Koronan sairastaneet, otatteko kaksi rokotetta?
Itse tässä juuri mietin, kannattaako, vai riittäisikö yksi. Kukaan ammattilainen ei oikein osaa sanoa juuta eikä jaata asiaan kun olen kysynyt.
Kommentit (12)
Olen ottanut jo 3 rokotetta. Sairastin koronan keväällä 2020.
Sairastin loka-marraskuussa 2020 ja otin rokotteen 9/2021 kun silloin tuli tietoa, että sairastetun taudin antama suoja kestäisi vain puolisen vuotta. Aion ottaa toisen rokotteen 6kk edellisestä. Haju- ja makuaisti ei ole palannut vieläkään.
Ajattelin tehdä vasta-ainetestin. Muuta en ole ajatellut.
Nro 4 vielä uudelleen lisää, että sain rokotteesta lihaskipuja, lievää lämmönnousua, päänsärkyä ja vilunväreitä. Piti olla pois töistä 1 päivä.
Eivät saa lisäannoksia, vaan ovat toisen luokan kansalaisia, kuten rokottamattomatkin. Tartunnan saa vain, jos ei pidä huolta turvaväleistä tai noudata maskipakkoa. Oma vika.
Sairastin marras-joulukuussa. Long-Covid päällä. Yhden rokotteen olen ottanut. Toista en vielä enkä tiedä otanko. Tilanteet kun muuttui.
Rokotetut ovat alttiimpia saamaan korona myöhemmin. Heidän immuunijärjestelmänsä heikkenee myös muille viruksille. Jos olette rokottautuneet, pitäkää etäisyyksiä ja välttäkää kaikkia tartuntoja, yrittäkää hoitaa vastustuskykyänne kaikin luontaisin keinoin ja toivokaa käsi sydämellä, että elimistö pystyy korjaamaan tuhon, joka teihin on piikitetty.
https://www.infowars.com/posts/alarming-double-vaxxed-contracted-covid-…
Mahdollisesti sairastin taudin maaliskuussa 2020, mutta testeihin ei tuolloin päässyt, joten en ole varma. Lääkäri epäili influenssaa. Olen ottanut kaksi rokotetta ja otan riskiryhmäläisenä vielä kolmannenkin.
Vierailija kirjoitti:
Eivät saa lisäannoksia, vaan ovat toisen luokan kansalaisia, kuten rokottamattomatkin. Tartunnan saa vain, jos ei pidä huolta turvaväleistä tai noudata maskipakkoa. Oma vika.
Niin. Vaikea oli kotona välttyä tartunnalta, vaikka yritettiin olla erossa toisistamme ja maskejakin käytettiin. Sain siis tartunnan lapseltani, joka altistui ilmeisesti koulussa.

Samoin. Käytin maskeja ja pidin huolta etäisyyksistä. Sain kuitenkin tartunnan tilanteessa sairaala-ympäristössä jossa käytännössä sen piti olla mahdotonta.
Up.