Kaduttaa kun en lukenut oikeaan ammattiin aikoinani. Kaduttaa vietävästi

Olen ruvennut ihailemaan "keskiluokkaista elämää." Opettajia ja lääkäreitä ja muita "oikeita ihmisiä"
Itse 45 vuotias, juuri rupesin opiskelemaan lähäriksi kun en jaksanut enää olla työttömänä. Kaikenlaisia sekalaisia duunarihommia on tullut tehtyä nuorena. Työpaikoissa jaksoin olla korkeintaan vuoden. Erästä taiteenalaa opiskelin kymmenen vuotta. Tai siis roikuin ko. oppilaitoksissa. Opin jotakin, ja sain myös apurahan ja vähän mainettakin. Mutta nyt sekin on ohi. Apurahoja ei enää herunut. Eniten harmittaa nuo kymmenen vuotta. En jaksanutkaan harjoitella, joten käytännössä en osaa enää tuota taiteenalaa juuri lainkaan.
Ihailen siis omakotitaloissa asuvia keskiluokkaisia. Oikeaa elämää. Itse kaupungin vuokrakerrostalossa. Miten tästä nousisi? Tai saisi elämäniloa tai itsearvostusta? t. yh-äippä