te jotka ette usko Jumalaan, niin

niin ymmärrän, että ei ole välttämättä valinta olla uskomatta Jumalaan tai uskoa Jumalaan. Omalla kohdallani usko on sisäsyntyistä, miksen siis uskoisi, että ateistinkin kohdalla ateismi on sisäsyntyistä. Kun ei vaan voi uskoa johonkin toisen totena pitämään elämänkatsomukseen, niin ei voi. En pidä käännyttämistä hyvänä taktiikkana, mutta tietysti voi ihmisille kertoa, miksi uskoo siihen, mihin uskoo.



Jumalpupu-asiaan vastaisin, että toki pitäisin höyrähtäneenä henkilöä, joka pupuun uskoo. Olisin kai huolissani ja miettisin, miten hienovaraisesti vihjata pupuun uskovalle, että kävisi tarkistuttamassa nuppinsa.



Toisaalta, jos itse olisin se henkilö, joka kokisi pupun olevan totta, niin kyllähän minä siihen pupuun uskoisin, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Uskonhan minä Jumalaankin, vaikken ole nähnyt. Uskon siihen, mitä olen omassa elämässäni kokenut ja tuntenut. Jos olisin kokenut ja tuntenut tuon pupun läsnäolon, niin kai minä siihen uskoisin. Onneksi en kuitenkaan pupun läsnäoloa ole vielä toistaiseksi tuntenut :)



Toisaalta, en koskaan ihan suoralta kädeltä torju kenenkään uskoa ufoihin tai vaikka tuohon pupuun. Tottakai siinä käy mielessä, että esim. ufoihin uskovalla on mielenterveysongelmia tai jotain. Silti aina kyseenalaistan myös oman uskomukseni siitä, etteikö ufoja tai pupua olisi.



Olen siis edelleen sitä mieltä, että on aivan yhtä perusteltua ja loogista väittää, että jokin on, kuin väittää, että jotain ei ole. Jos siis kumpaakaan väitettä ei voida todistaa todeksi. Näin siis filosofisesti tarkasteltuna.

Uskon siihen, mitä olen omassa elämässäni kokenut ja tuntenut. Jos olisin kokenut ja tuntenut tuon pupun läsnäolon, niin kai minä siihen uskoisin.

pupun läsnäolon, jos asiaa olisi alettu jo pienestä asti tuputtaa.

Kuitenkaan en tällä hetkellä pidä todennäköisenä, että (kristinuskon) jumala on olemassa. Tähän voi päätyä ihan päättelemällä:

- jos jumala olisi olemassa, mitä järkeä olisi siinä, että hän osoittaa olemassa olonsa vain tietyissä maanosissa, ja ne jotka sattuvat syntymään tämän kyseisen uskonnon vaikutusalueella, saavat mahdollisuuden pelastua, mutta muilla ei ole toivoakaan? Jos jumala olisi olemassa, ei hän voisi olla noin epäreilu.

- taivas/helvetti: mihin vedetään raja, kuka pääsee minnekin? Rajanveto on joka tapauksessa epäreilu, koska on olemassa niin paljon "rajatapauksia".

- uskonnon oudot moraalisäännöt. Jos jumala olisi olemassa, ei hän logiikkani mukaan pitäisi syntinä esim. homoseksuaalisuutta. Lisäksi esim. kaste on aivan käsittämätön asia. Jos vauva kuolee päivää ennen kastepäiväänsä, hän ei pelastu mutta jos kasteen jälkeen, niin pelastuu? Eli lapsen pelastuminen riippuu muista tekijöistä kuin hänestä itsestään? Jos näin ei ole, niin miksi edes kastetaan? Mitä hyötyä on sellaisen ihmisen kasteesta, joka ei usko jumalaan ja toisaalta, eikö uskovainen pääse taivaaseen jos ei ole saanut kastetta?



Uskon ihmiskunnan yleiseen humaaniuteen. Kaikissa kulttuureissa, uskonnosta huolimatta, on samat perusmoraalisäännöt (kohtele lähimmäistäsi niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan), nämä ovat varmaankin syntyneet evoluution seurauksena, koska ihmiset selviävät yhteisönä paremmin kuin yksilöinä, ja yhteisönä eläminen edellyttää yhteisiä pelisääntöjä. Jokainen uskonto tietysti tyrkyttää näitä sääntöjä itse keksiminään...



Uskon, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Jos onkin, niin odotan mielenkiinnolla mitä sitten tapahtuu!

Ihmisyys muodostuu suhteessa toisiin ihmisiin. Lapsen syntyessä tämä tarkoittaa sitä, että hän oppii ihmiseksi kasvaessaan ihmisyhteisössä. Tämän yhteisön arvoista, normeista, käyttäytymismalleista yms. tulee osa tätä ihmistä, halusi tämä tai ei.



Uskontojen juju on juuri tässä: Uskonnot siirtyvät sukupolvilta toisille ja siten jatkuvuus on taattu. Jatkuvuutta pohjustetaan usein pelolla: "Jos et usko, joudut helvettiin" Siksi uskonnot ovat myös "paikallisia": Intiaan syntyvä kasvaa hindulaisuuteen - mikäli vanhempansa hindulaisia ovat.



Aikuisena, jolloin ajattelun kapasiteetti saavuttaa täyden mittansa, yksilö voi alkaa ajatella toisin, kuin mitä ympäröivä kulttuuri tuottaa. Tämä on usein ongelma uskoville - kuten tälläkin palstalla niin toistuvasti saa kokea.



Uskontojen sosiaalinen merkitys on kahtiajakoinen: toisaalta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ruokkiva, mikäli kyse on samasta yhteisöstä, mutta toisaalta sotia aiheuttava, mikäli et usko kuin minä! Tässä mielessä uskonto erottaa - ihmisyys yhdistää.



Uskomisessa yksilötasolla ei yleensä ole ongelma. Ongelmia syntyy instituutioista - uskonnoista, kirkoista, jotka katsovat omaavansa "oikean totuuden". Kun sitä ei kuitenkaan ole kellään.

Uskon siihen, mitä olen omassa elämässäni kokenut ja tuntenut. Jos olisin kokenut ja tuntenut tuon pupun läsnäolon, niin kai minä siihen uskoisin.

pupun läsnäolon, jos asiaa olisi alettu jo pienestä asti tuputtaa.

Ehkä olisin, en voi kieltääkään. En kuitenkaan koe, että minulle olisi tuputettu pienestä pitäen uskontoa. Oma lapsuudenkotini ei ole uskonnollinen, emme käyneet kirkossa tms. En tietenkään voi kieltää kulttuurimme vaikutusta uskooni.

En kuitenkaan ole kovin kiinnostunut siitä, mikä on vaikuttanut siihen, että uskon. Ehkä se on sisäsyntyistä, ehkä se on kulttuurisen aivopesun tulosta, ehkä se on luonteenpiirteissäni tai mielenterveyshäiriö. Minulle on oikeasti ihan sama, en kuitenkaan voi, tai edes halua muuttaa sitä asiaa, että uskon Jumalaan - se on niin iso voimavara elämässäni.

T: #18

Minä uskon, että ihmisissä on paljonkin sisäsyntyistä. Siis asioita, joihin ei ympäristö vaikuta, vaikka voi toki niitä muokata. Esim. temperamentti tai luonteenpiirteet. Nämä sisäsyntyiset asiat voivat olla perinnöllisiä.

Toiset ovat herkempiä, kokevat asiat voimakkaammin, uskovatkin siis kenties herkemmin? Näin ainakin omalla kohdallani.

Toisaalta, jos itse olisin se henkilö, joka kokisi pupun olevan totta, niin kyllähän minä siihen pupuun uskoisin, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Uskonhan minä Jumalaankin, vaikken ole nähnyt. Uskon siihen, mitä olen omassa elämässäni kokenut ja tuntenut. Jos olisin kokenut ja tuntenut tuon pupun läsnäolon, niin kai minä siihen uskoisin. Onneksi en kuitenkaan pupun läsnäoloa ole vielä toistaiseksi tuntenut :) Toisaalta, en koskaan ihan suoralta kädeltä torju kenenkään uskoa ufoihin tai vaikka tuohon pupuun. Tottakai siinä käy mielessä, että esim. ufoihin uskovalla on mielenterveysongelmia tai jotain. Silti aina kyseenalaistan myös oman uskomukseni siitä, etteikö ufoja tai pupua olisi.

Olet (uskovaksi ;) harvinaisen rehellinen itsellesi ja uskallat sanoa sen ääneenkin. Olen täysin samaa mieltä noista, samoin kunnioituksesta toisen uskomuksia vastaan. Ja kyseenalaistamisesta. Minulla suuri epäily omaa vakaumusta kohtaan tulee siitä, että tunnen pari henkilöä, joiden arviointikykyä ja rationaalisuutta arvostan, ja silti he ovat aktiiviuskovaisia ;D

Minullakin kristinusko (tai lähisukulaiset) tökkää vasta siinä kohden, kun sillä esimerkiksi kielletään lapsen sairauden hoito, ehkäisyvalistus tms. Tai omia arvoja sovelletaan ryhmiin, jotka eivät samoja arvoja tunnusta. Siinä on kommentoimisen tarve aika iso, mutta yleensä senkin saa pidettyä sisälläään.

Olen siis edelleen sitä mieltä, että on aivan yhtä perusteltua ja loogista väittää, että jokin on, kuin väittää, että jotain ei ole. Jos siis kumpaakaan väitettä ei voida todistaa todeksi. Näin siis filosofisesti tarkasteltuna.

Tästä olen eri mieltä, nimen omaan siitä kohdasta "yhtä perusteltua". Toki binäärilogiikalla molemmille on perustelu, mutta harmaasävyjen maailmassa, järjen ja faktojen valossa tarkastellen nuo vaihtoehdot eivät ole tasaveroisia. Tunnepuolella ja uskon kannalta toki tasapaino voi olla toisinkin päin, mutta siitä on objektiivisuus kaukana.

t. 39

myös tuolla logiikalla olemassa. Jonkin hyvin abstraktin asian olemattomuutta ei tietenkään voida todistaa. Jonkin asian olemassaoloa pitäisi tarkastella todisteiden eikä toiveajattelun pohjalta. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu.



"Olen siis edelleen sitä mieltä, että on aivan yhtä perusteltua ja loogista väittää, että jokin on, kuin väittää, että jotain ei ole. Jos siis kumpaakaan väitettä ei voida todistaa todeksi."



Tuo em. hindulaisuus on hyvä esimerkki siitä miten kunkin ihmisen uskonto riippuu asuinpaikasta ja miten sen useat jumalat ja uudestisyntyminen ovat voimakkaasti ristiriidassa kristinuskon kanssa jossa sellaisia ei ole. Intiassa on miljardi hindua jotka uskovat siihen vähintään yhtä voimakkaasti kuin eurooppalaiset kristinuskoon vaikka varmasti jompikumpi uskonto on väärässä ja siten ei tarjoa pelastusta.



Islam on sitten taas pensselisetien yli 600 vuotta kristinuskon jälkeen kehitetty oma versio uskonnosta, vähän niin kuin mustilla Amerikassa ei ole joulu vaan Kwanzaa. Myös Islam on eri uskonto ja sen opetukset ja tarinat eroavat kristinuskosta. Katolilaisuudessa on lisäksi purgatory eli kiirastuli joka on eräänlainen kuolleiden kymppiluokka eli välimuoto taivaan ja helvetin välillä. Uskokoon ken tahtoo...

eli ei sitten mitään enää ole sen jälkeen, tietoisuus lakkaa ja ruumis pikkuhiljaa katoaa. En usko mihinkään sieluihin tai kuolemanjälkeisiin elämiin.

Minullakin kristinusko (tai lähisukulaiset) tökkää vasta siinä kohden, kun sillä esimerkiksi kielletään lapsen sairauden hoito, ehkäisyvalistus tms. Tai omia arvoja sovelletaan ryhmiin, jotka eivät samoja arvoja tunnusta. Siinä on kommentoimisen tarve aika iso, mutta yleensä senkin saa pidettyä sisälläään.

Sääntöuskovaiset tai lakiuskovaiset tökkäävät myös minulla, maailma on pullollaan pelottavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset uskovat sokeasti toisten ihmisten keksimiin sääntöihin. Itse uskon mielestäni suht itsenäisesti, kuuntelen pappien puheita kriittisellä korvalla ja kyseenalaistan kaiken, mikä tuntuu yhtään väärältä. Siis kuuntelen sydäntäni, sillä kuten jo kerroinkin, uskon, että Jumala puhuu ihmisen sydämen/omantunnon kautta. Sääntöihin tuudittautuminen ja niiden orjallinen noudattaminen estää kuulemasta Jumalan ääntä. Mielestäni jokaisen uskovan tulee etsiä itse "totuutta". En ihan hirveästi tykkää hierarkiasta, jossa joku viisas (paavi tms.) kertoo mikä on meille oikein ja väärin. Uskon, että Jumalan silmissä olemme tasavertaisia ja jokainen voi löytää oman suhteen Jumalaan, ilman että siihen tarvitaan "viisaampia" välikäsiä, kuten pappeja ja paaveja.

Uskovan ei mielestäni ole tervettä lukea myöskään Raamattua "kuin piru raamattua" siis liian kirjaimellisesti. Sen sijaan Raamattua kannattaa tutkia sydämen valossa, siis sitä omaatuntoa kuunnellen. Jos jokin asia tuntuu tosi pahalta ja väärältä ja kierolta, en usko, että se on Jumalasta lähtöisin. Raamatusta voi kuitenkin löytää viisauden, jos osaa sitä lukea suht avarakatseisesti.

Olen siis edelleen sitä mieltä, että on aivan yhtä perusteltua ja loogista väittää, että jokin on, kuin väittää, että jotain ei ole. Jos siis kumpaakaan väitettä ei voida todistaa todeksi. Näin siis filosofisesti tarkasteltuna.

Tästä olen eri mieltä, nimen omaan siitä kohdasta "yhtä perusteltua". Toki binäärilogiikalla molemmille on perustelu, mutta harmaasävyjen maailmassa, järjen ja faktojen valossa tarkastellen nuo vaihtoehdot eivät ole tasaveroisia. Tunnepuolella ja uskon kannalta toki tasapaino voi olla toisinkin päin, mutta siitä on objektiivisuus kaukana. t. 39

Ehkä eromme on siinä, että itse annan omalle kokemusmaailmalleni ja intuitiolleni suuremman merkityksen elämässäni, kuin järjelle ja faktalle. En ole tieteilijä, vaan tunteilija. En kuitenkaan koe olevani tyhmempi kuin tieteilijä, mielestäni järjelle annetaan liikaa arvoa yhteiskunnassamme. Voisikin kysyä, oletteko te ateistit koskaan miettineet, että saattaisitte olla länsimaisen tiedeuskovaisen aivopesun uhreja? Oletteko itse tutkineet että maapallo on pyöreä ja että alkuräjähdys on totta, vai uskotteko vain sokeasti, mitä tiedemiehet teille todistelevat? En siis väitä, etteikö maapallo olisi pyöreä, enkä kiistä alkuräjähdystä, kunhan heitän tällaisen ajatuksen.

Itse en koskaan usko tieteellisiä tutkimuksia ihan noin vaan, toisaalta en myöskään kiistä niitä, en varsinkaan uskontoon nojaten. Esim. alkuräjähdys ja Jumala eivät sulje toisiaan pois. Eikä mikään muukaan tieteellinen todiste sulje Jumalaa pois. Joskus asiat ovat vain liian vaikeita ymmärrettäväksi. Enkä edes halua ymmärtää kaikkea, minulle tämä usko riittää ja muu on aika epäolennaista. Monesti tiede on erittäin mielenkiintoista, mutta siltikin - epäolennaista.

#50:lle vielä vastaisin, että en kiellä, etteikö synnyinpaikka/kulttuuri vaikuta siihen, mihin uskomme. (Huomatkaa, että myös ateismi voi olla kulttuurista johtuvaa. Esim. Suomessa on aika paljon ateisteja.) Jos en olisi koskaan kuullut kristinuskosta, niin uskoni olisi varmasti aika erilaista. Luulen, että silti uskoisin, uskoisin vain eri käsitteillä. Kristinusko on kuitenkin minulle "se oikea" uskonto, sillä olen eniten "sinut" kristinuskon kanssa, ehkä kulttuuritaustastani johtuen.

Olen kyllä "kokeillut" muitakin uskontoja, siis harkinnut kirkosta eroamista ja siirtymistä toiseen uskontoon. Kristinusko kuitenkin tuntui sydämessäni ainoalta oikealta ja annan sydämeni tuntemuksille suuren arvon. Olen kuitenkin avoin muillekin uskonnoille ja uskomuksille. Esim. vähän aikaa sitten radiossa nainen kertoi ruumiista irtautumisesta, oli leijaillut kuulemma itsensä ulkopuolella ja käynyt moikkaamassa ufojakin. Nainen kertoi, että oli vain päättänyt kokeilla ruumiista irtautumista - ja yllätyksekseen se onnistui. Ajattelin,että en pidä naista hulluna, ennen kuin olen itsekin kokeillut. Menin siis sänkyyn ja koitin keskittyä. En irtautunut ruumiista, mutta sain makoisat päiväunet :) En silti kiistä, etteikö nainen olisi irtautunut ruumiista pelkästään siksi, etten itse pystynyt samaan. Minun usko pohjaa minun kokemusmaailmaani, en kiistä muiden kokemusmaailmoja.

Lainausmerkitkin jäivät jostain syystä pois, nyt on teksti sitten vähän sekavaa.

haluaisin uskoa jälleensyntymiseen.Samoin kuin esim. Hindut.

Eli "syntejä" hyvitettäisiin niin pitkään muissa eläinhahmoissa kunnes on taas "ansainnut" paikan ihmisenä ja saa yrittää uudelleen moitteetonta elämää.



Itselläni ei ole mitään sitä vastaan että ihminen uskoo jumalaan, mutta minulla on sitä vastaan mitä evankelisluterilainen, katolilainen yms. kirkko tekee/on tehnyt muille ihmisille. Nyky kirkon meininki on oikeastaan puhdasta bisnestä.

Minulle ei sovi sellainen ajatus että ihminen syntyy synnistä ja että kaikki kielletään.



Ehkä kaikkein parhaiten on sanottu eri uskontojen välisistä kiistoista oli Dogma nimisessä elokuvassa:When are you people going to learn? It's not about who's right or wrong. No denomination's nailed it yet, and they never will because they're all too self-righteous to realize that it doesn't matter what you have faith in, just that you have faith.



Anteeksi. Meni aiheen ohi.=)

Mutta mieluummin ajattelen että olen seuraavassa elämässä vaikkapa käärme tai rotta, kuin että menen helvettiin.

Tavallaan elämä jatkuu siinä, että maadun ja minusta tulee rakennusainetta kasveille ja ötököille. Paitsi että taidan haluta polttohautauksen, mutta luonto kuitenkin lopulta ottaa minusta osansa.



En usko mihinkään jumaliin, joten elämä päättyy kun ihminen kuolee. Voin vain elää tämän yhden elämäni mahdollisimman hyvin ja nauttia siitä. En näe mitään järkeä kituuttaa tai kärsiä koko ikääni siinä toivossa että sitten kuoleman jälkeen koittaa autuus. Elämä on tässä ja nyt

niin, uskonnon nimissä voidaan tehdä kaikkea ikävää. silti uskon Jumalaan hyvyyden lähteenä. ihmiset sitten olemme millaisia kukin olemme. emme ainakaan täydellisiä.

haluaisin uskoa jälleensyntymiseen.Samoin kuin esim. Hindut.

Eli "syntejä" hyvitettäisiin niin pitkään muissa eläinhahmoissa kunnes on taas "ansainnut" paikan ihmisenä ja saa yrittää uudelleen moitteetonta elämää.

Itselläni ei ole mitään sitä vastaan että ihminen uskoo jumalaan, mutta minulla on sitä vastaan mitä evankelisluterilainen, katolilainen yms. kirkko tekee/on tehnyt muille ihmisille. Nyky kirkon meininki on oikeastaan puhdasta bisnestä.

Minulle ei sovi sellainen ajatus että ihminen syntyy synnistä ja että kaikki kielletään.

Ehkä kaikkein parhaiten on sanottu eri uskontojen välisistä kiistoista oli Dogma nimisessä elokuvassa:When are you people going to learn? It's not about who's right or wrong. No denomination's nailed it yet, and they never will because they're all too self-righteous to realize that it doesn't matter what you have faith in, just that you have faith.

Anteeksi. Meni aiheen ohi.=)

Mutta mieluummin ajattelen että olen seuraavassa elämässä vaikkapa käärme tai rotta, kuin että menen helvettiin.

En näe mitään järkeä kituuttaa tai kärsiä koko ikääni siinä toivossa että sitten kuoleman jälkeen koittaa autuus. Elämä on tässä ja nyt

ainakaan itse en ajattele "kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" -periaatteen pitävän millään lailla paikkaansa. Tähänkö viittasit?

unohtui äskeisistä

Elämä loppuu kuolemaan, tietysti.

ilmeisesti mielestäsi ei??

Tomumajamme käy tarpeettomaksi ja laitetaan maan poveen. Tätsit! Ai sielu vai? Mikä se on? Ihminen ajattelee päällään ja "sydämellään", joka sekin on pelkkä elin, päästähän ne tunteet lähtevät...Ei ole mitään sielua, joka erikseen erkaantuu johonkin muuhun paikkaan. Ihmistä ei vaan enää sitten ole. Olemassa. Läheisten mielessä tietysti on.

tai sitten paljon kärsinyttä ihmistä lohdutetaan että kaikki on paremmin "seuraavassa maailmassa" kun sitä ei ole eikä tule. Joten miksi ei tehdä tästä maailmasta parempaa paikkaa, miksi henkilö pitäisi nyt jaksaa vain kestää hirveä määrä vääryyksiää jotta saisi hyvin epävarman palkinnon kuoleman jälkeen?

Parempi vain yrittää tehdä elämästään mahdollisimman hyvää nyt, eikä odotella sitä kuolemaa

ainakaan itse en ajattele "kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" -periaatteen pitävän millään lailla paikkaansa. Tähänkö viittasit?

Kun säjkövirta aivoissa loppuu, minä katoan. Elämä jatkuu jälkeläisissä geeneinä ja tietysti ihmisten muistoissa.