Mikähän minussa mahtaa olla vikana, tai niissä naisissa, jotka kännissä ovat kiinnostuneita minusta, mutta selvinpäin ei enää ollakkaan?
Useasti vuosien saatossa sama ilmiö toistunut, puolituttujen ja tuntemattomien kanssa, että kännissä minulle tehdään aloite, saatetaan jopa fyysisesti käydä käsiksi, mutta aamulla herätessä ei muisteta mitään ja suurinpiirtein pelästytään, kun heräävät vierestäni, tai seuraavan päivän yhteydenoton yhteydessä torjutaan, pannaan kännin/läpän piikkiin. En tietenkään mikään komein mies ole, ihan keskitasoa, normaalikroppainen.
Jotenkin mennyt usko baareista seuranhakuun ja kännissä tutustumiseen, kun kiinnostus lopahtaa humalatilan keventyessä. Sen verran ujo olen selvinpäin, etten kehtaa lähestymistä selvinpäin tehdä, paitsi tietysti netissä, josta nykyisin haenkin vain seuraa, ja torjun kännissä aloitteita tekevät naiset suoralta kädeltä, kun tiedän etteivät he ole luultavasti enää kiinnostuneita enkä jaksa vaivautua enää edes yrittämään tehdä kännissä aloitteita. Teen aloitteita muutenkin vain harvoille ja valituille, jotka kiinnostuneilta/kiinnostavilta ovat vaikuttaneet, tosin enemmän minulle on aloitteita tehty kuin minä olen itse tehnyt.
Kysynkin, että mikä mahtaa vaivata teitä/minua, jotka tätä harrastatte?
Kommentit (4)
Kännissä se ajatuksenjuoksu ei vaan toimi samalla tavalla. Tuskin kukaan sitä tahallaan tekee, saattaa olla vaan sen illan hyvä idea, vähän läheisyyttä ja hauskanpitoa.
Naisena olen huomannut, ettei miehet baarissa koskaan kovin tosissaan pidempiaikaista seuraa ole hakemassa, joten en koskaan oleta että toinen haluaisi edes tavata myöhemmin.
Suosittelen kertomaan sen siis heti alussa, mitä oikeasti haet.
Baareissa ei kyllä vakavampaa seuraa kannata edes hakea, harva siellä sitä varten lähestyy ketään.
Ehkä jos itse lähestyisit kiinnostavia naisia. Jos sitten suostuvat, voivat olla myöhemminkin kiinnostuneita? Monella tuo ei ehkä toimisi, mutta jos menekkiä baarissa löytyy naisten puolelta.
Jospa sinua lähestyvät vähän pinnalliset ja vahvan humalaiset naiset? Lähesty itse rauhallisemmin käyttäytyviä.
En ole itse tällainen niin tämä on minun mutua, katseltuani muita naisia vierestä: alkoholi tekee osan naisista himokkaaksi. Ja usein kuulemma viestittelevät sellaisille miehille, joista eivät selvin päin ole kiinnostuneita. Ehkä niissä miehissä on jotakin, jonka pystyy ignoraamaan kännissä mutta ei selvin päin? Tai ehkä sinun suurin heikkoutesi on se, että olet niin epävarma ja se tulee esiin kun molemmat on selvin päin.
Naiset myös yleensäkin katuvat yhden yön juttuja eli se, jos ovat tehneet jotain kännissä, voi itsessään olla heille asia jota häpeävät ja haluavat unohtaa sen sekä sinut.