Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu - Suomessa asuu 151 000 köyhää lasta!
Kommentit (4)
Kansainvälisesti tulee stoppi jossain vaiheessa. Suomessa tuloerot ovat köyhänkin etu kilpailukyvyn kautta. Sotien jälkeen tosiaan ollut tämä kehitys.
Ketkä niitä lapsia tässä maassa tekevät? Eivät ainakaan rikkaat.
60- luvulla meille lapsille ei ostettu juurikaan mitään, vain pakolliset vermeet ja kierrätettyjä jos mahdollista oli saada. Kyllä oli kamalat, kylmät ja epämukavimmat vaatteet ja kengät mitä vain saattoi olla. Yleensä liian pieniä tekokuituisa ja kireitä jotka eivät joustaneet yhtään. Käpylehmillä sai leikkiä. Ei ollut mitään harrastuksia ja ainoastaan sai polkupyörän käytettyinä tietenkin. Ruuasta ei kannata alkaa puhumaankaan. Puolisollani on samanlaiset taustat. Yleensähän sitä sitten pariudutaan samanlaisista lähtökohdista eläneiden kanssa niin paremmin ymmäretään toisiamme eikä raha kasva puussa. Alaikäisenä jo piti lähteä tienaamaan.
Eriarvoisuuden kasvua on ollut useamman vuosikymmenen ajan jo. Ja tätähän moni haluaa jatkettavan. Pääasia, että itse pärjää ja rikastuu. Muista viis.