Suomessa alkoi SI-epidemia heti kun aloitettiin rokotukset......aika jännä sattuma.
Kommentit (20)
ei kukaan voi olla noin yksinkertainen, eihän?
Kuinkahan moni tautiin sairastuneista on sairastunut yli 2 viikkoa rokotuksen jälkeen?
ps. Mikä oli ap:n johtoajatus tämän havainnon takana?
silloin kun rokotukset aloitettiin tosissaan. Eli se oli jo täällä eikä tullut mistään rokotuksestä hölmö.
Rokotukset aloitettiin terveydenhuolto henkilökunnasta ja näin tehtiin koska pitää olla henkilökunta terveenä jotta voidaan hoitaa kun epidemia leviää koko suomeen !
menepäs kertomaan havaintosi THL:lle. Voi luoja tätä ihmisen tyhmyyttä.
Vinkiksi pienelle päällesi: oliko Meksikossa jo rokotukset alkaneet, kun tauti alkoi levitä?
koko ajan on tiedetty että käydään taistelua aikaa vastaan, kumpi ehtii ennemmin rokote vai tauti Suomeen. No tauti ehti valitettavasti ennen rokotteiden saapumista,
epidemia oli jo täydessä vauhdissa Pohjois-Suomessa.
Että silleen. Järki käteen nyt.
Joku rokotuksen vastustaja voisi oikeasti kertoa yhdenkin järkevän perustelun, MIKSI rokotteella halutaan tappaa ja sairastuttaa ihmisiä tarkoituksella? Kun se teidän mielestänne ilmeisesti on rokottamisen ainoa tarkoitus.
terv. lähes 2 vkoa sitten rokotetun ja täysin terveen 6 v. lapsen äiti, joka ottaisi rokotteen koko perheelleen jos sen vaan saisi
ei-rokotetuille. Haen pian lisää juttua tästä kunhan löydän eilen lukemani tekstin.
Rokotuskampanja aloitettiin liian myöhään. Hyvä Suomi!
Ihan selvä juttu.
Ei rokote estä taudin kantamista, ainoastaan sen, että kun tauti on tunkeutumassa elimistöön, keho tunnistaa se, ja aloittaa vastahyökkäyksen. Eli kyllä rokotettu tosiaan voi levittää sikainfluenssaa, aivan kuten voi levittää mitä muuta tahansa tautia, jota vastaan on rokotteen saanut. Se rokote estää ainoastaan sen rokotetun sairastumisen. Sen takia jokainen on rokotettava erikseen :)
Meillä ainakaan kukaan ei ehtinyt samaan rokotetta kun sikainfluenssa jo sairastettiin.
Siis jos halusit viestiä, että rokotuksilla olisi yhteyttä taudin saamiseen.
Luulen, etä rokotuksille tuli vain kiire, kun huomattiin taudin leviäminen.
Ketään lähellä olevia ihmisiä ei ole edes vielä rokotettu, joten kylä me se saattiin ihan joltakin, jolla tauti oli jo päällä.
Rokotettu ihminen levittää tautia ympärilleen ei-rokotetuille. Haen pian lisää juttua tästä kunhan löydän eilen lukemani tekstin.
ja hän voi sitä sitten levittää eteenpäin seuraavaan käsienpesuun saakka mutta niin voi tietysti kaikki rokottamattomatkin. Rokotteessa ei ole sikainfluenssavirusta joten rokotteen saamisen takia hän ei sitä levitä eikä virus hänessä lisäänny jos hän on saanut suojan siitä.
Rokottaminen suojaa myös ei-rokotettuja, esim. osastoilla.
ei-rokotetuille. Haen pian lisää juttua tästä kunhan löydän eilen lukemani tekstin.
ROKOTE EI AIHEUTA SIKAINFLUENSSAA.
Epidemia oli jo alkanut ennen rokotuksia, rokotukset taas ovat myöhässä. Ne olisi pitänyt aloittaa jo silloin kun ensimmäiset erät saatiin maahan lokakuuussa.
viruksen tarpeeksi alkuvaiheessa niin se ei pääse lisääntymään elimistössä niin paljoa että tulisi tartuttavaksi.
Jos rokote tehoaa niin sehän sitten estää sairastumisen sen vuoksi että viruksen lisääntyminen estyy.
Ihan selvä juttu. Ei rokote estä taudin kantamista, ainoastaan sen, että kun tauti on tunkeutumassa elimistöön, keho tunnistaa se, ja aloittaa vastahyökkäyksen. Eli kyllä rokotettu tosiaan voi levittää sikainfluenssaa, aivan kuten voi levittää mitä muuta tahansa tautia, jota vastaan on rokotteen saanut. Se rokote estää ainoastaan sen rokotetun sairastumisen. Sen takia jokainen on rokotettava erikseen :)
Ihan selvä juttu.
Ei rokote estä taudin kantamista, ainoastaan sen, että kun tauti on tunkeutumassa elimistöön, keho tunnistaa se, ja aloittaa vastahyökkäyksen. Eli kyllä rokotettu tosiaan voi levittää sikainfluenssaa, aivan kuten voi levittää mitä muuta tahansa tautia, jota vastaan on rokotteen saanut. Se rokote estää ainoastaan sen rokotetun sairastumisen. Sen takia jokainen on rokotettava erikseen :)
sen 2-8h kuten muillakin pinnoilla. Eli sen takia käsiä kannattaa kaikkien edelleen pestä hyvin! Rokotettu ei kuitenkaan kanna virusta ympäriinsä syljessään, mikä kuitenkin on se pahempi levitystapa ja vielä monen päivän ajan.
Rokotettu ihminen levittää tautia ympärilleen
ei-rokotetuille. Haen pian lisää juttua tästä kunhan löydän eilen lukemani tekstin.
Kas, kun kovin moni rokotettujen perheenjäsen ei ole vielä sairastunut! Ei meilläkään, vaikka mut rokotettiin lähes 2 vkoa sitten.
Minkälaiset ylikierot aivot joillain on, että viitsivät alkaa vääntää asioita päälaelleen?
Ja tosiaan pohjoissuomen epidemia oli jo alkanut ennen rokotusten alkua, ja siksi siellä alettiin rokottaa nopeimmin, että saattaisiin hiukka hillittyä epidemiaa.
Pai, pai, ap, pitäiskö sun mennä nukkumaan ja viilennellä vaikka jääpussilla ylikuumennutta pääkoppaasi.
"Kas, kun kovin moni rokotettujen perheenjäsen ei ole vielä sairastunut!"
Rokotettu ihminen levittää tautia ympärilleen
ei-rokotetuille. Haen pian lisää juttua tästä kunhan löydän eilen lukemani tekstin.
Kas, kun kovin moni rokotettujen perheenjäsen ei ole vielä sairastunut! Ei meilläkään, vaikka mut rokotettiin lähes 2 vkoa sitten.Minkälaiset ylikierot aivot joillain on, että viitsivät alkaa vääntää asioita päälaelleen?
Ja tosiaan pohjoissuomen epidemia oli jo alkanut ennen rokotusten alkua, ja siksi siellä alettiin rokottaa nopeimmin, että saattaisiin hiukka hillittyä epidemiaa.
Pai, pai, ap, pitäiskö sun mennä nukkumaan ja viilennellä vaikka jääpussilla ylikuumennutta pääkoppaasi.
Jatka toki samaan malliin, niin ei tarvitse rasittaa aivojasi liian monimutkaisilla asioilla.
Epidemia levisi ennätysnopeasti ympäri Suomea heti kun rokotukset aloitettiin.
Ei se mikään sattuma ole!
Koko ajanhan on odotettu ja pelätty pandemian leviämistä Suomeen, täälläkin on tuskailtu kun ei ne rokotukset ehdi tulla ajoissa. Eikä ne nyt sitten ihan ajoissa ehtineetkään vaan samaan aikaan taudin kanssa, valitettavasti.