Psykoterapia alkoi, en osaa puhua siellä mitään tai valita 3 pääteemaa

Jaahas.

Tavallista ettei aina puhe kulje. Kyllä sinä jossakin vaiheessa alat puhumaan, usko pois. Saa siellä hiljaakin olla.

Päättämättömyys voisi ainakin olla yksi teema.

Itse terapiasuuntaa en osaa kommentoida, mutta mielestäni sitä tärkeämpää on henkilökemia. Voi olla, että teillä ei ihan synkkaa terapeutin kanssa, ja se vaikuttaa kykyysi puhua. Lisäksi, terapeutin pitäisi osata keksiä niitä asioita mistä puhua. Omissa terapioissani on lähdetty liikkeelle kaluamalla menneisyyttä ja nappaamalla sieltä erilaisia tapahtumia ja syntyneitä vahingollisia toimintamalleja. Ja kun keskinäinen luottamus on saavutettu, niin keskustelunaiheita syntyy ihan itsestään, kun käydään läpi nykyisen elämän ongelmakohtia, aina joka tapaamisella tuoreinta ongelmaa. Terapeutti antaa lisäksi "läksyjä" ja tehtäviä joita tehdä kotona, koska suurin osa työstä tapahtuu silloin, ei sen tunnin-parin aikana, joka vietetään terapeutin toimistolla. Se aika ei riitä kuin työkalujen ojenteluun, ja itse on tehtävä se työ ja ajattelu. Terapian lisäksi luen self help oppaita, joiden herättämiä ajatuksia ja oivalluksia saatan myös käsitellä terapiassa.

2 jatkaa. Valitset teeman siihen aiheeseen liittyen miksi käyt siellä. Esim. yksinäisyys , pelkääminen , masennus , kaverit. Nämä siis esimerkkeinä. Kyllä se lähtee sujumaan , tsemppiä minulta : D

Onko psykoterapialla mitään tieteellistä pohjaa? Huuhaalta näyttää.

CBT assosioituu kyllä hieman toisenlaiseen toimintaan...

Aloiuksen perusteella 1. Päättämättömyys, 2. Itsetunto/epävarmuus, 2. Puhumattomuus

Psykologia on täyttä huuhaata!

Epäpätevä psykologi.

Psykoterapeutiksi voi kyllä kouluttautua muutkin kuin psykologit.

En osannut itsekään puhua oikeastaan mitään. Lapsuus joka on kohdallani erittäin traumaattinen ei kiinnostanut psykiatrista sairaanhoitajaa. Näen kuitenkin että juurisyyt ovat nimenomaan lapsuudessani. Kuitenkin olisi pitänyt avata henkilökohtaisia asioitaan jotka olen tottunut pääsääntöisesti käsittelemään itsekseni ja miksi hoitajaa kiinnostaa esim. asia b jollei häntä kiinnosta asia a kuten lapsuuteni tms. Kuitenkin se ihmisen kasvualusta luodaan siellä lapsuudessa. Lapsuutta ei voi muuttaa eikä sen varaan laskea kaikkea persoonallisuutta ja elämää tietenkään, mutta en voi muuttaa myöskään asiaa b joten miksi puhuisin siitäkään asiasta hänelle? 

Minulle kävi samoin terapiassa. En pystynyt puhumaan, vaikka tiesin että pitäisi. Eikö terapeuteilla ole mitään keinoja saada ihmisiä avautumaan? Minun terapeuttini vaan sanoi, että nyt saat puhua mitä haluat. Eihän se paljon auta, jos on vaikeaa puhua traumoistaan.