Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa :-(
15.11.2009 |
Tänään on tuntunut siltä, että nyt on jaksaminen lopussa. Ei mitään "isoa", onneksi :), vaan suma kaikkea pienempää.
Töissä on liikaa töitä - ollut jo pidempään. Milloin mitkäkin yt:t niskassa, liian vähän porukkaa töitä tekemässä. Ja mulla aivan liikaa pöydällä. Lisäbonuksena pomo on ääneen sanonut, että olen "liikaa" poissa lasten sairasteluiden jne vuoksi. (En yhtään normia enempää, varsinaisia "oikeita" koko päivän poissaoloja ei taida olla viimeiseltä puolelta vuodelta yhtään - pystyn tekemään töitä etänäkin ja usein olen sitten naputellut illasta tms töitä sisään jos olen ollut poissa.)
Rahat on koko ajan loppu, milloin mistäkin syystä. Minä hoidan _kaikki_ raha-asiat, mies ei tunnu edes haluavan tajuta, mitä menee ja mihinkin. Ja energiaani kuluu talouden tasapainotteluun.
Avioliitto sanonko mä mistä. En osaa tehdä mitään oikein suuren osan ajasta. Teen "liian pitkää päivää" (no en tee: nytkin miinuksia 3 h, jotka pitäisi tehdä sisään... mutta mies laskee myös työmatkani "työksi", ja kas mulla menee niihin parisen tuntia per päivä. Miehellä itsellään työmatka autolla noin 10 minsaa, kävellen puoli h). Olen "liian laiska" (koska tarvitsen normaalin 8-9 tuntia unta yössä, mies itse selviää vähemmällä). Muutenkin vaan niin hankala ihminen.
Hankala varmaan olenkin, oikeasti, alan olla niin totaalisen stressaantunut ja burn outin partaalla. Kun pitäisi jaksaa töissä, pitäisi jaksaa olla hyvä - tai edes keskinkertainen - äiti, pitäisi jaksaa huomioida aviomies, pitäisi jaksaa pitää huolta kunnosta (paino on noussut, keskivartalolihavuus iskee, sokerit olivat nousussa ja työterveyshuollosta tuli kehoitus "ruoka- ja elintaparemonttiin".)
Hilpeintä on, että en ole kenellekään sanonut mitään jaksamisestani. Työtaakasta olen puhunut, mutta en saa yhdellekään ystävälle, edes niille hyville, sanottua mitään esim. syvältä olevasta avioliitostani. Ulospäin meillä on ihan ok suhde. Eikä siksi, että pitäisin yllä kulisseja, se ei mua kiinnosta. Vaan siksi, että kaikki ystäväni tuntevat myös aviomieheni, enkä halua heidän olevna ikävssä välikädessä jos urputan miehestäni. Joten en urputa.
Tänne on hyvä avautua nimettömänä :-), joten eiköhän tämä taas tästä. Huomenna olen taas aamusta tehokas ja pirteä äiti ja työntekijä. Venyn ensin aamusta lapsen lääkärikäynnillä. Hoidan sitten työmatkalla toisen lapsen lääkäriajan siirtoa (kun osuivat lyhyellä varoitusajalla samalle päivälle), jätän lounaan väliin (kun ei sovi lääkäri-työ jne yhtälöön), perun oman lääkäriaikani (seuranta) tältä viikolta (kun ei ehdi sinne, juu) ja hoidan N kpl juoksevia asioita töissä. Ja yritän kiivaasti olla ajattelematta avioliittoani, joka ei tästä kyllä paremmaksi muuta. Mutta kun en halua erotakaan, lapsille vanhemmat eri asunnossa on kuitenkin = näkee vähemmän vanhempiaan. (Ja tiedän, että on myös toimivia eroperheitä, en vaan usko, että meistä tulisi sellaista. Ei tuon miehen kanssa - jos jo nyt kyykyttää mua minkä ehtii, en edes viitsi ajatella, miten kyykyttäisi jos eroaisimme...)
Ja ei kun eteenpäin....
Kommentit (16)
kun on ihan töitä tälläsenä aikana ja vielä liikaa voi kauheeta. Heittäydy työttömäksi sitten. Naimisissakaan ei ole pakko olla vai etkö sä pärjää ilman ukkoa?
Ärsyttäviä ja säälittäviä tollaset tyhjän narisijat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös raha-asioita, sekä lasten lääkäri käyntejä.
Jaksamista! *hali*
Tiesin, että Aihe Vapaaseen voi aina luottaa.
:-) ap
Tiesin, että Aihe Vapaaseen voi aina luottaa. :-) ap
Miettisit ensin ennenkuin rutiset ns tyhjästä. Taidat olla aika surkimus muutenkin.
Numero 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jaksaisit paremmin muita haasteita jos saisit mieheltä enemmän tukea. Mitenhän saisitte suhdetta paremmaksi - onko mies ollut aina yhtä "vähän tukeva"? Onko miehelläkin stressiä ja siksi purkaa omaa jaksamattomuuttaan sinun arvosteluun?
Tämä on ihan triviaali juttu, mutta minua kiinnostaisi tietää, paljonko sokeriarvosi ovat kun sinulle on ehdotettu elämäntaparemonttia? (epäilen, että minulla on sama edessä...).
Ehkä jaksaisit paremmin muita haasteita jos saisit mieheltä enemmän tukea. Mitenhän saisitte suhdetta paremmaksi - onko mies ollut aina yhtä "vähän tukeva"? Onko miehelläkin stressiä ja siksi purkaa omaa jaksamattomuuttaan sinun arvosteluun?
Mies on aina ollut yhtä "vähän tukeva", eli se ei ole matkan varrella muuttunut. Ja olen tosiaan miettinyt, että jaksaisin nuo muut haasteet paremmin, jos ei kuluisi turhaa energiaa energiasyöppöön parisuhteeseeni. Stressiä toki miehelläkin.
Tämä on ihan triviaali juttu, mutta minua kiinnostaisi tietää, paljonko sokeriarvosi ovat kun sinulle on ehdotettu elämäntaparemonttia? (epäilen, että minulla on sama edessä...).
Olivat ihan hitusen yli "normin", eli pikkaisen yli 7. Rasvaa kertynyt vyötärölle :), eikä ruokavaliokaan ihan priima. Yritän liikkua enemmän (kävelyillä lasten kanssa) + syödä terveellisest.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jollekin parisuhdeviikonloppu -kurssille?
Voiko miehen kanssa ylipäätään keskutella tällaisista asioista - se voisi auttaa suhdetta.
Jo pelkästään sekin voisi auttaa, jos itse kävisit juttelemassa jonkun kanssa parisuhteesta.
Jos siis mies ei suostu mukaan. Saisit ehkä sitä kautta voimavaroja itsellesi.
Olet kyllä aika rankassa tilanteessa monenlaisten paineiden ja vaatimusten keskellä. Toivon sinulle kovasti jaksamista!
Olen joskus aiemmin käynyt itse keskustelemessa parisuhdeterapiassa. Mies ei suostu lähtemään. Auttoi kyllä sinällään tuo keskustelu, mutta eipä se suhdetta mihinkään muuta. Miehen kanssa puolestaan ei voi keskustella tällaisista asioista, koska hänestä "vika" on ihan suoraan minussa :-) - jos olisin parempi ihminen, ei olisi ongelmia. Vaan kun en ole ;-).
Kiitos jaksamisen toivotuksista. Hyvää jatkoa sinullekin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskos tämä tästä jossain kohtaa molemmilla helpottaisi?
t. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän jaksaa ajatuksella, että tämä on vain väliaikaista.
t. 14
Yritän jaksaa ajatuksella, että tämä on vain väliaikaista. t. 14
Tosin viime aikoina olen ryhtynyt miettimään, että jos ei olisi tuota minua väheksyvää puolisoa asunnossa väheksymässä, voisi oma olo kyllä olla parempi henkisesti. Kun jos pitää vielä seuraavat 40 vee jaksaa tällaista parisuhdetta, niin plääh :-(
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua, kuin olisin itse kirjoittanut..
tuollainen alituinen väheksyntä vaikuttaa sinuun. väsyttää ja hajottaa, että se syö ihmistä ja jaksamista. Mitä jos kysyt, miksi mies kohtelee sinua näin huonosti - eikö hän piittaa sinusta ja tunteistasi? Jos kysyt ihan neutraalisti etkä syyttävästi, mitä mies vastaa?
Miten olet alunperin kestänyt tuollaista vähättelevää suhtautumista - onko malli sinulle tuttu lapsuudenkodistasi, siksi tuttu ja turvallinen? Miksi et ole halunnut itsellesi parempaa kohtelua - ehkä ole tuntenut olevan sen arvoinen?
Miten jaksat tuollaista elämää seuraavat 40 vuotta? Ilmeisesti lasten vuoksi? Jos tilanne parisuhteessa on noin raskas ja päätät silti jatkaa suhdetta, yritä etsiä muusta elämästä niitä voimavaroja: lapsista, ystävistä, jostain mukavasta ylipäätään.
Oikein paljon jaksamista ja voimia sinulle ap!
Alue: Aihe vapaa
hyvinhän sulla asiat on prkle. Mä olen työtön, velaton ja miehetön, että revi siitä.