö, koska nuo ilmeet ovat monesti hassunnäköisiä ja niiden myötä voi joskus tuntea jopa pientä ylemmyyttä, kun uskoo itse saavuttaneensa kovalla harjoittelulla vähän korkeamman sosiaalisen viestinnän tason.