Mitä ajattelee etävanhempi (isä),
joka asuu noin 150 kilometrin päässä, on työtön, eikä silti pidä lapseensa yhteyttä, ja näkee lastaan suhkoht harvoin?
Vaikka asuu aika lähellä, tapaa lastaan mielestäni harvoin, ehkä noin yksi viikonloppu kahdessa kuussa, välillä harvemminkin. Ei ole muita lapsia, mutta uusi nainen löytyy kyllä.
Ok, olen iloinen että on edes jotenkin lapsen elämässä. Ostaa lahjoja ainakin synttäreillä ja jouluna jne huolehtii. Ei kuitenkaan pidä paljon yhteyttä, viimeksi lapsi soitti isälleen pari-kolme viikkoa sitten, isä lupasi soittaa, ei soittanut vieläkään. Emme ole keskenämme kovin hyvissä väleissä, mutta voisihan tuota soittaa ja pyytää lapsen puhelimeen, tai laittaa tekstiviestiä ja kysellä kuulumisia. Tai yleensäkin ottaa yhteyttä ja tulla katsomaan/ottamaan lapsi luokse.
Haluaisin tehdä sen sopimuksen, että lapsi isällään esim joka kolmas viikonloppu, mutta en usko että pitäisi kiinni siitä kuitenkaan, joten antaapa olla. On kuitenkin hyvä isä lapselle silloin kun on, voin jättää heidät keskenään pitemmäksikin aikaa, pärjäävät ja tulevat hyvin toimeen.
Harmittaa kun olen aika yksin lapsen kanssa, nautin siitä toki, mutta olisi kiva esim säännöllinen vapaa, esim joka kolmas kuukausi.
Ja isällä luulisi olevan aikaa työttömänä, itse opiskelen, niin viikot kuin viikonloputkin.
Aiemmin olin se lähivanhempi joka ilmoitti kuulumiset lapsen isälle, mutta en enää sitä tee, mielestäni on etävanhemman oma asia, ottaako asioista selvän, kyseleekö kuulumiset ja millaisen suhteen lapseen rakentaa. Tekisi mieli antaa lapsen olla soittamatta isälleen, mutta en tietenkään niin tee. Tosin, välillä ei ole puheaikaa, joten voin rehellisesti sanoa, ettei ole puheaikaa, jos lapsi pyytää josko voisi isälleen soittaa.
Kiitos kun sain purkautua tänne. Olisi kiva kuulla teidän muiden kokemuksia, ja siis sellaisia, joiden lasten etävanhempi on ainakin jollakin tavalla mukana lastenne elämässä. Ja teille, joiden toinen vanhempi ei pidä ollenkaan yhteyttä, se on varmasti paljon raskaampaa, voimia teille!!
""Harmittaa kun olen aika yksin lapsen kanssa, nautin siitä toki, mutta olisi kiva esim säännöllinen vapaa, esim joka kolmas kuukausi.""
t. AP