Mitä mieltä olet minusta/miehestäni/parisuhteestamme?
Taustaa: Mieheni on ensimmäinen mies, jonka kanssa olen ollut yhdessä pidempään. Ennen tätä minulla on ollut lukuisia lyhyitä suhteita, minä aina olen ärsyyntynyt johonkin kunkin miehen piirteeseen ja lopettanut suhteen.
No nyt tuntuu ajoittain, että oma mieheni on todella raivostuttava, suorastaan idiootti. Tekisi mieli lopettaa liittomme, mutta koska lapsia on kaksi, niin toistaiseksi en ole sitä tehnyt. Taidan olla todella ailahtelea koska välillä taas mieheni tuntuu todella upealta mieheltä. Nyt on tämmöinen ärsytysjakso taas menossa.
Tässä jotain miehestäni:
- Raivostuttava rahankäyttö. Mies tahtoi perustaa oman yrityksen, joka ei ole kannattanut. Palkkaa makselee nykyään itselleen noin 500 euroa/kuukausi. Kuitenkin viettää paljon aikaa töissä/työhön liittyvissä puuhissa. Vaikka mies on meistä pienituloisempi (itselläni brutto noin 2000 e/kk) niin silti törsää paljon enemmän kuin minä. Itse yritän säätää kaikessa. En osta itselleni oikeastaan yhtään mitään. Töihin otan aina eväät ja lapsille ostan vaatteet aina alesta ja kirpparilta. Ruokaa ostan alesta ja edullisesti. Mies sen sijaan käy noin kerran kuussa hierojalla, viihteellä käy eli ulkona ravintolassa kerran-pari kuussa (tämäkin ärsyttää!!), lisäksi ostelee joka päivä työpäivän aikana jotain ruokaa ulkoa, hampurilaista, pitsaa tms. Hänellä tosin on liikkuva työ, joten en tiedä missä eväitä edes säilyttäisi. Tämä ärsyttää eniten tällä hetkellä + tuo että ramppaa liikaa viiteellä (tosin lähtee aina vasta kun lapset jo nukkuvat, seuraava päivä tosin meneekin sitten 12-14 saakka nukkuessa). Lisäksi viettää tosi paljon aikaa pois kotoa. Osa näistä on ilmaista apua kavereille, korjailee myös meidän autot itse ja remppailee meillä kotona. Lisäksi siis käy ravintoloissa viikonloppuna nollaamassa päätään. Kiukkuinen hänestä tuleekin jos ei saa omaa aikaa rientojensa merkeissä.
+ Kunnioittaa minua ja sitä mitä sanon. Jos sanon johonkin jyrkästi EI niin on aina sitten taipunut tai jos sanon että nyt imuroit, niin imuroi sitten ja siis samantien. Tosin häntä ärsyttää määräilyt eli muuttuu aika kiukkuiseksi jos usein määräilen. On sosiaalinen ja avulias. On kuskaillut lapsiamme neuvolaan, leikkipuistoon. Huolehtii siitä, että saan välillä omaa aikaa ottamalla lapset mukaansa jonnekin useaksi tunniksi. Aina kun haluan, niin saan mennä aikaisin nukkumaan ja mies hoitaa lasten iltatoimet. Mies myös aamulla kuskaa lapset hoitoon. On todella ahkerasti ja hienosti rempannut asuntoamme (vanha rivaripääty jonka ostimme pari vuotta sitten). Seksuaalisesti haluaa minua ja näyttää sen, toisaalta ymmärtää senkin että aina minua ei huvita. Muutenkin ymmärtää melko hyvin sitä etten aina jaksa ja silloin ilman käskemistä ottaa lapset ja lähtee heidän kanssa vaikka leikkipuistoon. Ei koskaan valita siitä mitä on joutunut tekemään tai että on väsynyt (minä valitan).
Jotenkin olen nyt vaan niin täynnä häntä. Syystäkö?
Kommentit (33)
- käy myös esim. parturissa usein (minä en käy juuri koskaan kampaamolla jotta rahat säästyisi) ja lainailee rahaa kavereilleen + ravintolaillan jäkeen maksaa kaverinkin taksin (todella raivostuttavaa).
- on sosiaalinen ja tulee ihmisten kanssa toimeen.
ap
- on sosiaalinen ja tulee ihmisten kanssa toimeen.
Lopeta turha nalkutus. Yritä kasvaa aikuiseksi.
Mutta kun on kiukkuinen niin pinna on tosi lyhyt ja silloin ivaa ihmisiä (ei minua) ja pinna menee lasten kanssa silloin nopsaan..
ap
Eli varmaankin kannattaa hänestä pitää kiinni.
Mutta joka parisuhteessa on ongelmakohtia, joihin olisi hyvä miettiä ratkaisuja.
Raha-asiat tuntuvat teillä olevan suuri ongelma. Minä sinuna hankkisin omat tilit (meillä on myös yhteinen taloustili, josta yhteiset ostot hankitaan). Toimii meillä loistavasti, tosin meillä on miehen kanssa aika samansuuruiset tulot. Jos toisella olisi paljon pienemmät, niin silloin tietty se suurempituloinen laittaisi rahaa taloustilille enemmän. Ei minusta ole oikein, että sinun palkallasi eletään ja miehen palkka on hänen omaa viihtymistään varten. Meillä on siinä mielessä samanlainen tilanne, että olen itse paljon tarkempi rahankäytön suhteen. Mies saa omilla rahoillaan ostaa itselleen tärkeitä tavaroita, omista rahoistani on jäänyt enemmän säästöön. Olen esim. suunnitellut ulkomaanmatkaa kaverini kanssa säästörahoilla, miehen rahat kun upposivat hänen harrastuksiinsa, enkä periaatteesta halua maksaa hänen matkaansa kun hän kerran on tuhlannut omat rahansa. Eikä minulla siihen olisi varaakaan. (toki matkustelemme myös yhdessä)
Tuo yrittäminen on kyllä hankala juttu.. Saisiko miehesi töitä, jos hän lopettaisi yrittämisen? Onko tulevaisuudessa merkkejä suuremmista tuloista? Voiko mies esim. nostaa myymänsä tuotteen/palvelun hintoja? On kyllä vaikea sanoa, että voisinko pakottaa mieheni luopumaan työstä, joka tuntuu olevan elämänsisältö noin suuresti. Mutta faktahan on, että jos jättäisit miehesi, niin ei hän noilla tuloilla eläisi..
Voisi olla jopa melko täydellinen jos puitteet olisi paremmat (firmalla).
En usko että löydät parempaa. Ellet ole joku todella hottis babe. Kovat luulot sulla itsestäs.
Aika hyvä mies mutta kaikki ei voi olla miljonäärejä. Rahastahan tässä on kyse
riittävä syy hajottaa teidän lasten koko maailma ja elämä palasiksi?
on iso plussa. Sitä vielä kysyisin, että onko teillä riittävästi aikaa olla yhdessä sekä koko porukalla että kahdestaan. Sain kuvauksestasi sellaisen vaikutelman, että olette paljon erillään. Jos näin on, niin ehkä sille pitäisi tehdä jotakin?
Ei tuo minusta kauhean huonolta mieheltä vaikuta.
Et rakasta miestäsi. Miehesi arvostaa ratkaisuasi.
Miehistä ei mikään ole niin vastenmielistä kuin elää yhteistä elämää teeskentelijän kanssa. Miksi siis teeskentelet? Hänen vähäisten rahojen vuoksi?
iloinen mieheni seurassa, välillä taas ärtyisä. Valitettavasti en osaa olla näyttämättä tunteitani suoraan.
Rahallisesti varmasti pärjäisin ilman miestäni paremmin (tuet). Toisaalta rakastan häntä, toisaalta olen nykyään usein ärtyisä häntä kohtaan.
Ei, meillä ei todellakaan ole tarpeeksi aikaa yhdessä perheenä eikä etenkään kahdestaan miehen kanssa.
ap
Ja siihenkin liittyen ravintolailtojen vähennys?
riittävä syy hajottaa teidän lasten koko maailma ja elämä palasiksi?
Niin, miehen kanssa olen ollut jo 8v yhdessä. Tämä on tosi hyvin ajatellen sitä että tätä edelsi noin 20 lyhyttä suhdetta joiden kesto oli max 1 vuoden (yleensä noin 1 kk ja sitten jo alkoi raivostuttaa).
ap
Ja siihenkin liittyen ravintolailtojen vähennys?
Todella kypsää juu, raivostuttavaa...
ap
Olisi päässyt sinne takaisin, muttei tahdo lopetuttaa firmaansa. Tahtoo nyt panostaa siihen ja uskoo vakaasti että firma vielä lähtee nousuun...
ap
Minä elätän lapseni ja itseni. Minusta tämä on epistä. Välillä on satunanisia kuukausia jolloin mies maksaa laskupinon kokonaan, mutta näitä on nyt ollut harvenevassa määrin ja nyt on parina kuukautena miehen tulot olleet nettona tuon 500-600 euroa.
ap
Näkisin hyvänä syynä erota juuri tuon alkoholin käytön takia ja siitä aiheutuvan rahan menon. Hän kerkeää juomaan viinaa sitten eläkeelläkin kun lapset ovat kasvaneet ja lentäneen pesästä.
Hiustenleikkuu miehillä on tarpeellista ellei sitten kasvata pitkää tukkaa. Näyttää muuten aika typerältä. Ainakin 2kk välein on käytävä parturissa.
Ihme, ettei ukko tajua. Olla nyt naisen elättinä, niin kuin täällä kotiäitejäkin mollataan ja vielä ryyppää rahoja.
Lisäksi on todella vahvasti naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista häirintää jne vastaan. Koskaan ei tarkoituksella sano minulle mitään mikä loukkaisi. Nämä on ne jutut varmasti miksi edelleen ollaan yhdessä.. Lisäksi on todella sympaattinen, auttaa kavereitaan (tämäkin tosin välillä ärsyttää, kaverit käyttää hyväkseen kun tietää että meidän M kyllä aina auttaa jos on tarvis) ja puolustaa kaikkia jotka apua kaipaavat. Ulkoisista jutuista piittaamatta ystävystyy aina uusien naapurien, työkavereiden jne kanssa ja on todella ymmärtäväinen ja hyvällä tavalla herkän empaattinen.
Nyt vaan jotenkin... äh. Mutta kiitos teille!
ap
käy myös pyynnöstä aina kaupassa ja esim. postittelee minun huuto.net myyntejäni jos tahdon.
Firmaansa ei tahdo lopettaa, menee ihan vaikeaksi jos asiasta puhuu..
ap