Iäkäs äiti on niin negatiivinen ja kieriskelee marttyyrina murheissa

Yli 70-vuotias äitini on iän myötä muuttunut varsinaiseksi pahan ilman linnuksi. Kaikista asioista esiin nostetaan se mahdollinen huono puoli ja valittelun aihe, iloiset asiat ohitetaan ilman mitään huomiota. Tuttujen ja tuntemattomienkin sairaudet, onnettomuudet, avioerot ja kaikki muut kurjuudet vatvotaan huokaillen läpi, positiivista ei tunnu kenenkään elämästä löytyvän.
Viikonloppuna meni hermo, oikein loukkaannuin, kun tuli puhe lapsenlapsista. Äitini huokailee syvään marttyyrina kaukaisuuteen tuijotellen, että "kyllä niin on ne tytöt jääneet vieraiksi, voi yhden käden sormilla melkein laskea kuinka monta kertaa olen edes tavannut lapsia..."
Tämä on paksua puppua. Välimatkaa on, mutta lapsenlapset kyllä ainakin pari kertaa vuodessa käyvät mummolassa. Viimeksi kesälomalla olivat yökylässä. Erikoista on, että sitten kun ne lapset (ovat jo teinejä) mummolassa ovat, niin eipä heihin juuri kiinnostusta osoiteta. Ei kysellä koulusta tai harrastuksista, ei tehdä mitään yhdessä, mummo ei koskaan soita ja kysy kuulumisia.
Mitä tällaisen ikäihmisen kanssa voi tehdä? Miten ihmeessä saisin häntä piristymään ja huomaamaan kaikki kivat asiat? Vierailut ovat aika raskaita tuollaisen ihmisen luona, aina on omakin mieli alakuloinen, kun kotiin palaa sunnuntai-iltana.