Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oli ankea herätys eilen, kun huomasin facebookissa kuvia kaverin häistä

Vierailija
20.09.2021 |

Nukuin eilen sunnuntaina pitkään ja ajattelin ottaa oikein rennosti. Aloin selata siinä aamutuimaan facebookkia ja näyttöön tuli kuvia kaverin häistä, joita oli pidetty eräässä rannikkokaupungissa etelä-suomessa kaverini vaimon kotipaikkakunnalla. Matkaa sinne tuli kuitenkin kolmisen tuntia kotoani.
Kun näin kuvat ja osallistujia., tuli kylmä paniikki, että miksi minua ei ole kutsuttu? mielen valtasi paha olo ja syyllisyys, että miksi minulle ei kerrottu mitään?
Kuviin oli merkattu juhlapaikka ja kirkko, joten tein aamutoimet, kävin suihkussa ja hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan paikanpäälle ja perillä olin vasta iltapäivällä. Ketään tuttua eiu enää näkynyt. Juhlapaikalla ei ollut ketään ja kirkon pihalkin oli hiljainen, muutama hautasumaalla kävijä oli, mutta he eivät tienneet häistä mitään.
Aloin sitten soitella tuttaville ja he kertoivat tulleensa juuri kotiin juhlista, osa oli jo palannut jäämättä yöksi kyseiselle paikkakunnalle. Kaverillekin yritin soittaa, mutta oli kuulemma juuri lähdössä häämatkalle ja istui lentokoneessa, ettei kannattanut yrittää. Lähinnä sain vain pilkkaa ja ivailua soitoistani.
Jos joskus menen naimisiin, en todellakaan kutsu tätä kaveria omiin häihini.

Kommentit (28)

Vierailija
1/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai niin. Nyt en kyllä taida uskoa tätä sepitystä.

Vierailija
2/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kyllä ihmettele ettei kutsuttu. 😆

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisit ilmoittanut, että koska myöhästyt kirkosta tulet mukaan häämatkalle.

Mutta tosiaan meidän häihimme oli kutsuttu useita ystävinä pitämiämme henkilöitä, kukaan ei tullut eikä ilmoittanut poisjäännistä.

Vierailija
4/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketä siellä kirkon pihassa enää sunnuntaina iltapäivällä olis pitänyt olla?

Vai ajattelitko ehkä, jos olis vaikka rääppiäiset meneillään? :D

Vierailija
5/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oisit pistänyt tallan pohjaan ja ajanut lujempaa.

Vierailija
6/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli olet joku sulhasen entinen hoito, etkä mikään kaveri? Kummakos jos sua ei kutsuttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tuo ensimmäinen lause liittyy asiaan tai ylipäätään mihinkään?

Vierailija
8/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taisit nähdä unta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et sitten ennen lähtöäsi soitellut?

Vierailija
10/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sun kaverit tulisi häihisi vaikka maksaisit heille tai kuka noin yksinkertaisen tyypin kanssa ylipäätään menisi naimisiin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi kummassa lähdit sinne ajamaan=? (leikitään nyt että tämä olisi totta)

Vierailija
12/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin että häät pidettiin lauantaina, sinä ajat juhlapaikalle sunnuntaina ja ihmettelet, kun ne häät on jo pidetty? :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi kummassa lähdit sinne ajamaan=? (leikitään nyt että tämä olisi totta)

Niinpä, jos fb:ssa kuvia häistä, ne on jo pidetty. Luuliko ap ehtivänsä häihin kuokkimaan?

Vierailija
14/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainahan voi kuvitella olevansa häissä mukana, vaikka olisi yksin ja muut lähteneet. Onpahan paikanpäällä niin mielikuvitusta vaan peliin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höh. Eikö kellään ole mitään tapoja?? Vanha perinne että vihkimisen jälkeen jäädään kirkon pihalle notkumaan pariksi päiväksi

Vierailija
16/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sunnuntaisin mennä naimisiin ainakaan iltajuhlien kanssa.

Vierailija
17/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei sunnuntaisin mennä naimisiin ainakaan iltajuhlien kanssa.

Ei ap niin kirjoittanutkaan, vaan sanoi eilen heränneensä ja nähneensä kuvia lauantaisista häistä. 

Vierailija
18/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsellä ainakin päivä olisi vain parantunut, jos olisin välttänyt tapahtuman. Ei huvita pätkääkään istua missään kissanristiäisissä tuntikausia.

Vierailija
19/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö tää sama ole ollut täällä kuukauden välein?

Vierailija
20/28 |
20.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sunnuntaisin mennä naimisiin ainakaan iltajuhlien kanssa.

Ei ap niin kirjoittanutkaan, vaan sanoi eilen heränneensä ja nähneensä kuvia lauantaisista häistä. 

Ei sanonut.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kuusi