Luulin, että kukaan ei välitä

Elin monta vuotta sosiaalisesti lähes täysin eristäytyneenä. Jokin aika sitten päätin, että nyt saa riittää ja rupesin varovasti kokeilemaan, vieläkö läheisiin saisi yhteyden. Aloin sopimaan tapaamisia, kutsuin kylään, soittelin ja kyselin kuulumisia (alussa todella vastenmielinen ajatus).

En olisi ikinä uskonut, kuinka anteeksiantavaisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä mulla on ollut koko ajan ympärillä. Itkettää, kun ajattelen, miten monta vuotta on mennyt hukkaan sen takia, että olen ollut niin syvissä vesissä, etten ole jaksanut kiinnostua ihmisistä.

Tämä on oikeasti jännä tunne...sekoitus surua, iloa, rakkautta, katumusta ja kiitollisuutta.
Luulin, että tunne-elämänikin on kadonnut.