Onko nainen, jolla ei ole ystäviä, turn-off miehille?

Ei.

Ei, jos ei ole takertuja jonka täytyy koko ajan roikkua kiinni

Riippuu monesta tekijästä.

Miksi ei ole ystäviä?

Eikö ole löytänyt sopivia vai onko välit mennyt?

Onko kuitenkin aktiivinen ja osaa normaalisti ottaa kontaktia ihmisiin?

Jatkaako erakkona vai tutustuuko kumppaninsa ystäviin?

Ei jos mies on samanlainen nysvä.

Yhdelle taannoin tapailemalleni miehelle ainakin oli. Mulla on siis joitakin ystäviä, mutta asuvat kaikki sen verran kaukana, joten tavataan vain kerran tai kahdesti vuodessa. Miehellä taas oli laaja ystävä- ja tuttavapiiri ja häntä häiritse se, että mulla ei ollut jatkuvasti jotain rientoja joissa käydä tai ketään joita olisin kutsunut tosta vaan illanviettoihin.

Erittäin kiihottavaa

On, omituista. Sosiaalisuus on tärkeää. Jos ei ole ketään kavereita, silloin jotain on pielessä.

No mulla ei ole yhtään ystävää ja on ollut aikamoista negatiivista, että menen yksin baariin, teen oikeastaan kaiken yksin. Miehet ei ole ymmärtänyt.

Seurustelin jossakin vaiheessa miehen kanssa, joka ei ilmeisesti ollut ihan päässyt yli eksästään, sillä puhui hänestä jonkin verran. Hän kertoi mm. siitä, että eksällä ei ollut kuin yksi ystävä, joka sekin asui toisessa maassa. No, miekkonen ei silloin vielä tiennyt, että myös minulla on käytännössä vain yksi hyvä ystävä, jonka kanssa teen juttuja.

Hän ei koskaan sanonut asiasta mitään, mutta kyllä minulle vähän tuli olo, että hän pitää "vähäystäväisiä" ihmisiä luusereina. Itselläni entiset ystävät ovat muuttaneet pidemmälle eikä niitä koskaan aivan hirveästi ollut. Introverttina koen uusien ystävyyssuhteiden solmimisen vaikeana ja mahdollisesti myös ei-sen-arvoisena. :D

Miehellä itsellään oli ystäviä ja tuttuja vaikka muille jakaa, mutta kaikista puhui pahaa selän takana, joten en nyt tiedä, oliko niin auvoisia hänenkään ihmissuhteet.

Mikä on se syy, että ei ole ystäviä? Eikö nainen kykene ystävyyssuhteisiin? Se on mielestäni aika huolestuttava asia. Tottakai poikkeuksia on, mutta jos ihminen ei pärjää muiden ihmisten kanssa, niin ei se välttämättä johdu niistä kaikista muista, vaan siitä joka ei pärjää.

Ja se on ihan höpöhöpöpuhetta, jos joku sanoo, ettei aikuisena ole niin helppo löytää ystäviä! Kyllä niitä löytyy, jos ei ole liian nirso ja asettele liikaa kriteereitä ihmisille. Jos mahdollisen ystävän kriteerit ovat esimerkiksi toisen ikä, koulutus, ulkonäkö, työpaikka, perhetilanne, asuinpaikka jne. niin peilistä löytyy syypää ystävättömyyteen. Veikkaan, että samanlaiset kriteerit ovat silloin myös miesseuraa etsiessä ja ihan tavallinen pulliainen ei kelpaakaan.

Testaisin siis ystävättömän ihmisen toimintaa muutamassakin paikassa, esimerkiksi katsoisin miten hän toimii asiakaspalvelutilanteessa. Jos hän on kylmä ja koppava vaikka kaupan kassalle tai ravintolan henkilökunnalle, niin en huolisi. Myös hänen vieminen omien kavereiden luokse kertoisi aika paljon minkälaista tulevaisuus olisi. Tai vaikka siskoni luokse, hän on tarkkanäköinen tosi ihana ihminen, joka pärjää kaikkien kanssa, joten jos ihminen ei pärjäisi siskoni kanssa ollenkaan, niin tuskinpa hän pärjää oikein missään. Ujo voi olla, se ei haittaa, mutta ylimielisyys ja toisen typerät kriteerit muita kohtaan haittaisivat tosi paljon.

Vierailija kirjoitti:

On, omituista. Sosiaalisuus on tärkeää. Jos ei ole ketään kavereita, silloin jotain on pielessä.

Itselläni on kaksi ystävää, toinen yläasteelta ja toisen tapasin kun olin 4 vuotias.

Toiselle on kiireinen pikkulapsiaika ja toinen muutti juuri toiselle puolelle suomea.

Olen introvertti, enkä tutustu helposti ihmisiin. Inhoan juoruilua.

Yhdessä vaiheessa elämääni päätin että yrittäisin saada ystäviä ja sellaisia löysinkin. Kävimme ulkona lähinnä viikonloppuisin. Lopulta kävi ilmi että he juorusivat selkäni takana, otin etäisyyttä ja hyvänä pitämäni "kaveri" kieltäytyi lähettämästä minulle kuuluvaa tavaraa. Hän ei vastannut yhteydenottoihini.

Lopulta sain tavaran postissa rikkinäisenä. Tuollaisia ihmiset juuri ovat. En kaipaa epäluotettavia ihmisiä ympärilleni. Sellaisia jotka elävät satumaailmassa (itse keksityt juorut) koska todellisuus on heille liian tylsää.

Hyvänpäivän tuttuja löytää aikuisenakin, mutta ystävien löytäminen on jo vaikeampi rasti.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on se syy, että ei ole ystäviä? Eikö nainen kykene ystävyyssuhteisiin? Se on mielestäni aika huolestuttava asia. Tottakai poikkeuksia on, mutta jos ihminen ei pärjää muiden ihmisten kanssa, niin ei se välttämättä johdu niistä kaikista muista, vaan siitä joka ei pärjää.

Ja se on ihan höpöhöpöpuhetta, jos joku sanoo, ettei aikuisena ole niin helppo löytää ystäviä! Kyllä niitä löytyy, jos ei ole liian nirso ja asettele liikaa kriteereitä ihmisille. Jos mahdollisen ystävän kriteerit ovat esimerkiksi toisen ikä, koulutus, ulkonäkö, työpaikka, perhetilanne, asuinpaikka jne. niin peilistä löytyy syypää ystävättömyyteen. Veikkaan, että samanlaiset kriteerit ovat silloin myös miesseuraa etsiessä ja ihan tavallinen pulliainen ei kelpaakaan.

Testaisin siis ystävättömän ihmisen toimintaa muutamassakin paikassa, esimerkiksi katsoisin miten hän toimii asiakaspalvelutilanteessa. Jos hän on kylmä ja koppava vaikka kaupan kassalle tai ravintolan henkilökunnalle, niin en huolisi. Myös hänen vieminen omien kavereiden luokse kertoisi aika paljon minkälaista tulevaisuus olisi. Tai vaikka siskoni luokse, hän on tarkkanäköinen tosi ihana ihminen, joka pärjää kaikkien kanssa, joten jos ihminen ei pärjäisi siskoni kanssa ollenkaan, niin tuskinpa hän pärjää oikein missään. Ujo voi olla, se ei haittaa, mutta ylimielisyys ja toisen typerät kriteerit muita kohtaan haittaisivat tosi paljon.

Omalla kohdallani on syynä osittain kateus. Tai sitten joku muu. Ei ole samanlaisia ihmisiä ympärillä. Jostain syystä seuraan ovat jääneet minua alempitasoiset. Jos sellaista ilmaisua voi käyttää. Nuoruudenystävätkin lähti, kun olin niin erilainen. Ja sitten olen sairastellut.

Ehkä olen liian rehellinen.

Olen aina ollut jollakin tapaa erilainen kuin muut. Erilaisesta perheestä, erilainen ammatti. Siinä syitä. En ole lempannut ystäviä, paitsi kun ovat tulleet tosi ilkeiksi.

Olen hyväksynyt, että en luultavasti saa ikinä yhtään hyvää ystävää. Mitä siitä.

Yritin nuorena pelastaa yhden ystävättömän ikäiseni nuoren miehen. Hän oli lähes heti sanonut, että hänellä ei ole ystäviä, ei edes kavereita ja rttä hän on hyvin yksinäinen ja ei edes luota muihin ihmisiin, koska kaikki pettävät hänet ja jättävät yksin. Olin ihastunut ja lupasin hänelle lapsellisesti, että minä en petä ja jätä, vaan olen hänen ystävänsä.

Mies vaati asiasta todisteluita monta kertaa tapaamisten aikana, soitteli silloin, kun emme olleet yhdessä useasti ja halusi minun olevan koko ajan vain hänen. En saanut mennä edes vanhemmilleni käymään, saati ystäväni luokse päivällä, koska minullahan oli hän, hänen seuransa piti riittää. Aikani sitä kestin ja ymmärsin, että kukaan ei voi olla hänelle tarpeeksi. Hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt ystävyyttä tai edes kaveruutta, vaan hänen mielensä oli niin kieroutunut, että kaveruudesta ei tullut mitään. Mies oli vanhojen vanhempien ainoa lapsi, kukkasena kämmenellä pidetty ja pois muiden lasten luota aina pidetty, muut lapsethan olisivat voineet satuttaa herkkää mieltä. Koulun hän oli käynyt lähinnä yksin ja ryhmätyöt hän teki yksin, koska muut eivät ymmärtäneet mitä hän hakusi. Pääsin onneksi eroon tästä tapauksesta, mutta minusta tuli pettäjä ja jättäjä, sen sain kuulla kauan.

Olen narsistisesta perheestä ja minustakin on tullut narsisti. Siinäpä syy.

No niin, täälläkin tulee taas juttuja miksi joku on ystävätön. Siksi, että he ovat outoja. He ovat vihamielisiä, nirppanokkia ja "erilaisia". He eivät edes yritä käsittää muiden erilaisuutta, koska he ovat mielestään muiden yläpuolella ja muut jossain siellä alhaalla. He ajattelevat olevansa uniikkeja.

Ei ole, on ennemmin turn-on

Täysin neutraali asia.

Mullakaan ei ole miehenä kavereita ja en ajattele naisesta mitään negatiivista sen takia.

On ihan sama onko naisella kavereita tai ei mutta mielessäni ajattelen että jos naisella on paljon kavereita ja vilkas sosiaalinen elämä niin on riski että nainen ajattelee negatiivisesti omasta kaverittomuudestani.