Surevan hylkääminen

Selvisikö heille ettei sulta lohkea, eli eivät olleet ystäviä missään vaiheessa?

Ihmiset suree niin eritavalla, toiset haluaa puhua siitä surustaan ja tarvitsee kuuntelijan, toiset  haluaa puhua nimenomaan kaikesta muusta - itse olen aivan onneton ihan normaalissakin sosiaalisessa kanssakäymisessä, saati tilanteessa, jossa toinen on musertua jonkun ikävän asian alle. En tiedä mitä sanoa, miten olla. 

Vanha ihminen lähipiirissäni sairastui vakavasti, ja asiasta jutellessamme sain hänet tahtomattani itkemään, kun juttelin mielestäni ihan normalisti. En vaan osaa.

Kyllä sen huomaa, että sairaudet ja suru helposti karkottavat ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset suree niin eritavalla, toiset haluaa puhua siitä surustaan ja tarvitsee kuuntelijan, toiset  haluaa puhua nimenomaan kaikesta muusta - itse olen aivan onneton ihan normaalissakin sosiaalisessa kanssakäymisessä, saati tilanteessa, jossa toinen on musertua jonkun ikävän asian alle. En tiedä mitä sanoa, miten olla. 

Vanha ihminen lähipiirissäni sairastui vakavasti, ja asiasta jutellessamme sain hänet tahtomattani itkemään, kun juttelin mielestäni ihan normalisti. En vaan osaa.

Itselle ainakin on vaikeaa kertoa kuinka hyvin oma elämä sujuu, jos tietää toisella tilanteen olevan juuri päinvastoin.  

Ap. Nämä surut ja vakavat sairaudet ovat niin isoja asioita, että moni kokee ettei osaa kohdata näissä asioissa toista.

Itselläni sellainen kokemus että olin niitä harvoja jotka kuunteli ja oli vierellä vaikeimpana aikana. Sitten kun tilanne parani, sain väistyä takavasemmalle ja muut taas uskalsivat olla surevan kanssa. Eli se oli kiitos tuesta.