Miten selvitä erosta "voittajana"

Avioerostani tulee kohtapuoliin 3 vuotta. Yhteistä taivalta ehti olla 12 vuotta ja liittoon syntyä lapsi, jonka minä hoidin 3-vuotiaaksi kotona. Sen lisäksi tein töitä, opiskelin lisää ja loppuviimein saavutin myös opiskelupaikan, jonne ei kovin helposti pääse ja jonka eteen tuli nähdä kovasti vaivaa.

Ero tuli minulle klassisesti puskista. Vuosikausia oltiin lupailtu yhteisten 'unelmien' toteuttamista, luotin niihin ja toisen sanaan. Olen aina ollut arvoiltani melko vanhanaikainen ja sitoutuminen todella merkitsi minulle jotain. Siksi minun on ollut valtavan vaikeaa käsittää miten toisen lojaaliuuden ja vuosikausien tukemisen ja yhteisen kodin ja lapsen hoitamisen jälkeen on mahdollista vain ilmoittaa rakastuneensa toiseen, olevansa oikeutettu uuteen suhteeseen ja mitätöidä kumppani täysin. (vrs. Uusi nainen herätti mm. tällaisia tuntemuksia: En ole koskaan kokenut mitään tällaista ja sinun tulee nyt tämä vaan ymmärtää).

Olen käynyt varmaan kaikki mahdolliset kriisin vaiheen läpi näiden vuosien aikana shokista, vihaan, kaupankäyntiin ja suruun. Olen työstänyt, kohdannut, kirjoittanut, käsitellyt, ollut kaiken keskellä aivan helvetin kypsä ja hoitanut vanhemmuuden ilman tukiverkkoja, pistänyt lapsen edun omani edelle ja saavuttanut myös toisen korkeakoulututkinnon tässä sivussa. En ole lähtenyt iskemään miehiä tai alkoholisoitunut vaan ollut aikuinen. Ns. selviytynyt.

Silti koen, että jotain itsestäni oleellista olen menettänyt. Olin ennen luova, pienistä asioista onnellinen, idearikas ja sosiaalisesti kyvykäs. Ikää on 'vasta' 36, joten paljon mahdollisuuksia teoriassa olisi, mutta jotenkin en enää saa punaisesta langasta kiinni. Arki sujuu, lapsella menee oikein hyvin, mutta minä olen jumissa.

Kaipaisin vastaavia tarinoita, todellisia kertomuksia elämästä ns. ison pommin jälkeen. Tiedän sisimmässäni, että minusta on moneen, mutta tämä nykyisin paljon puhuttu 'erohehku' on jäänyt kyllä tulematta. Jotain minä en näe tai osaa tarkastella. Kaipaisinkin siis asiallista keskustelua aiheen tiimoilta ja olisin kiitollinen jonkunlaisesta ravistelusta ja tsemppauksesta. Niitä tv-sarjoissa esiintyviä kriisien keskellä kokoontuvia nais- ja ystäväporukoitakaan kun ei tähän oikeaan elämään ole siunaantunut.