Lapsettomuuden hyväksyminen

Tajusin, että tulen mitä todennäköisimmin jäämään lapsettomaksi. Olen 25-vuotias ja kärsinyt teini-iästä lähtien vakavista mielenterveysongelmista. Pysyn toimintakykyisenä vahvan lääkityksen ansiosta, jota en voi lopettaa. Jos tulisin raskaaksi, joutuisin joko käyttämään lääkkeitä, jotka vaikuttavat sikiön kehitykseen, tai syntymätön lapsesi perisi mahdollisesti neurologiset ongelmani.
Vaikka raskaus onnistuisikin, en voi taata että pysyisin toimintakykyisenä ja pystyisin huolehtimaan lapsesta.

Minä haluaisin lapsia, mutta alkaa vaikuttaa siltä että minusta ei tule äitiä. Sydäntä vihlaisee joka kerta kun näen bussissa vauvan.

Pelottaa, että vietän loppuikäni yksinäisenä sinkkuna. Olen miettinyt että kummitätiys voisi olla realistinen vaihtoehto. Lähipiirissäni ei ole (ainakaan vielä) perheellisiä ihmisiä.

Lohdullisia sanoja? Luetelkaa edes lapsettomuuden hyviä puolia.