Eikö surussane lohduttaisi ajatus siitä, että tapaisitte kuolleen lapsenne vielä joskus?

varmasti lohduttaisi. Mutta entäs jos/kun ei usko sellaisiin aikuisten satuihin?

että luonnonlait evää enää ole voimassa joten se järkyttäisi aika tavalla.

Miten voisi olla mahdollista, että siellä Jumalan luona on niin ihana olla, että kaikki tämmöiset tunnesiteet menettävät merkityksensä. (Kun ihminen ei edes välitä siellä siitä, että kaikki läheiset eivät välttämättä ole päässeet taivaaseen. Eli siellä on niin täydellisen ihanaa, että sellaisia ei sure.)



On vaikea käsittää sitä, että ei esim häiritse tuo em. ja sekään, että puolisolla olisi leskeksi jäätyään otettuna uusikin puoliso.

Maailmassa asiat eivät yleensä muutu tosiksi siksi että itse haluaa.



Ja monasti olen ihmetellyt tuota uskovaisten omahyväistä hinkua jakaa helvettituomioita kaikille muille paitsi täydelliselle itselleen. Kai ymmärrätte, että taivaassa ilakoidessanne suurta osaa tuntamistanne ihmisistä kidutetaan helvetissä aikojen loppuun asti (muka). Osa näistä on oman perheenne jäseniä. Mutta ilmeisesti taivaassa on sitten niin kivaa, ettei se haittaa ja empatia on siellä tuntematon käsite. Henk.koht. jättäisin taivaaseen menon väliin, jos vaikka oma lapsi menisi helvettiin.

mutta jos ei usko, niin ei usko, ei siina auta haluaisiko tavata kuolleita sukulaisiaan vai ei. Uskoa ei voi pakottaa, eika perustella "hyotysyilla" niikuin ap taitaa yrittaa. Tulee ihan mieleen katolinen ystavani, joka ehdotti minulle etta eiko olisi parempi vaan liittya kirkkoon ihan varmuuden vuoksi JOS vaikka Jumala onkin olemassa... ;-) Uskoa ei voi pakottaa, se joko on tai ei.

Multa on lapsi kuollut ja nimenomaan uskonto ei lohduta. Jos ajattelee, että uskoo jumalaa, niin miksi jumala näkee hyväksi antaa lapsen kuolla? Mä en ole koskaan ymmärtänyt miten joku voi uskoa jumalaan sen jälkeen kun lapsi on kuollut.

AP meinaa maanpäällistä elämää,kuten Jehovan todistajat lupaavat.