Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Oman elämän ikuinen kakkonen
27.10.2021 |
Hei. Asia on hankala ja arka, mutta toivottavasti täältä saisi vertaistukea.
Tilanne on siis se, että koen olevani elämässäni ikuinen kakkonen. En ihan joka asiassa, olen menestynyt harrastuksessani josta olen tehnyt työn, saanut stipendejä yms. Minulla menee perusasiat hyvin siihen nähden, mistä olen aikuiselämääni ponnistanut.
Mutta ne oikeat tärkeät elämänasiat, niistä olen jäänyt vaille.
Perheessäni oli pitkä pätkä lapsuudestani läsnä alkoholismi. Jäin lapsena kakkoseksi vanhempien alkoholinkäytölle.
Muutin sijaisperheeseen, jossa en ollut montaakaan vuotta. Sijaisperhe oli ihana! Mutta oli silti aina tunne, että tottakai heidän omat biologiset lapset ovat tärkeämpiä ja menevät edelle. Vaikka eivät he ikinä sellaista sanoneet tai antaneet käytöksellään ymmärtää. Tunsin kuitenkin jääväni sijaisperheessä kakkoseksi biologisille lapsille.
Nykyään elän parisuhteessa, jossa puolisollani on lapsi. Mustasukkaisuuden tunteet ovat tällä hetkellä suuria minun osaltani, vaikka en haluaisi tuntea näin. Se on vain se, kun joka paikasta sanotaan, että lapsi menee kaiken edelle ja niinhän se varmasti onkin. ''Lapsi tarvitsee vain isän ja äidin.'' Tunnen itseni ulkopuoliseksi, ihan kuin olisin vain sivuhahmo tämän eroperheen elämässä. Tässä kuviossa, ''perheessä'', minä olen ainut joka on korvattavissa. Joka voi loppujen lopuksi jäädä aivan yksin. Jään tässäkin suhteessa kakkoseksi.
Minulla on vain hirveä kaipuu tuntea itseni jossain ihmissuhteessa ykköseksi. Olla se joka valittaisiin ensimmäisenä tilanteesta riippumatta, tuntea se oikein luuytimissä asti, että minä olen se joka tulee loppupeleissä kaiken edelle. Että minusta välitetään niin paljon, minusta ei haluta luopua, eikä se olisi vaihtoehtokaan.
Nyt tuntuu että olen jäänyt koko elämäni vaille tätä tunnetta. Putoan vain ihmissuhteiden väleihin ja yritän kurotella sitä tärkeyden tunnetta, johon en vain ylety. Joku tai jokin kiilaa aina ohitseni.
Kommentit (10)
Kiitos! Kurkkasin nuo ryhmät, ja todennäköisesti osallistun johonkin noista. Olen kokenut olevani yksin tuntemuksieni kanssa, joten vertaistuesta voisi olla varmasti jotain hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan aiempaa kommentoijaa. Olen itse yksinhuoltaja jolla ei ole parisuhdetta tällä hetkellä, mutta voisin valaista sinulle sitä tunnetta mikä ainakin minulla on lasta ja mahd kumppania kohtaan. Lapsi on toki ykkönen monella tapaa ja tod näk pysyy aina elämässäni. Mutta hän ei voi korvata sitä roolia mikä kumppanilla on/olisi, nämä ovat ikään kuin lähes täysin yhteismitattomia asioita joita ei voi verrata toisiinsa. Kumppani olisi aikuinen ihminen jonka kanssa voisin jakaa elämäni ja kaikki aikuisten asiat, mahdollisesti hänenkin kanssaan elämäni loppuun asti, ja hänestä voisi muodostua äärettömän tärkeä ihminen. Ymmärrän kyllä sinuakin, itsekin olen seurustellut ”lapsellisten” ihmisen kanssa ja etenkin ennen omia lapsia tunsin tietynlaista ulkopuolisuutta ja jopa mustasukkaisuutta kuviossa.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan aiempaa kommentoijaa. Olen itse yksinhuoltaja jolla ei ole parisuhdetta tällä hetkellä, mutta voisin valaista sinulle sitä tunnetta mikä ainakin minulla on lasta ja mahd kumppania kohtaan. Lapsi on toki ykkönen monella tapaa ja tod näk pysyy aina elämässäni. Mutta hän ei voi korvata sitä roolia mikä kumppanilla on/olisi, nämä ovat ikään kuin lähes täysin yhteismitattomia asioita joita ei voi verrata toisiinsa. Kumppani olisi aikuinen ihminen jonka kanssa voisin jakaa elämäni ja kaikki aikuisten asiat, mahdollisesti hänenkin kanssaan elämäni loppuun asti, ja hänestä voisi muodostua äärettömän tärkeä ihminen. Ymmärrän kyllä sinuakin, itsekin olen seurustellut ”lapsellisten” ihmisen kanssa ja etenkin ennen omia lapsia tunsin tietynlaista ulkopuolisuutta ja jopa mustasukkaisuutta kuviossa.
Kiitos viestistäsi! Vastauksesi luettuani koin pientä toivon kipinää omasta roolistani tässä kuviossa. Kumppanini ei osaa aina sanoa näitä asioita joita tarvitsisin kuulla. Nämä avartaa näkemystä siitä, miten kumppanini voi asiat nähdä. -ap
Suosittelen terapiaa. Sulla itsellä tulisi olla ajatus siitä, että sinä valitset itsesti aina ensimmäiseksi. Jos pystyisit sisäistämään tämän, et tarvitsisi kokemusta, että joku muu valitsisi sinut aina ensin. Koska loppupeleissä jokainen meistä valitsee itsensä ensimmäiseksi (ja yleensä lapsensa toiseksi). Olisi itselle helpompi opetella ja hyväksyä se, että sinua ei tarvitse valita, vaan olet hyvä omana itsenäsi. Ja että miehesi valitsee sinut kumppanikseen ja lapset lapsikseen eli ovat kaksi eri asiaa. Älä koskaan laita ihmisiä valitsemaan puoliaan, sillä todennäköisesti ennustuksesi toteutuu ja sinua ei valita. Koska kenenkään ei tarvitse valita, vaan elämään mahtuu monta tärkeää ihmistä. En tiedä oliko tästä apua.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan aiempaa kommentoijaa. Olen itse yksinhuoltaja jolla ei ole parisuhdetta tällä hetkellä, mutta voisin valaista sinulle sitä tunnetta mikä ainakin minulla on lasta ja mahd kumppania kohtaan. Lapsi on toki ykkönen monella tapaa ja tod näk pysyy aina elämässäni. Mutta hän ei voi korvata sitä roolia mikä kumppanilla on/olisi, nämä ovat ikään kuin lähes täysin yhteismitattomia asioita joita ei voi verrata toisiinsa. Kumppani olisi aikuinen ihminen jonka kanssa voisin jakaa elämäni ja kaikki aikuisten asiat, mahdollisesti hänenkin kanssaan elämäni loppuun asti, ja hänestä voisi muodostua äärettömän tärkeä ihminen. Ymmärrän kyllä sinuakin, itsekin olen seurustellut ”lapsellisten” ihmisen kanssa ja etenkin ennen omia lapsia tunsin tietynlaista ulkopuolisuutta ja jopa mustasukkaisuutta kuviossa.
Tämä kommentoija on viisas. Näin sen pitäisi olla.
Monella erovanhemmalla / yh:lla tosin on helmasyntinä lapseen ripustautuminen (eli lapsi korvaa parisuhteen emotionaalisesti), josta ei seuraa mitään hyvää kenellekään.
Jos AP:n uusi puoliso tutkisi itseään, hän varmasti huomaisi tämän saman asian.
Lapset ovat vain lainassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta monen mielestä kakkonen on ykkönen!
Ymmärrän sinua.
Lapsuudessa koettu vanhempien alkoholismi on tosi raskasta. .
Sen kyllä voi käsitellä.
Olet kyllä itse valinnut puolisosi, sellaisen jolla on lapsi. Ehkä se on vähän alitajuista, että et ole uskaltanut hakea sellaista suhdetta ja ihmistä ... Missä olisit se ykkönen.
Kun jollakin on oma lapsi niin, eiköhän se lapsi aina aja aikuisten edellä. Toivottavasti niin.
Suosittelisin uskaltamaan. Rohkeasti vaan itse asetat itsesi ykköseksi. Millaisia valintoja silloin alat tehdä?
Olet just hyvä omana itsenäsi. Juuri sinä!❤️
Ole utelias. Elämä on nyt. Olet nyt turvassa. Voit olla itsellesi turvallinen aikuinen. Ne vanhat on haamutunteita, jotka välillä Pukkaa puntaan. Tunnista ne, elä ne läpi ja ne eivät sitten ole enää niin merkittäviä.
Pienenä ne tunteet olivat tarpeen, kun piti pärjätä jotenkin. Nyt on nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Komppaan aiempaa kommentoijaa. Olen itse yksinhuoltaja jolla ei ole parisuhdetta tällä hetkellä, mutta voisin valaista sinulle sitä tunnetta mikä ainakin minulla on lasta ja mahd kumppania kohtaan. Lapsi on toki ykkönen monella tapaa ja tod näk pysyy aina elämässäni. Mutta hän ei voi korvata sitä roolia mikä kumppanilla on/olisi, nämä ovat ikään kuin lähes täysin yhteismitattomia asioita joita ei voi verrata toisiinsa. Kumppani olisi aikuinen ihminen jonka kanssa voisin jakaa elämäni ja kaikki aikuisten asiat, mahdollisesti hänenkin kanssaan elämäni loppuun asti, ja hänestä voisi muodostua äärettömän tärkeä ihminen. Ymmärrän kyllä sinuakin, itsekin olen seurustellut ”lapsellisten” ihmisen kanssa ja etenkin ennen omia lapsia tunsin tietynlaista ulkopuolisuutta ja jopa mustasukkaisuutta kuviossa.
Kiitos viestistäsi! Vastauksesi luettuani koin pientä toivon kipinää omasta roolistani tässä kuviossa. Kumppanini ei osaa aina sanoa näitä asioita joita tarvitsisin kuulla. Nämä avartaa näkemystä siitä, miten kumppanini voi asiat nähdä. -ap
Niinpä. Minä taas mietin, että sinä rikkinäisen lapsuuden eläneenä, tarvitsisit sellaisen, joka osaa asettaa sinut ykköseksi ja suojella sinua.
Jos on kaksi risaa, niin on aikamoisen haasteellista.
Sinun valintasi.
Teidän valintanne.
Luulen, että sinulle sopii seurustelukumppaniksi lapseton henkilö. Itse hieman samankaltaisessa tilanteessa. Vaikka pitkä terapia täysillä käyty ja kaikki mahdollinen siinä tehty, niin ei terapiassa toiseksi ihmiseksi kuitenkaan muututa.
Hakeudu alkoholistien aikuisten lasten AAL vertaistukiryhmään tai Al anon -ryhmään. Kokemasi tunne on melkein kaikilla alkoholin vaikutuspiirissä kasvaneella. Ryhmissä opit hellittämään menneisyyden taakoista ja rakastamaan itseäsi (sekä ryhmätovereitasi).
Jokin muu terapiamuoto voi myös auttaa, mutta nuo ovat ilmaisia.