ADHD ja parisuhde (tai lähinnä sen puute)
Onko muita joilla ADHD ja kumppania ei vaan löydy? Moni mies kiinnostuu kyllä siitä että olen eloisa ja puhelias, mutta sitten kun tämä diagnoosi käy ilmi niin mies häipyy vaivihkaan livohkaan. Ylipäänsä kerään kaikenlaisia seksinvonkaajia eniten puoleeni, vaikka haluaisin vakavan pitkäkestoisen parisuhteen. Tiedän että voin olla hyvä kumppani kunhan toinen on valmis ymmärtämään joitain omituisuuksiani ja sitä että asuntoni ei ole aina kovin siisti.
Kommentit (23)
Joskus ennen muinoin ihmiset saivat olla yksilöllisiä ja persoonallisia, nyt pitäisi kaikkien suorittaa ja olla samanlaisia jakkupukuisia suorittajia.
Mistä te muut aakkoset olette löytäneet kumppaninne?
Tosi usein ajatellaan että naisen pitää olla se parisuhteen kantava voima, se joka hoitaa emotionaalisen työn, hoitaa kodin ja lapset ja pesee miehenkin sukat. ADHD nainen ei välttämättä mene hyvin tähän rooliin.
Vierailija kirjoitti:
Jännänainen.
Miksi olisi?
Vierailija kirjoitti:
Jännänainen.
Etsii parisuhdetta =jännänainen. Ok.
Vierailija kirjoitti:
Tinderit jne on täynnä seksinvonkaajia. En tiedä mistä pitäisi etsiä jos suhteen haluaa. Taitaa ylipäänsä olla vähemmistössä sinkkumiehet jotka haluavat nimenomaan suhteen.
olen 30+ nainen ja mun kokemus Tinderista on ihan erilainen. Mun kohdalle on tullut nimenomaan miehiä jotka on kiinnostuneita vakavasta suhteesta.
Kyllä sanon ADHD-naiselle moro ja näkemiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinderit jne on täynnä seksinvonkaajia. En tiedä mistä pitäisi etsiä jos suhteen haluaa. Taitaa ylipäänsä olla vähemmistössä sinkkumiehet jotka haluavat nimenomaan suhteen.
olen 30+ nainen ja mun kokemus Tinderista on ihan erilainen. Mun kohdalle on tullut nimenomaan miehiä jotka on kiinnostuneita vakavasta suhteesta.
Onko sulla ADHD ja missä päin Suomea käytät tinderiä?
Mitä ovat omituisuudet, joita toisen pitäisi ymmärtää? Jospa tämä on vastaus kysymykseesi, samoin kuin se asunnon epäsiisteys. Onhan se monelle naisellekin turn off, jos miehen kämppä on epäsiisti. Ja aika moni "omituisuuksien sietäminen" tarkoittaa kumppanin kannalta käytännössä ärsyttävien ja rasittavien asioiden sietämistä, tai sitten sitä, että kumppanin omituisuudet muulla tavoin vievät henkistä tilaa toiselta. Toki varmasti silti on mahdollista löytää sellainen ihminen, jota nämä eivät haittaa, mutta kyllähän se niin on, että mitä enemmän ihmisellä on "omituisuuksia", sitä harvemman kanssa oikeasti natsaa - olivat ne omituisuudet sitten negatiivisia tai positiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinderit jne on täynnä seksinvonkaajia. En tiedä mistä pitäisi etsiä jos suhteen haluaa. Taitaa ylipäänsä olla vähemmistössä sinkkumiehet jotka haluavat nimenomaan suhteen.
olen 30+ nainen ja mun kokemus Tinderista on ihan erilainen. Mun kohdalle on tullut nimenomaan miehiä jotka on kiinnostuneita vakavasta suhteesta.
Onko sulla ADHD ja missä päin Suomea käytät tinderiä?
Pk-seutu ja ei ole ADHD, mutta masennushistoriaa ja siihen liittyvää aloitekyvyttömyyttä yms kyllä. En todellakaan ole mikään kodinhengetär, koti sekaisin ja muuta. Hyväpalkkainen työ on onneksi, joten olen voinut palkata siivoojan ja ulkoistaa muutenkin kodin töitä.
Hei! Löysin puolisoni yhteisestä opiskelupaikasta. Sain diagnoosin vasta, kun olimme olleet yli 15 vuotta naimisissa. Joku tuossa ehti sanoa, että adhd-nainen ei sopisi vastuunkantajan ja emotionaalisen tuen rooliin perheessä. Jotkut sopivat, jotkut eivät sovi. Perheitä on erilaisia riippumatta siitä, onko joku neurokirjolla vai ei. Osaan sanoa vain että ole oma itsesi. Jos tunnet tarvitsevasi tukea, hake hoitotaholta kuntoutusta ja/tai lääkkeet ja hakeudu vertaistuen piiriin. Meidän parisuhde on hyvä ja eloisa. Kaikenlaiset tunteet on sallittuja, mutta kaikenlaiset teot eivät. Emme kumpikaan kestäisi hitaassa, tasapaksussa liitossa, jossa tunteen ilmaisuille ei ole tilaa. Mulla on esimerkiksi neurotyypillinen kaveri, jonka perheessä ei sanoiteta rakkautta, ei edes lapsille :-( . Ei adhd ole este liitolle. Olet vain tavannut ennakkoluuloisia puolisoehdokkaita. Ja onko niille pakko heti kertoa kaikkia diagnooseja? Anna heidän tutustua sinuun sellaisen akuin olet. Mun puolisooni kyllä osui ja upposi. Muuten, netissä on ohjevihkonen "Adhd ja parisuhde", jos joskus tarvitset.
Jotkut adhd:t, ehkä pikemminkin add:t (jotka lasketaan adhd-kattokäsitteen alle) ovat ylisiistejä. Minä olen opetellut aivan hirveästi pitämään kämppää kunnossa. Ylikompensoin joissain asioissa. Mun kämpässä järjestys ei pysy, joten ratkaisen asiaa sillä että vähennän koko ajan tavaraa. Vähempää on helpompi ja nopeampi siivota, ja visuaalisesti rauhallinen ympäristö tukee toiminnanohjaustani. Isossa perheessä sekasotkua kyllä syntyy helposti.
Minä olen adhd-mies, kumppaneita on ollut ja mennyt, samoin kuin harrastuksia ja asuinpaikkoja.
En minä pysty pysyvään millään. Kun kiinnostus/motivaatio lopahtaa, se voi tapahtua ihan yhdessä yössä, ja sitä ei saa koskaan takas ,millään keinolla.
Yleensä AHDH:t eivät jaksa parisuhdetta ja ovat ns. sarjarakastuja. Riski.
Itse olen päätynyt suhteisiin muiden adhd-tyyppien kanssa. Varmaan ollut sielujen sympatiaa, kun kerrankin joku on silleen samalla tavalla erilainen kuin itse. Nämä ovat selvinneet myöhemmin, aikuisena lasten jälkeen useampi saanut diagnoosin. Ovat siis uusissa suhteissa kuten minäkin.
Nyt oletettavasti neuronormaali kumppanina ja itsellekin dg vasta hiljattain, normaalin ihmisen kanssa omat haasteet tulivat vähitellen ilmiselviksi, kun samanlaisen kumppanin kanssa kaikki se hösellys oli elämäntyyli ja normaalia :)
Itselläni on ollut sellainen "imago" etten istu tyypillisen naisen rooliin, olen heti sanonut etten ole kaikkein käytännöllisin, en halua lapsia tai naimisiin. Etsi älykäs kumppani, sietävät erilaisuutta usein paremmin ja ovat kiinnostuneita erilaisista lähestymistavoista elämään. Myös parisuhteen ongelmien ratkominen onnistuu paremmin. Niitähän tulee jos toinen (itse siis) on ajoittain tahattomasti kuin aikuinen lapsi jolla on lapaset hukassa... tunneäly on must. Kumppanini olen tavannut opinnoissa (tämähän ei ole itsestäänselvyys ja itsellänikin venyivät) tai ihan yöelämässä. Plussapuolena kun itsellä helposti lähestyttävyys niin aina on helposti tutustunutkin kumppaneihin sitten.
Vierailija kirjoitti:
Hei! Löysin puolisoni yhteisestä opiskelupaikasta. Sain diagnoosin vasta, kun olimme olleet yli 15 vuotta naimisissa. Joku tuossa ehti sanoa, että adhd-nainen ei sopisi vastuunkantajan ja emotionaalisen tuen rooliin perheessä. Jotkut sopivat, jotkut eivät sovi. Perheitä on erilaisia riippumatta siitä, onko joku neurokirjolla vai ei. Osaan sanoa vain että ole oma itsesi. Jos tunnet tarvitsevasi tukea, hake hoitotaholta kuntoutusta ja/tai lääkkeet ja hakeudu vertaistuen piiriin. Meidän parisuhde on hyvä ja eloisa. Kaikenlaiset tunteet on sallittuja, mutta kaikenlaiset teot eivät. Emme kumpikaan kestäisi hitaassa, tasapaksussa liitossa, jossa tunteen ilmaisuille ei ole tilaa. Mulla on esimerkiksi neurotyypillinen kaveri, jonka perheessä ei sanoiteta rakkautta, ei edes lapsille :-( . Ei adhd ole este liitolle. Olet vain tavannut ennakkoluuloisia puolisoehdokkaita. Ja onko niille pakko heti kertoa kaikkia diagnooseja? Anna heidän tutustua sinuun sellaisen akuin olet. Mun puolisooni kyllä osui ja upposi. Muuten, netissä on ohjevihkonen "Adhd ja parisuhde", jos joskus tarvitset.
<3
Vierailija kirjoitti:
Yleensä AHDH:t eivät jaksa parisuhdetta ja ovat ns. sarjarakastuja. Riski.
Outo stereotypia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä AHDH:t eivät jaksa parisuhdetta ja ovat ns. sarjarakastuja. Riski.
Outo stereotypia
Tunnen lukuisia ADHD-ihmisiä joilla on pitkä, vakaa parisuhde.
Tinderit jne on täynnä seksinvonkaajia. En tiedä mistä pitäisi etsiä jos suhteen haluaa. Taitaa ylipäänsä olla vähemmistössä sinkkumiehet jotka haluavat nimenomaan suhteen.