Kyllästynyt raskauteen ja vihaisena puhuin raskauden keskeytyksestä, syyllinen olo

Taitaa olla kokonaisvaltaisesti ongelmia ap:llä.

Mulla oli samanlaiset olot raskaana, ja sitähän se raskaus monille on, raskasta. Älä tunne syyllisyyttä kiukunpuuskassa sanotuista asioista, jokainen meistä sanoo vihaisena asioita mitä ei tarkoita.

Ne hormonit, ne hormonit. Kaikki tunnetilat voimistuu entisestään, ensin karjuu pää punaisena ja sekuntia myöhemmin itkeä pillittää. 

Älä tunne syyllisyyttä, ihan normaalia. Imettäessä sama tunnetilojen hyrskynmyrsky vaan jatkuu. 

Kiitos vastauksista 2 ja 3, noinhan se on. Muutenkin koko ajan vaan niin huolissaan siitä että kai raskaus menee hyvin ja vauva on terve, että tollasten keskeytyshuuteluiden jälkeen tuntuu tehneensä jtn oikeasti pahaa.

Itselläni oli myös raskauden ajan enimmäkseen kamala olo, pahoinvointia, kipuja, vaikea liikkua ja nukkua, pienestäkin rasituksesta tuli supituksia, koko ajan pelkäsi vauvan puolesta jne. Kun ihmiset toivottelivat, että "Nauti raskaudesta", ihmettelin mielessäni, että miten hemmetissä tästä voi nauttia.

Koita kestää ap, kyllä se raskausaika jonakin päivänä on ohi, vaikka nyt varmasti tuntuu, ettei se lopu ikinä. Et tarkoittanut sanomaasi ja kadut sitä, joten älä turhaan soimaa itseäsi. Rakastat lastasi, vaikka nyt on rankkaa!

Itse kiukuspäissäni sanoin samanlaisia juttuja, ensin alkuraskauden pahoinvoinnissa ja loppuraskauden järjettömässä närästyksessä. Ole lempeä itsellesi, sulla taitaa olla nyt melko vaikeaa etkä siksi ole oma itsesi.

Et sitten ottanut selvää etukäteen, että tuollainen on normaalia??? Voi auta armias teitä uusavuttomia itsekkäitä ihmisiä! Säälittää jo etukäteen se vauvasi, jolle varmasti ääneen kiukuttelet, jos vauva ei opi potalle yksivuotiaana tai sotkee vaatteet ulkona! Yritä nyt edes alkaa ajatella sitä vauvaa etkä itseäsi!

Ymmärrän sen raivoamisen. Itse menossa samoilla viikoilla, mutta bonuksena imetän vielä esikoista, joka on vajaan vuoden, joten rankkaa on ollut. Raskauskin ollut paljon hankalampi kuin esikoisen kanssa, jolloin olin keskiraskaudessa energinen ja hyväntuulinen. Nyt väsynyt ja kärttyinen ja olen tosiaan miehelle huutanut naama punaisena ja joskus kiukutellut esikoisellekin. Mies kyllä käytöksellään ansaitseekin huudot, mutta lapsi ei, niin surettaa että joutuu sijaiskärsijänä kuuntelemaan kun äiti raivoaa :/ Ja vaikka sitä kuinka yrittäisi hillitä itseään, niin tarpeeksi ärsytystä ja laiminlyöntiä kun joutuu sietämään, kuppi vaan menee nurin.

Taustana siis, olen pyytänyt mieheltä jotain, eikä tee kuin vasta niin pitkän ajan ja niin monen pyynnön päästä, että olen jo ehtinyt moneen kertaan menettää hermot. Eikä ole isoista pyynnöistä kyse, tyyliin että hoitaisi lasta, että saisin tehdä puoli tuntia omia asioita, tai että siivoaisi eteiseen aiheuttamansa sotkun.