Lue keskustelun säännöt.
Tabu: vanhempien henkinen (ja fyysinen) väkivalta aikuisiin lapsiinsa
14.09.2021 |
Onko sinulla kokemusta tästä? Onko asia raskas takka kantaa? Oletko kertonut kellekään? Jos olet, kohtasitko tyypillistä vähättelyä, tai asiaa ei edes uskottu?
Suomessa on valtavan vahva äiti(vanhempi)myytti jossa luullaan että vanhemmat aina haluaa lapsilleen parasta. Näin ei ole silti likikään aina. Esim narsistit, muut luonnevikaiset jne kiusaa ja rääkkää aikuisia lapsiaan.
Kaipaisin muilta kokemuksia. Oma tilanne sellinen että vasta 40+ iässä sain katkottua välit. Siedin henkistä väkivaltaa (törkeitä loukkauksia, jatkuvaa arvostelua, uhkailu ja kiristystä, kiusaamista ja terrorisointia) näin pitkään koska koin olevani arvoton. Myös lapsuudessa koettu väkivalta ei loppunut aikuistumiseen, vaan sitäkin on aika ajoin joutunut ottamaan aikuisena vastaan.
Mulla meni tän irtioton (tai paremmin itseni pelastamisen) seurauksena koko lapsuusperhe ja suku. Vanhemmat raivostuivat tästä ja kaikin tavoin yrittävät k0staa, mustamaalaamalla ja kiristämällä sisarukset valitsemaan heidät.
Yksin jäin, mutta olen sentään viimein turvassa.
Ja tätä muuten on paljon enemmän suomessa kuin kukaan uskoisi, mutta asia on viimeisiä tabuja ja siksi kukaan ei kehtaa asiaa tunnustaa.
Kommentit (40)
No, sanoisin että meitä on paljon. Narsisteja ja muita luonnehäiriöisiä on 15% väestöstä joten sama kohtalo - ja sama lopputulema - on tosi monella. Tällä palstalla enemmistö on suojatun ja hyvän lapsuuden eläneitä (eivätkä he edes usko jos heille kertoo mitä on olla narsistin lapsi), mutta aina välillä täällä on hyviäkin ketjuja, yleensä narsistin lapset -otsikolla. Samoin 70-luvun äitien lapset ketjussa on vertaistukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on.
Kolme laajennettua lähestymiskieltoa, tuomio törkeästä kunnianloukkauksesta ja aina vaan jatkuu. Nykyään se menee niin, että jollekulle sivulliselle valehdellaan meistä ja tämä sitten hyökkii tänne tai tekee aiheettomia viranomaisilmoituksia jne.
Mitä todisteita tarvitaan tuohon kieltoon? Riittääkö uhkailukirjeet ja viestit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on.
Kolme laajennettua lähestymiskieltoa, tuomio törkeästä kunnianloukkauksesta ja aina vaan jatkuu. Nykyään se menee niin, että jollekulle sivulliselle valehdellaan meistä ja tämä sitten hyökkii tänne tai tekee aiheettomia viranomaisilmoituksia jne.
Mitä todisteita tarvitaan tuohon kieltoon? Riittääkö uhkailukirjeet ja viestit?
Puhelut, tekstarit, viestit, todistajat. Ja meillä kyllä auttoi se, että oli tehtaillut kaikenlaisia ilmiantoja meistä kymmeniä, kymmeniä ja kymmeniä. Plus kaapannut lapset kerran ja kerran mennyt leikkipuistoon puistotädille häiriköimään, kun lapset oli siellä.
Täällä oli joskus vuosi sitten ketju nimeltä pelkäätkö yhä vanhempaasi? Ja oli tosi silmiä avaavaa että aivan valtavan moni pelkäsi yhä ja aiheesta, eli vanhemmat kävi kiinni aikuiseen lapseen tai raivosivat ja huusivat ja riehuivat.
Mutta, niinhän se on, että lapsuudessa väkivaltaiset ja kaltoinkohtelevat vanhemmat ei juuri koskaan muutu. Ne jatkaa sitä samaa aikuisillekin lapsille, ehkä keinot vähän muuttuu mutta tarkoitusperä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on.
Kolme laajennettua lähestymiskieltoa, tuomio törkeästä kunnianloukkauksesta ja aina vaan jatkuu. Nykyään se menee niin, että jollekulle sivulliselle valehdellaan meistä ja tämä sitten hyökkii tänne tai tekee aiheettomia viranomaisilmoituksia jne.
Mitä todisteita tarvitaan tuohon kieltoon? Riittääkö uhkailukirjeet ja viestit?
Puhelut, tekstarit, viestit, todistajat. Ja meillä kyllä auttoi se, että oli tehtaillut kaikenlaisia ilmiantoja meistä kymmeniä, kymmeniä ja kymmeniä. Plus kaapannut lapset kerran ja kerran mennyt leikkipuistoon puistotädille häiriköimään, kun lapset oli siellä.
Auttoiko kielto yhtään?
Sehän se on noissa että pahasti persoonallisuushäiriöiset ei noudata noita. Eivät lainkaan ymmärr että se koskee heitä tai että heidän tulisi noudattaa lakia tai käräjäoikeuden päätöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ole tabu. Minulla on aina ollut läheisiä ystäviä, joiden kanssa voin jakaa hyvät ja huonot asiat elämässäni. Löytyy ystäväpiiristäni myös kohtalotoveri, jolla samanlaisia ongelmia äitinsä kanssa, kuin minullakin. Ihan avoimesti voimme keskustella.
Välien katkaisu.
Ei muu oikein auta jos haluaa elää omaa aikuisen elämää ja säilyttää itsekunnioituksensa.
Nuohan käyttää esim (tulevaa) perintöä kiristyksen ja häpäisyn välineenä. Sinut ikään kuin nähdään vain nuolemassa näppejäsi.
Myyn vaikka ennemmin peffaa damissa kun altistan itseäni tuommoiselle seuralle. Vanhempia tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No oma äitini ei ole mikään henkinen tuki ollut missään vaiheessa elämääni ja isää ei ole. Äiti syyllistää siitä, kun en jaksa usein tulla käymään enkä puhu mistään henkilökohtaisesta. Ennen puhuin mm. ajankohtaisista omista ongelmistani mutta ne aina mitätöitiin ja kannustettiin unohtamaan, mistä tuli vielä pahempi olo. Nyt kun olen tajunnut, että kelpaisin vain tietynlaista ihmistä esittäen ja "unohtamalla" tai peittämällä tietyt tapahtumat ja asiat, niin mielenkiintoni ihmissuhteeseen äidin kanssa on mennyt. Äiti käyttää nyt tätä lyömäaseena ja kertoo suvulle että kyllä hän yrittää yhteyksissä ja tukena olla, mutta minä olen hankala. Oikeasti hänellä menee hermo heti, jos kaikki ei ole pelkkää kivakivaa eikä kestä minkäänlaista asiallistakaan kritiikkiä menneestä eikä nykyisestä. Ja mitään ei myönnä: "no pahoittelen sitten JOS on niin käynyt", "en muista tuollaista".
Vierailija kirjoitti:
No ei ole tabu. Minulla on aina ollut läheisiä ystäviä, joiden kanssa voin jakaa hyvät ja huonot asiat elämässäni. Löytyy ystäväpiiristäni myös kohtalotoveri, jolla samanlaisia ongelmia äitinsä kanssa, kuin minullakin. Ihan avoimesti voimme keskustella.
Sulla on hyviä ystäviä. Ne harvat kerrat kun olen asiasta avautunut on aina, siis ihan aina menneet niin että ensin kertomaani ei uskota tai sitä vähätellään (jospa nyt käsitit väärin, jospa liioittelet, ei ne vanhemmat varmaan tarkoittameet). Sit jos olen tarkentanut esimerkein, niin asia on vieritetty mun syyksi (olit varmaan vaikea lapsi/olitko ilkeä teini-ikäisenä/olet varmaan tehnyt jotain vanhemmillesi).
Olen saanut aina paskalastin niskaani jos asiasta olen kertonut joten enää en kerro kellekään.
Olet tosi etuoikeutettu että sulla on noin hyvä ystävä mikä ei kiellä, vähättele tai syyllistä sinua. Kannattaa pitää kiinni ystävästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on.
Kolme laajennettua lähestymiskieltoa, tuomio törkeästä kunnianloukkauksesta ja aina vaan jatkuu. Nykyään se menee niin, että jollekulle sivulliselle valehdellaan meistä ja tämä sitten hyökkii tänne tai tekee aiheettomia viranomaisilmoituksia jne.
Mitä todisteita tarvitaan tuohon kieltoon? Riittääkö uhkailukirjeet ja viestit?
Puhelut, tekstarit, viestit, todistajat. Ja meillä kyllä auttoi se, että oli tehtaillut kaikenlaisia ilmiantoja meistä kymmeniä, kymmeniä ja kymmeniä. Plus kaapannut lapset kerran ja kerran mennyt leikkipuistoon puistotädille häiriköimään, kun lapset oli siellä.
Auttoiko kielto yhtään?
Sehän se on noissa että pahasti persoonallisuushäiriöiset ei noudata noita. Eivät lainkaan ymmärr että se koskee heitä tai että heidän tulisi noudattaa lakia tai käräjäoikeuden päätöstä.
Auttoi se sikäli että poliisi tulee heti, eikä ne viranomaiset ota enää ilmoitusta numero 156 tosissaan, jos ilmoittajalla on kolmas lähestymiskielto päällä.
Kyllä, tuo on todellinen tabu. Mut suljettiin ulos äitipiiristä kun kerroin kysyttäessä lapsuudestani. Seuraavana päivänä kukaan ei enää vastannut ja ei ollut tuntevinaan mua.
Joillekin on liian rankkaa jos lapseen kohdistuva fyysinen väkivalta tulee lähelle itseä. Edes tässä muodossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on.
Kolme laajennettua lähestymiskieltoa, tuomio törkeästä kunnianloukkauksesta ja aina vaan jatkuu. Nykyään se menee niin, että jollekulle sivulliselle valehdellaan meistä ja tämä sitten hyökkii tänne tai tekee aiheettomia viranomaisilmoituksia jne.
Mitä todisteita tarvitaan tuohon kieltoon? Riittääkö uhkailukirjeet ja viestit?
Puhelut, tekstarit, viestit, todistajat. Ja meillä kyllä auttoi se, että oli tehtaillut kaikenlaisia ilmiantoja meistä kymmeniä, kymmeniä ja kymmeniä. Plus kaapannut lapset kerran ja kerran mennyt leikkipuistoon puistotädille häiriköimään, kun lapset oli siellä.
Auttoiko kielto yhtään?
Sehän se on noissa että pahasti persoonallisuushäiriöiset ei noudata noita. Eivät lainkaan ymmärr että se koskee heitä tai että heidän tulisi noudattaa lakia tai käräjäoikeuden päätöstä.Auttoi se sikäli että poliisi tulee heti, eikä ne viranomaiset ota enää ilmoitusta numero 156 tosissaan, jos ilmoittajalla on kolmas lähestymiskielto päällä.
Pitääkö olla molempien paikalla käräjillä? Mä en uskalla sit hakea tuota, sillä en halua kohdata uhkailijavanhempaani kasvotusten (ja saada uusia uhkailuita joita pelätä).
Joo… mitähän nyt sanoisi. Ehkä sen että ei kannata kertoa kellekään puolitutulle, ne ei usko eikä ymmärrä kokemaasi ja todennäköisesti syyttävät tapahtuneesta sinua. Default oletus on jostain syystä aina se että jos välit vanhempiin on huonot niin vika ja syy on aikuisessa lapsessa. Vaikka se 95% tapuksista on vanhemmissa…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No oma äitini ei ole mikään henkinen tuki ollut missään vaiheessa elämääni ja isää ei ole. Äiti syyllistää siitä, kun en jaksa usein tulla käymään enkä puhu mistään henkilökohtaisesta. Ennen puhuin mm. ajankohtaisista omista ongelmistani mutta ne aina mitätöitiin ja kannustettiin unohtamaan, mistä tuli vielä pahempi olo. Nyt kun olen tajunnut, että kelpaisin vain tietynlaista ihmistä esittäen ja "unohtamalla" tai peittämällä tietyt tapahtumat ja asiat, niin mielenkiintoni ihmissuhteeseen äidin kanssa on mennyt. Äiti käyttää nyt tätä lyömäaseena ja kertoo suvulle että kyllä hän yrittää yhteyksissä ja tukena olla, mutta minä olen hankala. Oikeasti hänellä menee hermo heti, jos kaikki ei ole pelkkää kivakivaa eikä kestä minkäänlaista asiallistakaan kritiikkiä menneestä eikä nykyisestä. Ja mitään ei myönnä: "no pahoittelen sitten JOS on niin käynyt", "en muista tuollaista".
Ja siis tässä on tavallaan se, että äiti ei koskaan ole suoralla tavalla henkisesti väkivaltainen, ei esimerkiksi hauku minua tyhmäksi, mutta antaa ymmärtää että en mielestään osaa mitään. Esimerkiksi kun kerroin fyysisistä oireista, niin hänen mielestään ei mitään vikaa voinut olla, kunnes lääkäri oli löytänyt vikaa ja antoi diagnoosin. Sitten uskoi, sama monessa muussa asiassa - ei usko mitään sanomaani, paitsi jos on jonkun ammattilaisen lausunto niin sitten on pakko. Kun ostin kalliin imurin, ei sanonut mitään, mutta eleillä ihmetteli, että miksi minulla pitää olla jotain kallista ja laadukasta. Jos olen sanonut, että haluan muuttaa, niin sanoo että asunto on ihan hyvä. Kun olen sanonut, että aion opiskella, niin sanoo että kauhean vaikea päästä opiskelemaan nykyään. Jne. Ja siis kun miettii, että tätä on ollut silloin kun olen yrittänyt kasvaa nuoresta aikuiseksi. En voi ihan hirveän yksityiskohtaisesti kertoa, vaikka esimerkkejä riittäisi. Nyt kun olen aikuinen, on hänen mielestään minun yhteistyöni puutetta, ettei välit ole lämpimät. Ei tavallaan voi millään voittaa, kun äidillä on kai niin syvälle sisäistetty se ajatus, että hän ei voi olla se joka on väärässä, vaan minun on oltava se.
Minun äitini valittaa ja mustamaalaa kun en anna hänen tavata lapsenlapsiaan. En uskalla päästää häntä lasteni lähelle, koska hän on tahallaan satuttanut ja sairastuttanut minua ilmeisesti huomion vuoksi? En oikeasti tiedä mikä motiivi tällaiseen on. Mutta äidistäni oli ilmeisesti kivaa kun sai viedä minua sairaalaan kerran viikossa. Minulla on ollut satoja murtumia, nyrjähdyksiä, myrkytystiloja... Kukaan ei tehnyt lasua. Äiti aina päivitteli tutuille että olen niin tapaturma-altis lapsi.
Ap tässä vielä, minä saan myös syyttelyä ja mustamaalaamista (välikäsien kautta myös haukkuja) kun ”estän” vanhempieni isovanhemmuuden olemalla ”hankala” ja ”mahdollisesti hullu”.
Totuus on se että lapseni eivät ole kiinnostaneet lainkaan, eivät vanhempani halunneet nähdä lapsia tai pitää yhteyttä silloin kun olimme vielä väleissä. Heille tärkeintä oli yrittää tuhota ja murskata minut kaikin keinoin.
Nyt kun välit sitten on poikki niin tätä marttyyriulinaa isovanhemmuuden kieltämisestä esitetään sukulaisille.
Yhtä kaikki, vanhempieni mielestä siis syy huonoihin väleihin olen yksin minä, heidän tekemä fyysinen ja henkinen väkivalta - joka on kestänyt vuosikymmeniä - ei heidän silmissään ole mitenkään asiaan liitoksissa.
Tän takia on aivan mahdotonta että asiaa voisi koskaan keskustella ja käydä läpi. Kun heissä ei ole lainkaan vikaa.
Taitaa olla niin että 99,99% hakkaavista ja henkisesti väkivaltaisista vanhemmista kiistää kaiken tekemänsä ja vierittää syyn aikuisen lapsen niskoille…
Ai onko tämä joku tabu. Eikö täällä ole pitkiä ketjuja aiheesta joissa ollaan sitä mieltä että yleistä on.
Vierailija kirjoitti:
Ai onko tämä joku tabu. Eikö täällä ole pitkiä ketjuja aiheesta joissa ollaan sitä mieltä että yleistä on.
Ja siellä ihmiset kertoo omalla nimellään kokemuksistaan?
Tabu on asia josta vaietaan. Siis sellainen jota ei kerrota kenellekään, koska sitä hävetään.
Ei sellainen jonka nimettömänä kertoo netissä.
En minä ainakaan ole kertonut kenellekään, että olen joutunut hakemaan lähestymiskieltoja ja että minun perheestäni on tehty jatkuvia viranomaisilmoituksia poliisista veroviraston kautta lastensuojeluun.
En ole kertonut lapsenä kenellekään. En teininä, en aikuisena. mies on ainoa joka tietää.
Kyllä on.
Kolme laajennettua lähestymiskieltoa, tuomio törkeästä kunnianloukkauksesta ja aina vaan jatkuu. Nykyään se menee niin, että jollekulle sivulliselle valehdellaan meistä ja tämä sitten hyökkii tänne tai tekee aiheettomia viranomaisilmoituksia jne.