te jotka ette usko Jumalaan, niin

juurikin näin. Lisäksi pidän tätä universumia niin upeana, että sitä voi kuvata sanalla "jumalainen" - jumaluutta on siis tavallaan kaikkialla, meissä jokaisessa, tuossa pöydässä, eläimissä, kivissä, autossa. Eli näkemykseni on vähän panteistinen. Mutta mihinkään nk. jumalaan en siis usko, vaan siihen, että kaikki ollaan tätä ihan samaa materiaa ja se kiertää ikuisesti. Mutta oma tietoisuus sammuu kuollessa.

Minä uskon, että se tietoisuuskeskittymä, joka kuollut ihminen on, lakkaa olemasta. Ihmisen keho hajoaa ja materia siirtyy kiertoon, todennäköisesti myös osaksi uusia tietoisuuskeskittymiä. Jos halutaan, voidaan sanoa, että kuollut ihminen jatkaa elämäänsä näin, osana upeaa, käsittämättömän monimuotoista elämää universumissa.

Ja toki elämä jatkuu myös muissa tietoisuuskeskittymissä, jäljelle jääneiden muistoissa. Näitä muistoja voidaan tallentaa myös niille, jotka eivät kyseistä ihmistä henkilökohtaisesti tunteneet.

En pelkää kuolemaa enkä tarvitse uskoa lohduttamaan minua. Kaikki se, mitä elämä itsessään on ja miten se on syntynyt, on mielestäni niin upeaa, etten tarvitse muuta.

Minäkin kirjoitin, että ateistit ovat ateisteja MONESTI siksi, että käsittävät uskon väärin.



Mutta ymmärrän sinua, jos ei vaan millään tasolla usko Jumalaan, ei kai siihen voi itse edes vaikuttaa. Itsekään en kykenisi uskomaan siihen, ettei Jumalaa ole.



Mielestäni se, ettei Jumalaa ole on yhtä lailla uskon asia, kuin se, että Jumala on. Kumpaakaan ei voida todistaa. On siis yhtä "järkevää" ja loogista uskoa Jumalaan, kuin olla uskomatta. Jumalan kieltäminen tieteeseen vedoten ei siis ole uskottavaa, niin kauan, kun ei pystytä kiistatta todistamaan, että Jumalaa ei tosiaan ole. Uskosta on siis kyse ateismissakin.



Siis ymmärrän, että osa ihmisistä ei usko mihinkään, mitä ei itse näe/koe. Itse uskon sen vuoksi, että koen Jumalan läsnäolon, ja lisäksi, vaikken kokisikaan, tuntuisi järjettömältä, ettei olisi Jumalaa. Siis tuntuisi vaan hölmöltä, että olemme täällä muuten vaan, ilman sen ihmeellisempää tarkoitusta.



Joku ihmetteli sitä omatunto-asiaa. Koen, että Jumala puhuu omantunnon kautta ja mitä kauemmaksi Jumalasta joutuu, sitä hiljaisemmaksi omantunnon ääni muuttuu. Jos ateistilla on toimiva omatunto, ajattelen, että Jumala vaikuttaa hänessä, vaikkei henkilö uskoisikaan. Uskon, että Jumala on kaikkialla, myös ateisteissa. En ajattele, että usko tekisi uskovaisen paremmaksi, me vain etsimme Jumalaa, ateistit eivät (tietääkseni) etsi. Tosin uskon siihen, että etsivä löytää, eli uskova pääsee etsinnän kautta lähemmäksi Jumalaa, eli hyvyyttä.

Että Jumala ja Jeesus ovat Taivaassa odottamassa meitä. Taivas on ylhäällä ja todellinen. Sitä ei näe kuin harvat. Taivas on toinen todellisuus mutta ylhäällä tuola. *osoittaa ylös*

Musta tuntuu, että ateistit ovat ateisteja monesti sen takia, että käsittävät uskon ihan väärin, joko tahallaan tai typeryyttään. Ei tämä ole mitään kuivaa sääntökirjan mukaan elämistä, vaan vapauttavaa ja rakkauden täyteistä elämää. Ihmeen negatiivinen kuva. Toki on niitäkin uskontojen uhreja, jotka noudattavat sääntöjä, eivätkä kuuntele sydäntään. Se on kuitenkin eri asia, kuin sydämen usko. Itse en mitään ihmisten sääntöjä kumarra, Jumala kyllä neuvoo sydämen ja omantunnon kautta, kun vaan on tarpeeksi herkkä kuulemaan.

Kyse ei ole valinnoista tai jonkun hankala välttämisestä. Jonkun uskonnon hylkäämisessä voi kyse olla siitä, että juuri se palvontatyyli tuntuu väärältä ja sitä haluaa vaihtaa.

Ateismissa on kyse siitä, että ei usko jumalia olevan olemassakaan. Silloin jokainen uskonto tuntuu älyttömältä (siis siltä kannalta, että itse ottaisi sen elämänkatsomuksekseen, toki uskonnoissa sinänsä on järkeä esim. sosiologiselta kannalta).

Ei se auta, etä uskonto on "helppo", ei vaadi paljon ja antaa jotain lohdutusta ja tukea. Jos ei usko, ei uskontoa voi harjoittaa ainakaan niin, että itseään sillä vakuuttaisi. Muiden takia ja esimerkiksi kulttuurisista syistä toki voi teeskennellä.

TÄmä on kohta, mitä monen uskovan on vaikea käsittää. Ei ole kyse siitä, että ateisti hylkää jotain olemassa olevaa, toisin kun vaikka ihminen, joka vaihtaa kommunistista kapitalistiksi. Vaan siitä, että on vakuuttunut siitä, että ei ole mitään hylättävää. Useimmat eivät usko vaaleanpunaiseen jättiläispupuun, joka määrää meidän kohtaloamme. En silti sanoisi, että hylkään pupun tai olen eri mieltä siitä ssällöstä, jota pupun sanotaan julistavan, ja siksi en voi uskoa pupuun.

Että Jumala ja Jeesus ovat Taivaassa odottamassa meitä. Taivas on ylhäällä ja todellinen. Sitä ei näe kuin harvat. Taivas on toinen todellisuus mutta ylhäällä tuola. *osoittaa ylös*

No voi niitä australialaisparkoja sitten. Ne ei kai voi muuta kuin mennä helevettiin, joka on käsittääkseni tuolla alhaalla. *osoittaa alas*

Ei ole kyse siitä, että ateisti hylkää jotain olemassa olevaa, toisin kun vaikka ihminen, joka vaihtaa kommunistista kapitalistiksi. Vaan siitä, että on vakuuttunut siitä, että ei ole mitään hylättävää. Useimmat eivät usko vaaleanpunaiseen jättiläispupuun, joka määrää meidän kohtaloamme. En silti sanoisi, että hylkään pupun tai olen eri mieltä siitä ssällöstä, jota pupun sanotaan julistavan, ja siksi en voi uskoa pupuun.

Mitä uskovat pitäisi tapahtua että rupeaisitte itse uskomaan vaaleanpunaiseen jättiläispupuun?

Sinä vaikutat ihmiseltä, joka voisi näitä oikeasti suostua miettimäänkin.. Eli yritetään.

Mielestäni se, ettei Jumalaa ole on yhtä lailla uskon asia, kuin se, että Jumala on. Kumpaakaan ei voida todistaa.

Kyllä. Yleensäkään luonnontieteessä (musta pehmeämmmistä tieteistä puhumattakaan) mitään ei voida todistaa, on vain ilmiöitä ja (objektiivisia ja toistettavissa olevia) havaintoja.

On siis yhtä "järkevää" ja loogista uskoa Jumalaan, kuin olla uskomatta.

Tästä olen eri mieltä. Vastaesimerkki: Edellä mainitun jumalpupun olemassaoloa ei voi todistaa, eikä myöskään sitä, että sitä ei ole. Onko sinusta edelleen yhtä loogista ja järkevää uskoa pupuun (ja noudattaa se ohjeita) kun arvella, että pupu on vain keksitty juttu?

Jumalan kieltäminen tieteeseen vedoten ei siis ole uskottavaa, niin kauan, kun ei pystytä kiistatta todistamaan, että Jumalaa ei tosiaan ole.

Ei voi todistaa jotain olemassaolemattomaksi. Varsinkaan olentoa, joka jo määritellään niin, että sitä ei voi mittalitteilla tms. havaita. Voisilti miettiä, mikä on todennäköistä ja mistä on todisteita. Sen jälkeen voi uskoa, mutta en sanoisi, että se on yhtä loogista ja rationaalista kuin olla uskomatta.

Ihmisten subjektiiviset kokemukset eivät päde todisteina. Vrt. avaruusolentojen vierailut, mielen häiriöissä koetut harhat, huumaavien aineiden vaikutukset, aivopesu jne jne. En sano, että uskovaiset kuuluvat noihin, mutta mieli ja ihmisen havaintomaailma on kaikkea muuta kuin objektiivinen

Missä he ovat? Kehon elintoimintoja pidetään yllä, ruumista ravitaan ja sydän hakkaa. Aivot ovat lakanneet toimimasta, tietoisuutta ei enää ole.



Ovatko he ihmisiä? Vihanneksia? Sielu taivaassa vai ei missään, keho kuitenkin elossa - läsnä lämpimänä.



Onko aivokuollut rajatapaus?



No, meni aivan aiheen viereen, mutta minun tietoisuuteni sammuessa persoonallinen minäni lakkaa olemasta, sillä kudoskimppu joka mahdollisti sähköisen toiminnan ja tietoisuuden olemassaolon on siinä vaiheessa eloton, kuollut. Minua ei kukaan tuomitse, korkeintaan tämän elämän tuomarit ja minä itse - eikä minua kukaan myöskään armahda - sekin on tehtävä tässä elämässä ihan itse.



Jumaliin en usko, on yksinkertaisesti helpompaa olla uskomatta - sisältävät uskonnot sen verran uskomattomia tarinoita!