Lue keskustelun säännöt.
IL:karkittomat lapset
12.11.2009 |
Mua rupes niin huvittamaan kun luin tämän jutun. Siinä äiti pullistelee kuinka 3,5v. lapset + vielä nuorempi sisarus ei kinu karkkia. Nostaa itseään jalustalle, vaikka eihän monet 3,5v:t vielä sitä karkkia kinua. Kehuu jutussa, että lapset kinuu kaupassa ennemmin kalaa tuoretiskiltä. Niin tekee munkin lapset, vaikka namiakin saavat syödä. Mä kunnioittaisin tota äidin itsekehua sitten, jos kyseessä olisi kouluikäiset lapset.
Ei karkille!
Keskiviikko 11.11.2009 klo 02.57
Kati Nuijanmaan lapset ovat tottuneet lähes kokonaan karkittomaan elämään.
Lauri ja Aarni Nuijamaa, 3, saavat karkkien sijaan viinirypäleitä. Äiti Kati ja sisko Solja, 1, seuraavat taustalta. (PETTERI KIVIMÄKI)
Karkki ei maistu 3,5-vuotiaille Laurille ja Aarnille eikä puolitoistavuotiaalle Soljalle. Nuijanmaan perheeseen ei osteta karkkia tai limua.
- Meidän mielestämme ihminen ei tarvitse karkkia mihinkään, perheen äiti Kati selvittää vanhempien ratkaisua.
Vanhemmat ovat alusta asti olleet karkin suhteen samoilla linjoilla, eikä karkittomuudesta ole tarvinnut sen ihmeemmin keskustella.
- Emme me ihan puritaaneja ole, sillä lapset saavat leivonnaisia ja jälkiruokia. Mutta meillä ei syödä sokerisia muroja tai jogurtteja. Teemme ruoan alusta asti itse. Lapset rakastavat kasviksia. En tiedä, onko se sattumaa vai vanhempien esimerkin tulosta.
Hammasterveys on Katille voimakas motiivi lasten karkittomuuteen, sillä hänellä itsellään on lapsuuden hammashoidoista ikäviä kokemuksia. Lapsia odottaessaan hän luki juttuja nykylasten huonokuntoisista hampaista. Hammastarkastuksissa lasten karkittomuus onkin saanut positiivisia kommentteja.
Suurin syy Nuijanmaiden karkittomuuspäätökseen ovat kuitenkin karkkien lisäaineet, joita Kati pitää vielä pahempana kuin karkeissa olevaa sokeria. Mieluummin Nuijanmaat antavat lapsille sokerin sokerina kuin karkkina. Kati saattaa joskus antaa lapsille sokeripalan, jos he sitä pyytävät.
- Lapset saavat sokeria niin harvoin, että he ovat sitä saadessaan oikein onnellisia. Kyllä sokeria voi syödä, mutta suosimme intiaanisokeria ja tummaa ruokosokeria. Suklaata lapset saattavat saada joskus vaikka retkellä. Ksylitolikarkkeja annamme lapsille, ja ne tunnetaan meillä hammaskarkkina.
Joskus kyläpaikassa on karkkia tarjolla. Silloin Nuijanmaiden lapset saavat luvan ottaa muutaman. Kati kertoo, että karkki selvästi kiinnostaa lapsia, mutta usein käy niin, että he ottavat namun ja sylkevät sen sitten pois.
- Ilmeisesti olemme onnistuneet, kun makea ei maistu pojille. Huomaan, että Lauri ja Aarni saattavat joskus syödä karkkia vain siksi, kun he tietävät, että siitä pitäisi tykätä.
Katin mielestä karkittomuudesta on ollut ainakin se hyöty, että hänen lapsensa syövät hyvin ruokaa ja tunnistavat nälän ja kylläisyyden tunteet.
- Kaupassakäynti on helppoa, kun ei tarvitse keskustella lainkaan siitä, ostetaanko karkkia. Poikia kiinnostavat kaupassa enemmän muut tuotteet ja he saattavat vaatia vaikkapa, että ostan kokonaisen kalan kalatiskiltä, Kati nauraa.
Hän toivoo, että lasten karkittomuus säilyy myöhemmälläkin iällä, vaikka ei oikein jaksa uskoa siihen. Kaveripaine karkin syönnille voi olla kova.
- Miehelläni oli ala-asteella vuoden ajan sama irtokarkkipussi, joten ehkä lapsillamme on hyvä geeniperimä karkittomuuden suhteen. Haluaisin lasten ymmärtävän, ettei ole pakko ruveta syömään karkkia, jos muutkin lapset syövät. Toivon, että pystyisin tukemaan lasten karkittomuutta silloinkin, kun he alkavat liikkua kaveriporukoissa. Tähän asti karkittomuus on ollut helppoa.
Kommentit (39)
syödään terveellistä ruokaa mutta joskus herkutellaankin. Ehkäpä mun pätemisen tarve on muualla ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meilläkään karkkia syödä koska me vanhemmatkaan emme välitä makeista, mitä sitten? En ole asiaa sen kummemmin edes ajatellut, jokaisella perheellä tapansa.
Kyllä me ostetaan joskus limua ja lapsi tykkää kovasti suklaasta.
Ainut missä hiukan koitan jarrutella on sellaiset karkit, jotka on pääasiassa pelkästään lisä&väriäineita höystettynä sokerilla. Tiedän ettei limussakaan paljon muuta ole, mutta noissa karkeissa niitä on suhteessa paljon enemmän.
Ei pidetä mitään karkkipäiviä, herkkuja ostetaan silloin kun tekee mieli. Lapsella joku Omar- karkkipussi saattaa kestää puolikin vuotta, yleensä niin pitkään että loput karkit on jo ihan kovia ja heitettävä pois.
syödään terveellistä ruokaa mutta joskus herkutellaankin. Ehkäpä mun pätemisen tarve on muualla ;D
itseä vähän ärsyttää tuollainen asian korostaminen tai sillä ilmiselvästi päteminen.
No meillä kaikilla on omat omituisuutemme. :)
Ei ne xylitol-karkit sen lisäaineettomampia ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kuitenkin syövät suklaata, ksylitolikarkkeja ja kylässä oikeita karkkeja. Minusta tuon listan perusteella on turha väittää lasten olevan edes lähes karkittomia. Tosin kaukaisesti tunnen ko. äidin (kaksospojat on pari kuukautta vanhempia kuin esikoiseni ja vauva-aikaan pyörittiin samoissa piireissä) ja jutut on aina olleet jollain tapaa hänen täydellisyytensä korostamista. Puheet ja teot ei vaan aina täsmänneet ainakaan silloin. Ei meilläkään lapset syö läheskään kuukausittain karkkeja, ei edes ksylitolikarkkeja tai suklaata, mutta enpä silti lähtisi mainostamaan meitä esimerkillisenä perheenä. Limsaakaan ei lapset ole maistaneet eikä sitä meille osteta, ja entä sitten.
yritettiin pitää karkit poissa lapsen elämästä, mutta sitten törmättiinkin toiseen "ongelmaan". Lapsi oli kaveripiirissään omituinen, koska ei syönyt karkkia, sanoi sen maistuvan pahalle jne. Synttäreillä pojalle ei välttämättä ollut oikein mitään syötävää, koska oli vain sitä karkkia, suklaata tms. Päiväkodissa juhlittiin lasten synttäreitä karkein ja lapsi jäi ilman, koska ei tykännyt karkista. Että ruvettiin sitten mekin antamaan lapselle karkkia ja nykyisin hän karkkipäivänään oikein mieluusti niitä syökin. Mutta kohtudella tietenkin.
Joskus vaan on pakko miettiä sitä, että vaikka kuinka joku oma periaate tuntuu hyvältä, se saattaa vaikuttaa siihen, että lapsi kokee itsensä omituiseksi muiden joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapset karkkia lauantaina, ja erikoistilanteissa, mutta ei ne niitä silti kaupassa koskaan vingu.
Lapset kuitenkin syövät suklaata, ksylitolikarkkeja ja kylässä oikeita karkkeja. Minusta tuon listan perusteella on turha väittää lasten olevan edes lähes karkittomia. Tosin kaukaisesti tunnen ko. äidin (kaksospojat on pari kuukautta vanhempia kuin esikoiseni ja vauva-aikaan pyörittiin samoissa piireissä) ja jutut on aina olleet jollain tapaa hänen täydellisyytensä korostamista. Puheet ja teot ei vaan aina täsmänneet ainakaan silloin. Ei meilläkään lapset syö läheskään kuukausittain karkkeja, ei edes ksylitolikarkkeja tai suklaata, mutta enpä silti lähtisi mainostamaan meitä esimerkillisenä perheenä. Limsaakaan ei lapset ole maistaneet eikä sitä meille osteta, ja entä sitten.
Minä tunnen tuon äidin läheisemminkin eikä todellakaan mitenkään korosta omaa erinomaisuuttaan tms. Ihan tavallinen äiti, jolla nyt vaan on tuollainen elämäntapa. Aika tavoittelemisen arvoista minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai kannattaa tavoitella terveellistä elämää, mutta karkit ovat ehkä esim. nuoren elämässä aika pieni paha. Karkkia syövän hampaat voivat olla ihan hyvässä kunnossa, jos mässäily ei ole jatkuvaa ja hampaista huolehditaan.
Meillä oli aikoinaan karkkipäivä, kun lapset olivat pieniä. Huom! saivat karkkeja, kun kerran vanhemmatkin niitä syövät. Nykyään ostavat itse useammankin kerran viikossa. Kenelläkään ei reikiä hampaissa ja ovat normaalipainoisia.
Eli olemme tavallinen perhe siinä suhteessa.
ja meillä on aina syöty karkkia. Ei nyt joka päivä, mutta ei meillä karkkipäivääkään ole ollut.
Meidän lapset eivät ole koskaan, ei edes pieninä, kinunneet karkkia kaupasta. Eikä leluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä äiti meni musta ihan leppoisalla linjalla eikä millään totaalikieltäytymisellä. Oli myös realisti, että tuskin kestää kouluiässä.
Huvittavaa muuten, että toiset haukkuvat Vilijonkaksi ja toiset sitä mieltä, että eihän toi mitään karkittomuutta ole... Niin, munkin mielestä tässä oltiin ihan kohtuudessa.
Kohtuutta mäkin haluaisin opettaa. Meillä syödään suklaata ja karkkia, kun on niiden aika. Hui, meillä niiden aika on JOKA PÄIVÄ, koska joka päivä päivällisellä on joku jälkiruoka. Saattaa olla esim. 2 suklaakonvehtia.
Siinähän lapsella kasvaa oikein himo karkkiin ja karkki nostetaan jollekin jalustalle, kun sillä on oma päivänsä.
Meillä taas ei syödä valmiseineksiä, joten joskus lapset saavat jälkiruuaksi karkkia tai suklaata, yleensä jotain luomua/vähälisäaineetonta.
Kariespöpöä ei lapsilla testien mukaan ole, joten ei tarvitse tuon sokerin takia ollaa niin tarkka. Ruuan jälkeen xylitolit ja hammaspesut aamuin illoin. Kuulostaa pätemiseltä, mutta en ole näistä puhunut kelleen, on ihan muuten vaan hyvä olo...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sopii sitä joskus napsaista karkinkin. LUulenpa että noillekin lapsille iskee karkinhimo viimeistään silloin, kun tajuavat asian. Näin kävi serkuillenikin, joilta karkinsyönti tyystin kiellettiin. Vanhempina ahmivat kuin hullut.
ja kun vähän kasvoimme, minä tunnollisena koin asiasta suurta stressiä; hävetti selitellä kavereille miksen syö karkkia ja pelotti, jos salaa joskus söin, että jään siitä kiinni. Tuloksena parikymppisenä puhjennut syömishäiriö ja täysin käsistä riistäytynyt karkin mättäminen kun muutin pois kotoa.
Omien lasteni kanssa noudatan kultaista keskitietä, herkuista tai ruuasta ylipäätään ei tehdä elämää suurempaa asiaa. Hippasen alle kouluikäisillä lapsillani on täysin ehjät, hyväkuntoiset hampaat, ovat terveitä ja hoikkia ja joskus kaupassa tapahtuvan karkin kinuamisen kuittaamme toteamalla, että nyt ei osteta ja lapset tyytyvät siihen.
Yritän välttää ääri-ilmiöitä ja opettaa sitä kohtuutta. Oli hyvä kuulla, että joku muukin on kokemuksen pohjalta tullut samaan tulokseen.
Olen samaa mieltä jonkun ed. kanssa, että karkkipäivä on pahasta. Olen joskus aiemminkin sanonut täällä, että lauantaikarkit ovat vaan perjantaipullon esiaste... Siis että opetetaan odottamaan, että joskus saa mässätä ja se sitten ryöstäytyy käsistä.
ja kun vähän kasvoimme, minä tunnollisena koin asiasta suurta stressiä; hävetti selitellä kavereille miksen syö karkkia ja pelotti, jos salaa joskus söin, että jään siitä kiinni. Tuloksena parikymppisenä puhjennut syömishäiriö ja täysin käsistä riistäytynyt karkin mättäminen kun muutin pois kotoa. Omien lasteni kanssa noudatan kultaista keskitietä, herkuista tai ruuasta ylipäätään ei tehdä elämää suurempaa asiaa. Hippasen alle kouluikäisillä lapsillani on täysin ehjät, hyväkuntoiset hampaat, ovat terveitä ja hoikkia ja joskus kaupassa tapahtuvan karkin kinuamisen kuittaamme toteamalla, että nyt ei osteta ja lapset tyytyvät siihen.
Siis 20=15 ja tarkoitin todellakin kiittää tätä edellisessä lainaamaani henkilöä ja olen samaa mieltä hänen kanssaan.
Yritän välttää ääri-ilmiöitä ja opettaa sitä kohtuutta. Oli hyvä kuulla, että joku muukin on kokemuksen pohjalta tullut samaan tulokseen.
Olen samaa mieltä jonkun ed. kanssa, että karkkipäivä on pahasta. Olen joskus aiemminkin sanonut täällä, että lauantaikarkit ovat vaan perjantaipullon esiaste... Siis että opetetaan odottamaan, että joskus saa mässätä ja se sitten ryöstäytyy käsistä.
ja kun vähän kasvoimme, minä tunnollisena koin asiasta suurta stressiä; hävetti selitellä kavereille miksen syö karkkia ja pelotti, jos salaa joskus söin, että jään siitä kiinni. Tuloksena parikymppisenä puhjennut syömishäiriö ja täysin käsistä riistäytynyt karkin mättäminen kun muutin pois kotoa. Omien lasteni kanssa noudatan kultaista keskitietä, herkuista tai ruuasta ylipäätään ei tehdä elämää suurempaa asiaa. Hippasen alle kouluikäisillä lapsillani on täysin ehjät, hyväkuntoiset hampaat, ovat terveitä ja hoikkia ja joskus kaupassa tapahtuvan karkin kinuamisen kuittaamme toteamalla, että nyt ei osteta ja lapset tyytyvät siihen.
saatuja karkkeja ei ole pakko vteää kerralla, vaan voi syödä lauantaina loput; ei tarvitse vetää kaikkia kerralla. Lapset myös säästävät karkkeja, kun huomaavat ettei enää maistu, joten joka perjantai ei tarvitse karkkia edes ostaa.
Itsellä samoja periaatteita, mutten ole vienyt noin pitkälle. Meillä ei syödä karkkia eikä limsaa, ei mehujakaan. Pääasiassa hampaiden takia, mutta toisaalta me vanhemmatkaan emme välitä noista, joten se on varmasti lapsille opittu tapakin. Sen sijaan syömme kyllä pullaa, vohveleita, keksejä sekä myös suklaata niille kuuluvina hetkinä. Sokerillisia joguja meillä syödään ehkä muutaman kerran vuodessa. Lapset tykkäävät enemmän turkkilaisesta jogusta hunajan kera.
Lapset ovat nyt 5,5-vuotiaita ja tykkäävät kyllä karkista. Jos sitä on tarjolla, voivat syödä ihan reippaasti jos on mahdollisuus. Alussa oli tuollaista jutun äidin kuvaamaa ulos sylkemistä, mutta kyllähän se limainen karkkimöykky inhalta saattaa tuntua suussa, jos ei ole tottunut. 4-vuotiaana meni jo kyllä karkit alas ilman mitään harjoittelua. Karkkihyllyllä meillä ei kukaan siltikään vingu mitään, mutta jos luvan antaa valita jotain, lapset valitsevat suklaapatukat.
En siltikään koe olevani erinomainen vanhempi tän asian suhteen. Meillä mennään omalla tyylillä, ei siinä mitään kummempaa.
Minusta tää on vähän sama juttu kuin se, että koska minä en tykkää porsaanlihan mausta, meillä ei koskaan ole porsasta ruokana eikä lapset sitä koskaan pyydä :-P Enkä muuten juo kahviakaan, eikä isänikään juo ;) Ovatpa mun vanhemmat todella onnistuneita, kun ovat lapsensa moisilta myrkyiltä säästäneet :D