nyt pelottaa kun lapsiamme ei rokoteta
lapsemme ovat perusterveitä eivätkä edes yleensä sairasta flunssia/influenssoja mitenkään vaikeasti, joskus tulee joku korvatulehdus jälkitautina.
Joukossa on koululaisia ja alle 3v.
Mietimme pitkään rokotusten antamista, ja kun en itse osannut päättää, koululaisten lappuun laitettiin miehen vahva mielipide "ei".
Nyt pienimmän rokotusaika on ohi, rokotusta ei haettu ja alkoi pelottaa.
Kommentit (29)
ei kai teillä edellisten ryhmien rokotuksia kielletä kun siirrytään seuraavaan ryhmään?
mut mies on edelleen sillä linjalla että ei rokoteta
(enkä halua, että tästä tulee joku parisuhteen toimimattomuus-ketju)
Toivottavasti mies jää kotiin hoitamaan lapsia eristyksiin, jotta estää lasten saamasta tartuntaa sitten sillä keinoin.
joten en ala kirjoittamaan perustelujakaan tähän
ap
Asumme ulkomailla ja täällä juuri tuli juttua, että lapsille pitäisi antaa myös buusterirokote. Ongelmana näyttäisi olevan, että lasten vastustuskyky ei kestäkään tätä toista rokotetta ja sairastuvat sitten.
Moni on myös sairastunut, vaikka on rokotteen saanut.
Kun tämän talven kausi-influessa alkaa, niin raportoidaankohan kuolemantapaukset samalla tavoin?
"Tuuliviiri katollansa pysyy, tekee mitä tuuli haluaa"
Mielestäni olisi parasta kuunnella asiantuntijoita eikä tunteitaan.
Kumpi on tärkeämpää sinulle, että ukko on tyytyväinen vai että lapsenne ovat hengissä?!
sikainfluenssaan on kuollut suomessa se 6-7 ihmistä joten en millään voi uskoa että ap:n lapsille näin tulisi tapahtumaan.
Mies voi olla yhtä huolissaan tuosta piikistä jota ei ole tarpeeksi testattu ja jota annetaan lapsille laittaa.
ovat hengissä?!
ei se rokote henkeä turvaa kun ei sen tehoakaan tiietä
Leikitte lastenne hengellä! Nyt vaan muksut kyytiin ja mars piikille.
Ensi viikolla olisi rokotukset ja mietin, että peruisinko lupani sittenkin. En ole ollenkaan vakuuttunut että ko. rokotteesta on oikeasti hyötyä. Kun sen osittaisenkin rokotesuojan saaminen kestää viikkokaupalla.
puolustamaan lasten rokotusta jos kerran pelottaa lasten puolesta ilman rokotusta
Ja eihän se rokotuskaan takaa sitä että lapsenne hengissä pysyisi,vähän taas liiottelua täällä :(
Ei nyt kannata stressiä tästä vetää. Sitäpaitsi jos itse et osannut päättää mitä tämän kanssa tekisi ja miehelläs oma kanta,niin tuntuu kyllä ihan luonnolisesta että päädyitte siihen ettette rokotusta ota. Ja saahan sen rokotuksen varmasti myöhemminkin jos tulette "katuma päälle".
vai leikitään lasten hengellä...hoh hoi! mitäs sitte jos/kun viiden vuoden päästä huomataan että jollain tietyllä rokoteikäryhmällä tulee jokin esim kehityshäiriö tai ihan jokin vain mikä voidaan rinnastaa tähän mainioon rokotteeseen jonka vaikutuksista ei pitemmän päälle tiedetä...
jokainen tekee ratkaisunsa ja sitä tulee kunnioittaa!!!
vaikutuksista emme tiedä, rokotetaan tai ei...
Jessus miten typerää sanoa, että "leikitte hengellä" jne. Se rokote ei todellakaan ole mikään hengenpelastaja, eikä mitään takuuta ole, etteikö se rokote ole ihan yhtä vaarallinen kuin itse tautikin, joka ei tosiaankaan ole mikään kuolemantuomio. Mutta jos nyt sillä nukutte yönne rauhassa, että kuvittelette sen rokotteen pelastavan teidät, niin eläkää siinä uskossa.
Minä en myöskään rokota lapsiani, ei ole mitään tietoa sen sopivuudesta lapsille, enkä ala perusterveitä lapsiani rokottamaan moisilla aineilla.
Leikitte lastenne hengellä! Nyt vaan muksut kyytiin ja mars piikille.
tää on taas niin av-kommentti.... voi sitä haloota jos mies rokotuttais lapsen äidin vastustaessa. nää päätökset on tehtävä yhdessä! ja sit jos lapsi saa rokotteesta sivuoireita, kiva kiva...
silloin voittaa asiantuntijoisen kanta eli rokotetaan
teette ihan niinkuin ittestä tuntuu. Eikö ihmiset pysty omaan ajatteluun vai onko sekin kadonnut tämän hysterian myötä ?
Silti jännittää mitä tuleman pitää. Poikani sai astmaatikona rokotteen tiistaina. Hänenkin koulussaan sikainfulenssaa jo on. Rokotus antaa suojan vasta 2vk kuluttua. 10kk tyttöni sai rokotteen eilen. Ollaan noin 2vk myöhässä rokotusten kanssa,joten täytyy vaan toivoa että pysytään terveenä.