Toisia alituiseen neuvovat besserwisserit!
Tunnetko omassa lähipiirissäsi näitä jatkuvia neuvojaan tuputtavia joko terveysintoilijoita tms jotka itse eivät siedä toki mitään neuvoja..
”Miten suhtautua puolison sukulaisiin, jotka tuputtavat omia erinomaisia ideoitaan ja käytännön ohjeitaan? Se on kiusallista, alentavaa ja rasittavaa. He eivät todennäköisesti itse huomaa olevansa rajattomia ja työntyvänsä väkisin toisen tontille.
Miten pitää omat rajansa räjähtämättä, kohteliaasti? Miniänä asetun heidän mielestään ilmeisesti automaattisesti neuvottavan asemaan, vaikka olen keski-ikäinen nainen, jolla on erityisasiantuntijan asema työelämässä, samoin kotityöt ja talous hallinnassa. En ole avuton hunsvotti, enkä usko, että olemukseni viestittää avuttomuutta. Pelkään kohta ärähtäväni.”
Miten toimia, kun omiin asioihin puututaan pyytämättä ja toistuvasti? Ilmiötä avaa vaativan erityistason psykoterapeutti Marjukka Laukkanen Mieli ry:stä. Asiantuntijat eivät kommentoi palstalla yksittäistapauksia vaan käsittelevät aihepiiriä yleisellä tasolla.
Kommentit (14)
Keskustelussa voi sopia yhdessä siitä, että neuvoja tai apua voi pyytää, jos sellaisia tarvitsee, mutta niitä ei saa tuputtaa.
JOS KESKUSTELU ei johda mihinkään, pitää miettiä, mikä on seuraava askel.
Yksi vaihtoehto on se, että kanssakäymistä alkaa rajata. Ei kenellekään ole hyväksi sietää loputtomasti tilanteita, jotka tuntuvat pahalta. Kannattaa siis miettiä, kuinka paljon haluaa viettää jatkossa aikaa seurassa, jossa tällainen kokemus tulee usein vastaan.
Jos ihmiset ovat muuten mukavia ja heidän kanssaan haluaa viettää aikaa, kanssakäymisen rajaaminen ei ehkä tule kysymykseen.
Kannattaa miettiä, ottaisiko asian uudelleen puheeksi, jos se toisi muutoksia. Toinen vaihtoehto on yrittää olla noteeraamatta neuvoja eli antaa niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä edellyttää sitä, että vuorovaikutuksessa ja kanssakäymisessä on enemmän asioita, jotka tuottavat hyvää eivätkä harmitusta.
JOS SAA toiselta palautetta omasta tavasta neuvoa jatkuvasti pyytämättä, kannattaa miettiä, mistä tapa kumpuaa ja miten voisi toimia jatkossa paremmin.
On tärkeä muistaa, että vaikka tarkoittaisi hyvää, neuvojen tuputtaminen voi loukata toista, sillä siinä todennäköisesti ylittää toisen rajoja.”
Todellakin o tällainen tyyppi ollut lähipiirissä enkä voi enää sietää häntä koska einota opikseen eikä ojennuksekseen vaan sama jatkuva toisten neuvominen ja tontille tuleminen kuin tällä eimolisi muiden rajojen kunnioittamisesta lainkaan käsitystä.
Äärimmäisen rasittava ihminen joka katkoo joka suuntaan suhteensa muka itse sitä käsittämättä.,
Ei auta.
I am done.
Neuvon itse liikaa.
En pahoita mieltäni sitä, että myös äitini neuvoo minua vieläkin, vaikka olen asunut kymmeniä vuosia omillani. En pahastu hänen neuvoistaan. Hän on enimmäkseen oikeassa. Minulla on myös neuvoja hänelle. Eikä hänkään pahastu.
Mutta, sisareni pahastuu sekä minun, että äitimme neuvoista. Yritän olla neuvomatta siskoani, mutta en onnistu siinä läheskään aina. Hän ottaa neuvot niin eri tavalla kuin äiti ja minä, kuin ohjailuna, määräilynä, joita ei pyytämättä saisi esittää. Vaikeaa. Pitäisi voida keskustella.
Luulen tuollainen nainen on oman äitinsä alistama ja laittaa vahi go kiertämään
TUNNEN.
Isosiskoni. Kaikkien alojen asiantuntija.
Varsinkin lastenhoidon, kasvatuksen ja palvelutarjonnan erityisekspertti. Lapseton merkonomi, joka ei ole eläissään myöskään työskennellyt missään, missä olisi ollut lapsia tai missä olisi ollut mitään tekoa yllämainittujen asioiden kanssa, mutta joka jatkuvasti tunkee kotiini pätemään.
Vierailija kirjoitti:
Neuvon itse liikaa.
En pahoita mieltäni sitä, että myös äitini neuvoo minua vieläkin, vaikka olen asunut kymmeniä vuosia omillani. En pahastu hänen neuvoistaan. Hän on enimmäkseen oikeassa. Minulla on myös neuvoja hänelle. Eikä hänkään pahastu.
Mutta, sisareni pahastuu sekä minun, että äitimme neuvoista. Yritän olla neuvomatta siskoani, mutta en onnistu siinä läheskään aina. Hän ottaa neuvot niin eri tavalla kuin äiti ja minä, kuin ohjailuna, määräilynä, joita ei pyytämättä saisi esittää. Vaikeaa. Pitäisi voida keskustella.
Taidat olla äitisi jatkopala. Ja laitat vahingon kiertämään koska sulla ei oo munaa asettaa rajoja omalle mutsilles.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon itse liikaa.
En pahoita mieltäni sitä, että myös äitini neuvoo minua vieläkin, vaikka olen asunut kymmeniä vuosia omillani. En pahastu hänen neuvoistaan. Hän on enimmäkseen oikeassa. Minulla on myös neuvoja hänelle. Eikä hänkään pahastu.
Mutta, sisareni pahastuu sekä minun, että äitimme neuvoista. Yritän olla neuvomatta siskoani, mutta en onnistu siinä läheskään aina. Hän ottaa neuvot niin eri tavalla kuin äiti ja minä, kuin ohjailuna, määräilynä, joita ei pyytämättä saisi esittää. Vaikeaa. Pitäisi voida keskustella.
Taidat olla äitisi jatkopala. Ja laitat vahingon kiertämään koska sulla ei oo munaa asettaa rajoja omalle mutsilles.
Äiti on narsisti ja tuo kirjoittaja se kultalapsi. Yhdessä sitten kiusaavat scape goatia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon itse liikaa.
En pahoita mieltäni sitä, että myös äitini neuvoo minua vieläkin, vaikka olen asunut kymmeniä vuosia omillani. En pahastu hänen neuvoistaan. Hän on enimmäkseen oikeassa. Minulla on myös neuvoja hänelle. Eikä hänkään pahastu.
Mutta, sisareni pahastuu sekä minun, että äitimme neuvoista. Yritän olla neuvomatta siskoani, mutta en onnistu siinä läheskään aina. Hän ottaa neuvot niin eri tavalla kuin äiti ja minä, kuin ohjailuna, määräilynä, joita ei pyytämättä saisi esittää. Vaikeaa. Pitäisi voida keskustella.
Taidat olla äitisi jatkopala. Ja laitat vahingon kiertämään koska sulla ei oo munaa asettaa rajoja omalle mutsilles.
Väärin arvattu. Olen itsenäistynyt, joten osaan asettaa rajani. Repäisin itseni jo nuorena irti vanhemmistani ja huomasin selviäväni. En myöskään ollut suosikkilapsi, vaan olin vanhin, nuoremmista sisaruksistaan vastuun kokenut lapsi.
Nuoremmat pääsivät helpommalla, heitä hoivattiin, tuettiin ja autettiin varmaan liikaakin. Elämää tasoitettiin liikaa. Kun huomasin, että nuoremmilla ei ollut samaa vastuuntuntoa minusta, edes kun kasvoivat isommiksi, niin se harmitti. Minua ei heidän taholtaan tuettu, eikä minua ymmärretty.
Ymmärsin sentään itse, että minulla on oma elämä. Ainakin menestyn hyvin, kun olen tottunut kantamaan vastuuta jo nuoresta.
Nuoremmat eivät ole itsenäistyneet taloudellisesti samalla tavalla kuin minun oli jopa pakko saavuttaakseni itsenäisyyden, vaan vaativat pelastajaa ja oikeuksia itselleen. Esim. annoin lainaa ja maksoivat takaisin, kun kysyin tarpeeksi monta kertaa ja joustin takaisinmaksun aikataulussa. Itse en olisi edes saattanut itseäni aivan vastaavaan tilanteeseen koskaan (kevyin perustein velkaantumista) , koska olisin ollut varovaisempi, mutta toki kokisin hyväksi, jos hekin auttaisivat minuakin tarpeen tullen. Neuvoistani valitetaan, mutta autetaanko minua, jos apua vielä tarvitsisin?
En jäänyt katkeroitumaan, vaan otin etäisyyttä. Ajattelen välillä, että eivät ymmärrä vieläkään, mistä heidän mielialanvaihtelunsa kumpuavat. Aina täytyisi olla kivaa ja helppoa ja jäljet korjaisi vanhin? Tavallaan asemani sisarusparvessa on siis ollut parempi vanhimpana kuin nuorempina.
Näytin esimerkkiä, miten lähdetään ja olen siitä ansaitusti ylpeä. Vasta sitten voi palata, kun on ensiksi kunnolla lähtenyt. Tämän jälkeen osaa puolustaa rajojaan. Tarjoan apua ja neuvoja liian herkästi heille ja se on heikkouteni, kun taas he ottavat kaiken liian herkästi vastaan ja se on heidän heikkoutensa. Tasapainon saavuttaminen vaatii työtä.
Suhteessa vanhempiini olen saavuttanut tasapainon. En pahastu neuvoista, vaan kerron oman eriävän kantani tai että en tahdo tehdä hyväksi koetulla tavalla sittenkään itse ja voin myös myöntää neuvojen hyvyyden ja ottaa neuvot käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon itse liikaa.
En pahoita mieltäni sitä, että myös äitini neuvoo minua vieläkin, vaikka olen asunut kymmeniä vuosia omillani. En pahastu hänen neuvoistaan. Hän on enimmäkseen oikeassa. Minulla on myös neuvoja hänelle. Eikä hänkään pahastu.
Mutta, sisareni pahastuu sekä minun, että äitimme neuvoista. Yritän olla neuvomatta siskoani, mutta en onnistu siinä läheskään aina. Hän ottaa neuvot niin eri tavalla kuin äiti ja minä, kuin ohjailuna, määräilynä, joita ei pyytämättä saisi esittää. Vaikeaa. Pitäisi voida keskustella.
Taidat olla äitisi jatkopala. Ja laitat vahingon kiertämään koska sulla ei oo munaa asettaa rajoja omalle mutsilles.
Väärin arvattu. Olen itsenäistynyt, joten osaan asettaa rajani. Repäisin itseni jo nuorena irti vanhemmistani ja huomasin selviäväni. En myöskään ollut suosikkilapsi, vaan olin vanhin, nuoremmista sisaruksistaan vastuun kokenut lapsi.
Nuoremmat pääsivät helpommalla, heitä hoivattiin, tuettiin ja autettiin varmaan liikaakin. Elämää tasoitettiin liikaa. Kun huomasin, että nuoremmilla ei ollut samaa vastuuntuntoa minusta, edes kun kasvoivat isommiksi, niin se harmitti. Minua ei heidän taholtaan tuettu, eikä minua ymmärretty.
Ymmärsin sentään itse, että minulla on oma elämä. Ainakin menestyn hyvin, kun olen tottunut kantamaan vastuuta jo nuoresta.
Nuoremmat eivät ole itsenäistyneet taloudellisesti samalla tavalla kuin minun oli jopa pakko saavuttaakseni itsenäisyyden, vaan vaativat pelastajaa ja oikeuksia itselleen. Esim. annoin lainaa ja maksoivat takaisin, kun kysyin tarpeeksi monta kertaa ja joustin takaisinmaksun aikataulussa. Itse en olisi edes saattanut itseäni aivan vastaavaan tilanteeseen koskaan (kevyin perustein velkaantumista) , koska olisin ollut varovaisempi, mutta toki kokisin hyväksi, jos hekin auttaisivat minuakin tarpeen tullen. Neuvoistani valitetaan, mutta autetaanko minua, jos apua vielä tarvitsisin?
En jäänyt katkeroitumaan, vaan otin etäisyyttä. Ajattelen välillä, että eivät ymmärrä vieläkään, mistä heidän mielialanvaihtelunsa kumpuavat. Aina täytyisi olla kivaa ja helppoa ja jäljet korjaisi vanhin? Tavallaan asemani sisarusparvessa on siis ollut parempi vanhimpana kuin nuorempina.
Näytin esimerkkiä, miten lähdetään ja olen siitä ansaitusti ylpeä. Vasta sitten voi palata, kun on ensiksi kunnolla lähtenyt. Tämän jälkeen osaa puolustaa rajojaan. Tarjoan apua ja neuvoja liian herkästi heille ja se on heikkouteni, kun taas he ottavat kaiken liian herkästi vastaan ja se on heidän heikkoutensa. Tasapainon saavuttaminen vaatii työtä.
Suhteessa vanhempiini olen saavuttanut tasapainon. En pahastu neuvoista, vaan kerron oman eriävän kantani tai että en tahdo tehdä hyväksi koetulla tavalla sittenkään itse ja voin myös myöntää neuvojen hyvyyden ja ottaa neuvot käyttöön.
Olet luultavasti täysin sietämätön ja äitisi kanssa yhdessä kestämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon itse liikaa.
En pahoita mieltäni sitä, että myös äitini neuvoo minua vieläkin, vaikka olen asunut kymmeniä vuosia omillani. En pahastu hänen neuvoistaan. Hän on enimmäkseen oikeassa. Minulla on myös neuvoja hänelle. Eikä hänkään pahastu.
Mutta, sisareni pahastuu sekä minun, että äitimme neuvoista. Yritän olla neuvomatta siskoani, mutta en onnistu siinä läheskään aina. Hän ottaa neuvot niin eri tavalla kuin äiti ja minä, kuin ohjailuna, määräilynä, joita ei pyytämättä saisi esittää. Vaikeaa. Pitäisi voida keskustella.
Taidat olla äitisi jatkopala. Ja laitat vahingon kiertämään koska sulla ei oo munaa asettaa rajoja omalle mutsilles.
Väärin arvattu. Olen itsenäistynyt, joten osaan asettaa rajani. Repäisin itseni jo nuorena irti vanhemmistani ja huomasin selviäväni. En myöskään ollut suosikkilapsi, vaan olin vanhin, nuoremmista sisaruksistaan vastuun kokenut lapsi.
Nuoremmat pääsivät helpommalla, heitä hoivattiin, tuettiin ja autettiin varmaan liikaakin. Elämää tasoitettiin liikaa. Kun huomasin, että nuoremmilla ei ollut samaa vastuuntuntoa minusta, edes kun kasvoivat isommiksi, niin se harmitti. Minua ei heidän taholtaan tuettu, eikä minua ymmärretty.
Ymmärsin sentään itse, että minulla on oma elämä. Ainakin menestyn hyvin, kun olen tottunut kantamaan vastuuta jo nuoresta.
Nuoremmat eivät ole itsenäistyneet taloudellisesti samalla tavalla kuin minun oli jopa pakko saavuttaakseni itsenäisyyden, vaan vaativat pelastajaa ja oikeuksia itselleen. Esim. annoin lainaa ja maksoivat takaisin, kun kysyin tarpeeksi monta kertaa ja joustin takaisinmaksun aikataulussa. Itse en olisi edes saattanut itseäni aivan vastaavaan tilanteeseen koskaan (kevyin perustein velkaantumista) , koska olisin ollut varovaisempi, mutta toki kokisin hyväksi, jos hekin auttaisivat minuakin tarpeen tullen. Neuvoistani valitetaan, mutta autetaanko minua, jos apua vielä tarvitsisin?
En jäänyt katkeroitumaan, vaan otin etäisyyttä. Ajattelen välillä, että eivät ymmärrä vieläkään, mistä heidän mielialanvaihtelunsa kumpuavat. Aina täytyisi olla kivaa ja helppoa ja jäljet korjaisi vanhin? Tavallaan asemani sisarusparvessa on siis ollut parempi vanhimpana kuin nuorempina.
Näytin esimerkkiä, miten lähdetään ja olen siitä ansaitusti ylpeä. Vasta sitten voi palata, kun on ensiksi kunnolla lähtenyt. Tämän jälkeen osaa puolustaa rajojaan. Tarjoan apua ja neuvoja liian herkästi heille ja se on heikkouteni, kun taas he ottavat kaiken liian herkästi vastaan ja se on heidän heikkoutensa. Tasapainon saavuttaminen vaatii työtä.
Suhteessa vanhempiini olen saavuttanut tasapainon. En pahastu neuvoista, vaan kerron oman eriävän kantani tai että en tahdo tehdä hyväksi koetulla tavalla sittenkään itse ja voin myös myöntää neuvojen hyvyyden ja ottaa neuvot käyttöön.
Olet luultavasti täysin sietämätön ja äitisi kanssa yhdessä kestämättömiä.
Lyhyesti, laiskasti ja ilkeän epäileväisesti kommentoitu vai onko sinulla perusteluja mielipiteellesi?
Helppo elämä joillakin. Liian helppo.
Itselleen on tärkeä tehdä selväksi, millaista käytöstä hyväksyy toisilta ja millaista ei. Turhasta neuvomisesta voi tulla helposti olo, että toinen ei arvosta itseä. Arvostetuksi tulemisen kokemus on ihmissuhteissa aivan keskeinen juttu.
Tilanteen voi ottaa puheeksi neuvojan kanssa tästä kokemuksesta käsin. Keskustelu kannattaa aloittaa mieluiten silloin, kun ei ole valmiiksi pahoittanut mieltään jostain, mitä toinen on juuri sanonut tai tehnyt. Silloin on helpompi keskittyä syyttelemättä asiaan.
Rauhallisessa hetkessä toiselle voi siis kertoa omiin kokemuksiin keskittyen esimerkiksi, että itselle on tullut jatkuvista neuvoista olo, ettei toinen arvosta.
ENNEN tällaista keskustelua monet puntaroivat, onko puheeksi ottamisesta enemmän hyötyä vai haittaa tulevaisuuden kannalta. Sitä onkin hyvä miettiä.
Jos neuvojina ovat puolison sukulaiset, puolisolta voi kysyä ennen puheeksi ottamista, mitä mieltä tämä on tilanteesta. Siten puoliso voi lähteä keskusteluun mukaan komppaamaan puheeksi ottajaa. Puoliso voi myös tarjoutua ottamaan asian itse puheeksi sukulaistensa kanssa, jos hänellä on siitä samanlainen kokemus