Lue keskustelun säännöt.
Tarinoita existä, jotka eivät päässeet erosta yli
02.10.2021 |
Niin, että sinä olet tuo "hullu exä".
Kertokaa siis niistä ajoista, kun itse olit tuo epätoivoisesti entisessä roikkuva ex: mitä teit yms.
Ja minulta löytyy sympatiaa näille hulluille exille. Ei se käytös todellakaan ole aina ok ja joskus ehdottomasti sorrutaan todella huonoon käytökseen, mutta ihmisiä me olemme ja sydänsuru voi näyttäytyä hyvin eri tavalla eri ihmisille tai samalle ihmisille eri tavalla elämänvaiheesta riippuen.
Eli en haluaisi kuulla niitä "mun hullu exä" -tarinoita, joista oikein paistaa se empatianpuute, vaan niitä omia tarinoita, kun itse toimit huonosti.
Tai miksei niitäkin, kun exä on ollut se "hullu exä", mutta olet ymmärtänyt, että käytöksen takana on ihminen, jota sattuu.
Kommentit (51)
Vainosi alkuun ja yli 15v. säilyttänyt mun puhelinnumeron ja pari kk:ta sitten lähetti wa:n sydämmen. Oli vissiin hommannut älypuhelimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1&2, luitteko aloitusta ollenkaan?
No mä haikailin vuosia exän perään mutta nyt kun viimein löysin uuden ei ole enää sellaista. Tuntui pitkään että oon loppuelämän yksin
Mielenkiintoinen aihe. Ehkä joku vielä osaa vastata oikein :)
Ja tässä aiheen vierestä: Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005833563.html
Ei hulluja exiä olekaan. Parisuhteessa on aina se kaksi osapuolta, ja riippuen tilanteesta yleensä aina toiseen sattuu enemmän. Jos syyttää exaäänsä hulluksi, niin kannattaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään 'minä itse halusin olla sen kanssa, minä halusin naida ja suukotella ja hassutella sen kanssa, itse valitsin hänet". Ei exiä pidä syyttää vaan katsoa itseään peiliin ja todeta, että se ja se ihminen kuuluivat elämäni kirjaan joskus, ja nykyään ajattelen muita ihmisiä ja asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1&2, luitteko aloitusta ollenkaan?
Olisit kiitollinen näistäkin vastauksista.
Mulla tuo ilmeni vain siten, että olin ajatuksissani kiinni eksässä. Vaikka hän teki selväksi ettei näe suhteella tulevaisuutta, en voinut uskoa sitä. En pyrkinyt minkäänlaiseen kontaktiin hänen kanssaan, vaan enemmänkin odotin että hän tajuaa mitä menetti ja tulee itse takaisin. Pari vuotta jatkuneen radiohiljaisuuden jälkeen todellisuus iski ja tajusin ettei tule. En tiedä olenko vieläkään täysin yli, en ehkä, mutta ainakaan en enää elättele päässäni toiveita yhteisestä tulevaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Ehkä joku vielä osaa vastata oikein :)
Ja tässä aiheen vierestä: Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005833563.html
Minustakin. Jokainen tekee elämänsä aikana virheitä ja siksi aina on todella sydäntä särkevää kuinka mm. netissä suoriltaan lynkataan joku ex ilman, että edes yritetään osoittaa empatiaa. Joskus on niitä, jotka oikeasti sairastuvat vaikeasti esim. Erosta, jota eivät osanneet odottaa ja siihen päälle, että ex aloittaa uuden suhteen, jossa tehdään kaikki ne asiat, joita ex ei suostunut aiemmassa suhteessa tekemään.
Toivoisin maailmaan niin paljon enemmän empatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös nää ole aina narsisteja jos miehistä kyse.
Ex hämmensi tilannetta ollessaan jobuuden kanssa suhteessa... Hämmensin takaisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muiden kokemuksia? Vai onko palsta vain täynnä ihmisiä, jotka eivät halua tuntea empatiaa?
Vierailija kirjoitti:
Ei hulluja exiä olekaan. Parisuhteessa on aina se kaksi osapuolta, ja riippuen tilanteesta yleensä aina toiseen sattuu enemmän. Jos syyttää exaäänsä hulluksi, niin kannattaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään 'minä itse halusin olla sen kanssa, minä halusin naida ja suukotella ja hassutella sen kanssa, itse valitsin hänet". Ei exiä pidä syyttää vaan katsoa itseään peiliin ja todeta, että se ja se ihminen kuuluivat elämäni kirjaan joskus, ja nykyään ajattelen muita ihmisiä ja asioita.
Samaa mieltä. Joillakin ihmisillä on yksi toisensa jälkeen näitä "hulluja exiä". Katsoisivat peiliin. Ja itse ovat aikoinaan valinneet nuo exänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vain pidä toisen ihmisen kiusaamista hyvänä asiana missään tapauksessa, joten en ole itse erossa sellainen. Ymmärrän ikävät tunteet todella hyvin, ja niissä emppaan, mutta kyllä empatia puuttuu täysin siinä tilanteessa kun exä on inkiväärin kanssa oven takana ja takoo saranoita irti kirveen kanssa.
Minua stalkaaa näin 15v jälkeen edelleen mies jonka kanssa en eden seurustellut koskaan. En empatisoi.
Minä toivon, että tuo ihana mies vielä jaksaisi uskoa meihin, ja meidän tulevaisuutteemme. Että hän luottaisi minuun,kurkottaisi vielä puolitiehen, näkisi edes jossain unessa meidät ja heräisi mahdollisuuksimme, ja tulisi kylään. Juteltaisiin, ja koetettaisiin vielä. Niin pienestä lähdimme eri teille. Yritän antaa hänelle aikaa, mutta olisin valmis melkein mihin vaan, että saisimme mahdollisuuden vielä.
Exä(ni) saa sitä mitä tilasi, nauttikoon keittonsa ihan itse loppuun, en tunne mitään sympatiaa häntä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Ehkä joku vielä osaa vastata oikein :)
Ja tässä aiheen vierestä: Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005833563.html
Minustakin. Jokainen tekee elämänsä aikana virheitä ja siksi aina on todella sydäntä särkevää kuinka mm. netissä suoriltaan lynkataan joku ex ilman, että edes yritetään osoittaa empatiaa. Joskus on niitä, jotka oikeasti sairastuvat vaikeasti esim. Erosta, jota eivät osanneet odottaa ja siihen päälle, että ex aloittaa uuden suhteen, jossa tehdään kaikki ne asiat, joita ex ei suostunut aiemmassa suhteessa tekemään.
Toivoisin maailmaan niin paljon enemmän empatiaa.
Mulla kyllä aina sylettää kun tämä empatiakortti heitetään pöytään. Kyllä on olemassa demonieksiä joiden takia täytyy vaihtaa numeroa ja paikkakuntaa, nimeäkin.
Oma painajainen vainosi 21 vuotta. 21 pitkää vuotta jolloin uhkaili henkeä, ajoi 700 km että saa varjostaa ja lukemattomat kerrat kun olen soittanut poliisit, pelännyt omassa kotona ja tuijotellut vainoharhaisesti olkani ylitse. Yhteisen lapsen kautta hän sai aina yhteystietoni.
Mulla ei mitään empatiaa löydy kenenkään eksille jotka sattuvat sairastumaan suhteen jälkeen. Juuri tällaiset päänsilittelijät saavatkin asiat kääntymään päälaelleen kun pitää jaksaa ymmärtää. Toivottavasti joku empatianhuutelija menisi itseensä, ei näissä tilanteissa vaadita kuin yksi sekopää stalkkeri ja uhri, siinä mielessä tosin kaksi henkilöä tarvitaan.
Mulla meni aika pitkään päästä yli neljän vuoden eksästä. Laitoin viestejä aika pitkään ja noin vuosi eromme jälkeen palasimme viikonlopun ajaksi yhteen. Sen viikonlopun aikana tajusin, miksi alunperin jätin hänet.
Jossain määrin jokainen ero teettää näitä, vaikka itse olen aina alullepanija. En oikeastaan tiedä, mistä se johtuu, mutta olen oppinut hallitsemaan sitä paremmin. En ota enää yhteyttä, mutta itken itsekseni ja luen vanhoja keskusteluja, kunnes tapaan jonkun uuden tai elämänmuutos saa unohtamaan.
Mä en ole koskaan haaveillut eksän perään, sillä olen itse ollut jättäjä. Surullista toki ero on ollut kun eroaa esim. teinisuhteesta miltei 10 vuoden jälkeen.. ei se helppoa ollut, mutta takaisinkaan en halunnut. Petin tätä teinisuhdemiestäni rumasti. Ei ollut viisain päätös, mutta elämässäni on nyt kaikki hyvin. Eksällä ei mene kovin ruhtinaallisesti. On hänellä jotain suhteita ollut, muttei ilmeisesti mitään vakavaa. Taisin viedä luoton naissukupuoleen. Toki nyt kun juttelin hänen kanssaan miltei 20 v jälkeen, niin sanoi itse olevansa vastuussa siitä, että lähdin. Olin siis suhteessa yksin. Yksin yritin jotain yhteistä keksiä eikä toista kiinnostanut kuin kaverit ja pelit.
Eipä ole tullut jäätyä roikkumaan, jos toinen on sanonut ettei kiinnosta. Hetken se on tuskastuttanut ja olen saattanut vonkua mahdollisuutta, mutta ei se ole päivää tai paria pidempään kestänyt.