Syitä miksi jätit korkeakoulun kesken?
Loppuiko rahat? Vai kiinnostus? Ehkä sait töitä?
Kommentit (24)
Sain mielenkiintoisia töitä vanhalla ammatilla enkä muutenkaan ollut pitänyt uuden alan opiskelusta.
Luokkakaverit pohtivat miksi Oscar-gaala järjestetään yöllä. Siinä kohtaa tajusin, että tradenomiopinnot eivät ole minua varten.
Tein opintoihin liittyvää harjoittelua ja minulle tarjottiin vakipaikkaa. Vasta nyt 25 vuoden jälkeen harmittaa etten koskaan valmistunut vaikkei siitä haittaa ole ollutkaan.
Totesin, että ei ole mun ala. Vaihdoin ihan toiselle alalle ja kouluttauduin matalammin. Ei se unelmakoulutus ja työ ole aina siellä korkealla tasolla.
Minä olen vakavasti harkinnut autonasentajan linjaa.
Pääsin kunta-alan johtoportaaseen ilman tutkintoa. Sen jälkeen ei ole kukaan kysellyt tutkinnostani. Kohta eläkkeelle kunnon korvauksella
En pystynyt suorittamaan opintoihin kuuluvaa syväntävää harjoittelua, koska olin jo täyspäiväisesti töissä täysin toisella alalla. Siihen jäi se alan vaihto.
Mielenkiinnon puute. Kurssit tuntuivat siltä, että jotain pitää tehdä koska jotain pitää tehdä. En ole katunut ja elämä on ollut mieluisampaa.
Ensinnäkin taisin hakea koko kouluun huonon itsetuntemuksen ja -tunnon vuoksi. Ajattelin, että valmistuttuani kelpaisin (paremmin). Koulussa minua kiusattiin rankasti ensimmäistä kertaa elämässäni, mikä vaikutti aika paljon näkemykseeni alasta. Heittäydyin suoraan karenssityöttömäksi ja työllistyin pian mara-alalle, jolla viihdyin jokseenkin paremmin. Toki palkka oli mitä oli, mutta ilmapiiri mukavampi ja onneksi oli/on myös tarpeeksi rikas mies, joka huolehti lasten ja minun elatuksesta :) oon aina ollut tosi hyvä koulussa ja saanut helposti kiitettäviä. Teoriaopiskelu vähän korkeammalla tasolla ei siksi sinänsä houkuttele kun koulun eteen joutuu jo näkemään vaivaa. Lisäksi olen työelämässä hieman kyynistynyt siihen suuntaan, että en ihan turhien esseiden vaivaa jaksa niin sinnikkäästi enää nähdä. Saatan hakea vielä akateemisten opintojen pariin jonain päivänä, mutta vielä en ole keksinyt tarpeeksi mielekästä koulutusohjelmaa. Kiusaaminen varmasti vaikuttaa siihen, ettei akateemisiin ympyröihin koe palavaa vetoa enkä välttämättä kuvittele löytäväni opistoilta samanhenkisiä ihmisiä. Vähän tällainen omassa päässä rakennettu "pitäkää tunkkinne" -ajatusmalli taitaa mulla olla nyt nykyään.
Hoitamaton ja diagnosoimaton ADHD. Kaikki koulut ovat kesken.
No johan on! Luulisi, että jonkunlaisen poikkeusjärjestelyn olisi tuossa voinut toteuttaa (opintovapaa tms)
Sain opiskelualan töitä hyvällä palkalla kesken opintojen. Alalla (it) on aina ollut muutenkin puhetta, ettei papereilla ole väliä joten lähdin töihin enkä olen sen jälkeen edes miettinyt koko asiaa. Mitään haittaa siitä ei ole ollut että opinnot jäi kesken.
Join alla olleen virkani ja jouduin pois opintovapaalta. Ei ollut sitten enää kiinnostusta.
En osannut tehdä gradua + diagnosoimaton masennus, ja sitten loppuivat rahat.
Masennuin opintovapaalla,en olis uskonut että liikaa vapaa masentaa..mutta kun on 20vuotta herännyt 4.00 töihin niin en päässyt opiskelija elämään kii,koulua 9-14 eikä edes joka päivä vaikka jäin kokonaan opintovapaalla.. suoritin yhen osioin ja lähdin takas omaan työpaikkaan..
Menin korkeakouluun ensimmäisen kerran vasta kun olin kolmekymppisenä vaihtamassa alaa. Parin vuoden opiskelun jälkeen ensimmäinen harjoittelupaikka poiki vakituisen duunin, ja opiskelu jäi. Nyt nekin vähät opinnot taitaa olla jo vanhentuneet.
Ne iänikuiset ryhmätyöt kävi hermoille..
Masennus