Todella vaikea uskoa, että tarkastusmaksun nostamisen vastustamista perustellaan liputta matkustavien maksuhäiriömerkinnöillä
Jos ihminen nousee liputta julkiseen kulkuneuvoon, ollaan jo todella huonolla tiellä valmiiksi. Tarkastusmaksun noston määrä on kuitenkin niin pieni, että sen maksaminen joka tapauksessa on todella vaikeaa näille ihmisille, on se sitten 80€ tai 100€. Jos ei ole varaa lippuun, mennään kävellen tai vaikkapa pyörällä, joka sekin tietty on varastettu. Todella vaikea uskoa, että jopa poliitikot vastustavat maksun määrän nostoa, aivan kuin olisivat näiden liputta matkustajien puolella. Näin se usko hallitukseen ropisee huomattavasti venäläistä trollia nopeammin. Täytyy kyllä henkilökohtaisesti todeta, että 80€ tarkastusmaksu on naurettavan pieni, eikä kyllä ainakaan kannusta ostamaan lippua. Itse matkustan julkisella liikenteellä jokaisena päivänä ja liputta matkustajat näkyvät selkeästi huomattavana häiriökäyttäytymisenä ja muina ongelmina.
Kommentit (14)
Pitäisikö ehdottaa esimerkiksi ettei bemarikuskeja sakoteta ylinopeudesta
Kiinnostaa ku kilo paskaa maksella mitää tarkastusmaksuja koska oon työtön, ja ulosotossa niin kauan kunnes saan hellsingin kaupungilta asunnon, työpaikan sekä vaimon joka puhuu, ja pussaa joka päivä!!! :-D
Ne on vihreiden ja kommunistien äänestäjiä, niitä ainoita. Vihreäthuumemielisairaat.
Tuilla elävien ei tarvitse koskaan ostaa lippua tai maksaa sakkoja, jos ei halua. Helsingissä pääsee valtaan vain tuilla elävien äänilla ja ne äänestävät vasemmistoa ja vihreitä, koska sitten ei tarvitse mennä töihin tai osallistua kaupungin menojen kustantamiseen. Joten siksi nousi äläkkä.
Vierailija kirjoitti:
Ne on vihreiden ja kommunistien äänestäjiä, niitä ainoita. Vihreäthuumemielisairaat.
Mene nyt h*lvettiin mielisairas.
Maksuhäiriömerkintäperustetta en itsekään ymmärrä. Sen sijaan en tajua, miksi tarkastusmaksuja pitää nostaa tilanteessa, jossa asianmukaisen lipun hankkimista on hankaloitettu niin paljon kuin on tehty. Mielestäni olisi kohtuullista voida ostaa matkalippu kulkuvälineestä kuljettajalta, vaikka ei omistaisikaan älypuhelinta.
Jos ne pummilla matkustavat nuoret miehet olisivat etupäässä supisuomalaisia, ei tätä vastustusta olisi. Nyt on, koska ovat etupäässä muualta tulleita, ja eihän se sovi, että heille tuotetaan pahaa mieltä tarkastusmaksujen muodossa.
Ei missään nimessä mitään helpotuksia. Joko kaikki maksaa tai kukaan ei maksa. Loppuu jo se perseilyn hyysäys. Kaikenlisäksi vielä ne liputtomat on todella usein muutenkin häiriöksi.
Vierailija kirjoitti:
Maksuhäiriömerkintäperustetta en itsekään ymmärrä. Sen sijaan en tajua, miksi tarkastusmaksuja pitää nostaa tilanteessa, jossa asianmukaisen lipun hankkimista on hankaloitettu niin paljon kuin on tehty. Mielestäni olisi kohtuullista voida ostaa matkalippu kulkuvälineestä kuljettajalta, vaikka ei omistaisikaan älypuhelinta.
kortti
automaatti
älypuhelin
vaihtoehtoja piisaa
Nuorisolla ei ole rahaa maksaa 2,80 sisäisestä lipusta, mutta sen sijaan löytyy rahaa ajella skuuteilla? Joku ei tässä nyt täsmää...
Lippujen hinnat on todella korkeita ja lippu vain rajallisen ajan voimassa. Matkan pituutta ei myöskään huomioida hinnassa mitenkään vaan esimerkiksi 2 km matka maksaa yhtä paljon kuin 12 km matka jne.
Tarkastusmaksu peritään vain valkoihoisilta.
Olen kerran elämässäni saanut tarkastusmaksun. Olen aina hankkinut itselleni kuukausikortin (mikä muuten on pienituloiselle todella kallis, tällä hetkellä tarvitsen abc-vyöhykkeen, että pääsen töihin ja kyllä se matalapalkkatyöläisen kukkarossa tuntuu) enkä ikinä ole tahallani matkustanut pummilla. Tuolla kerralla olin unohtanut ostaa kuukausikortin ja klassisesti juuri sillä hetkellä kun tajusin, että minullahan ei ole lippua, nousivat tarkastajat ratikkaan. Sain sakkomaksun ja hävetti aivan jumalattomasti kun siinä kaikkien pällisteltävänä sitä sakkoa minulle kirjoitettiin. Maksoin sen sakon tietysti kiltisti, mutta tuohon aikaan olin työtön ja rahaton ja se maksu oli minulle aivan hirveä odottamaton meno.
Samoihin aikoihin äitini työkaveri oli kertonut jatkuvasti tahallaan pummilla matkustavasta pojastaan, joka oli tarkastajien tullessa alkanut ruikuttaa, ettei hänellä ole rahaa sakkomaksuun. Olivat jättäneet kirjoittamatta.
Silloin kun kävin entisellä miehellä kylässä Hesassa kuljin metrolla aina pummilla. Oisinkohan 3 sakot saanut 7 vuoden aikana. Asuin joskus sen luona että metroajoja tuli kyllä vaikka kuinka monta viikossa. Sitten bussilla kuljin sen bussilipulla kun eihän ne katso kuka silllä matkustaa. Silkkaa säästöä