Olenkin elossa!
Viimeiset pari vuotta on mennyt sumussa tarpoen, kun miehen kanssa sänkyhommat ei oikein ota sujuakseen ja flirtti loppunut täysin. Mies ei vaan halua minua. Aloin hävittää itseni naisena (olen 32v). Jotenkin ihmeen kaupalla totuin tilanteeseen ja turruin, ajattelin että olen tullut vanhaksi kun mikään ei kiinnosta eikä hormonit hyrrää. No, nyt sitten töissä tuli vastaan 44v mies (asiakas, hups) ja pää pyörii kuin teinillä konsanaan. Olen siis sittenkin vielä elossa ja ilmeisesti jotain hormonitoimintaakin vielä... Olen nyt vähän järkyttynyt tästä, vaikka tilanne onkin kutkuttava. Halusin vain jakaa tämän täällä, en kehtaa kellekään kertoa.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Siis Ylöjärvellä?
Ylöjärvellä? :D Ei tällä kertaa. Ihan pk-seudulla.
Juu, olen kokenut saman. Nyt vaan mietitytttää, että onko aika lähteä kuolleesta avioliitosta.
Vierailija kirjoitti:
Älä petä
En haluaisikaan, se olisi väärin. Laittoi vain ajattelemaan tätä oman suhteen tilaa. Ja kieltämättä hienoa huomata, että minullakin on vielä tunteita ja vahvoja sellaisia. Ap
On rankkaa kuolettaa itseään toisen vuoksi. Kyllä sitä vuosiakin jaksaa, mutta harva ihan loppuelämää. Itselläni meni vuosikymmen nollaseksillä toisen tähden. Pettämistä ei ollut mutta lopulta otin avioeron. Vaikka rakastin. Koska rakastan myös itseäni.
Siis Ylöjärvellä?