Nainen! Minkälaisista pojista tykkäsit lukiossa?

Olin ihastunut siihen hintelään nörttipoikaan jolla oli söpö hymy ja oli hyvä fysiikassa.

Nykyään tuo sama on aviomieheni ja lasteni isä.

Mikä on manbun?

Mä ihastuin aina niihin silmälasipäisiin nörtteihin, jotka kiinnostuivat vain atk-vempeleistä.

Aloin sitten lopulta seurustelemaan koulumme suosituimman urheilijapojan kanssa, kun en saanut mitään vastakaikua kummaltakaan niistä nörteistä.

Yhteen kilttikseen.

Boheemeihin taiteilijoihin. Onneksi kasvoin tuon vaiheen yli ennen perheenperustamista.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on manbun?

Mä ihastuin aina niihin silmälasipäisiin nörtteihin, jotka kiinnostuivat vain atk-vempeleistä.

Aloin sitten lopulta seurustelemaan koulumme suosituimman urheilijapojan kanssa, kun en saanut mitään vastakaikua kummaltakaan niistä nörteistä.

Etkö manbunia tiedä? Se on sitä, mitä se tarkoittaakin, eli miesnuttura.

Yhdestä nörtistä, sellainen vähän hassu oli hän, ehkä ujokin mutta ajoittain puhelias. Pitkällä matikalla olin niin nörttipoikia riitti. 

Eipä silti, ei ne meikäläistä huomanneet :) Minua ei laskettu kun oli uhkeita blondejakin naapuriluokilla

Niihin kunnollisiin, jotka hoitivat koulunsa kunnialla, urheilivat vapaa-ajallaan ja kohtelivat muita reilusti.

Itse en käynyt lukiota niin en tiedä. Mutta amiskassa löysin nykyisen kumppanin, takana 17 vuotta yhdessä ja ollaan nykyisin YTM ja tradenomi. Hyvin sujuu.

Mies eli silloinenn nuori mies tai poika oli silloin ällöttävä kilttis mutta niin vaan ihastuin.

Hintelät ja huumorintajuiset nörtit viehättivät eniten. Nykyään pidän maskuliinisemmista miehistä kuin mitä lukiossa ja parikymppisenä, silloin esimerkiksi parrakkaat miehet olivat ehdoton ei. Mutta en vieläkään pidä ns. lihaskimpuista, toivoisin että nämä supersankaripullistelut jäisivät pois muodista. Ne eivät synnytä muuta kuin tahatonta koomisuutta esteettisessä mielessä.

Punkkareihin, joita tosin meidän koulussamme ei ollut. Punkkari olin itsekin.

Lukiossa en oikein tykännyt kenestäkään. Toivuin vielä sydänsuruista sen jälkeen kun ensirakkauteni oli jättänyt minut selittämättömästä syystä. Selvisi kyllä, että oli kännissä pannut jotain lissua, mutta ei kehdannut tunnustaa niin jätti vain sitten. Hänestä tuki sähköasentaja. Abivuonna ihastuin vähän yhteen amikseen, sekin taisi olla kiinnostunut. Harrasti urheilua ja juteltiin paljon, samankaltainen (hullu) perhetausta. Meistä ei tullut paria, välttelin lähinnä koska pelkäsin, ettei tykkäiskään. Oli lukiossakin muutama mukava poika, heistä kiinnostavin oli vanhoillislesta, joten en uskaltanut sen paremmin tutustua. Mieheni löysin sitten kaverin kaveripiiristä, miehellä kaksoistutkinto ja kolme lasta riittää.

Ehkä joistain yksittäisistä omassa koulussa mutta heistä ei koskaan tullut mitään. Emme edes viettäneet vapaa-aikaa yhdessä. Varsinaisesti lukiossa ei siis ollut mitään omien koulukavereiden kanssa.

Löysin seurustelutyypit baarista, olivat fiksuja ja meneviä ja osa kulttuurista kiinnostuneita. Myös deitti.netin kautta löytyi joskus melko samanoloisia mutta vähemmän tanssimassa käyviä. Tanssiharrastuksen puute varmaan ajoi osan miehistä nettideittailuun.

Asuin lukioaikana yhden julkkiksen kanssa ja jätin hänet, kun muutti ulkomaille töihin. Molempien sydän särkyi ja surin häntä kauan, mutta onneksi niin kävi, koska emme sopineet yhteen. Menin yliopistoon, hän ei ollut taustaltaan lainkaan samanlainen jne. Erottavia tekijöitä oli paljon. Silti meni puolitoista vuotta, että sydämeni oli särkynyt ja vieläkin kun katson kuvia, niin olihan hän ihan uskomattoman komea. Pitkä ja tumma, työskenteli miesmallinakin kun seurustelimme.

En tykännyt pojista vaan tykkäsin noin 30-vuotiaista komeista miehistä. Nykyään tykkään siis näin 40-50-vuotiaista miehistä. Parta pitää olla ja rintakarvat, aaahhh...

Vierailija kirjoitti:

Niihin kunnollisiin, jotka hoitivat koulunsa kunnialla, urheilivat vapaa-ajallaan ja kohtelivat muita reilusti.

Sama!

Ja on päteny kaikilla kouluasteilla ja edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Asuin lukioaikana yhden julkkiksen kanssa ja jätin hänet, kun muutti ulkomaille töihin. Molempien sydän särkyi ja surin häntä kauan, mutta onneksi niin kävi, koska emme sopineet yhteen. Menin yliopistoon, hän ei ollut taustaltaan lainkaan samanlainen jne. Erottavia tekijöitä oli paljon. Silti meni puolitoista vuotta, että sydämeni oli särkynyt ja vieläkin kun katson kuvia, niin olihan hän ihan uskomattoman komea. Pitkä ja tumma, työskenteli miesmallinakin kun seurustelimme.

OLIKO ISO PEHE EENIS?

Lihaksikkaista ja itsevarmoista.

Skeittareista tykkäsin. Semmoisista, joilla oli Vansit jalassa ja kuuntelivat indemusaa ja punkkia, mutta eivät näyttäneet punkkareilta kuitenkaan.

Komeista älyköistä, niin kuin nykyäänkin. 

Älykkäästä matemaatikosta, vaikka hän haisi vähän hiellekin, mutta annoin sen anteeksi. Hän ei vaan lämmennyt, vaikka pyysin häntä tanssimaankin. Itsekin olin hyvä matikassa.