Lue keskustelun säännöt.
Tabu: vanhempien henkinen (ja fyysinen) väkivalta aikuisiin lapsiinsa
14.09.2021 |
Onko sinulla kokemusta tästä? Onko asia raskas takka kantaa? Oletko kertonut kellekään? Jos olet, kohtasitko tyypillistä vähättelyä, tai asiaa ei edes uskottu?
Suomessa on valtavan vahva äiti(vanhempi)myytti jossa luullaan että vanhemmat aina haluaa lapsilleen parasta. Näin ei ole silti likikään aina. Esim narsistit, muut luonnevikaiset jne kiusaa ja rääkkää aikuisia lapsiaan.
Kaipaisin muilta kokemuksia. Oma tilanne sellinen että vasta 40+ iässä sain katkottua välit. Siedin henkistä väkivaltaa (törkeitä loukkauksia, jatkuvaa arvostelua, uhkailu ja kiristystä, kiusaamista ja terrorisointia) näin pitkään koska koin olevani arvoton. Myös lapsuudessa koettu väkivalta ei loppunut aikuistumiseen, vaan sitäkin on aika ajoin joutunut ottamaan aikuisena vastaan.
Mulla meni tän irtioton (tai paremmin itseni pelastamisen) seurauksena koko lapsuusperhe ja suku. Vanhemmat raivostuivat tästä ja kaikin tavoin yrittävät k0staa, mustamaalaamalla ja kiristämällä sisarukset valitsemaan heidät.
Yksin jäin, mutta olen sentään viimein turvassa.
Ja tätä muuten on paljon enemmän suomessa kuin kukaan uskoisi, mutta asia on viimeisiä tabuja ja siksi kukaan ei kehtaa asiaa tunnustaa.
Kommentit (40)
Sanoisin, että näitä vanhustensa rääkkäämiä keski-ikäisiä on lähes yhtä paljon, kuin vanhempiensa rääkkäämiä teinejä ja lapsia oli muutama kymmentä vuotta sitten. Sanon "lähes", koska poissuljen heidät, joilla välit vanhempiin on katkottu kokonaan (mikä on muuten aika uusi tapa: isovanhempiemme sukupolvi nöyristeli häijyjä vanhempiaan vanhoilla päivillään ja hoiti nämä lempeästi hautaan kiukkunsa niellen.)
Ei ne vanhemmat rääkkää lapsiaan kasvattaakseen, vaan alistaakseen. Niitä orjiksi alistettuja, robotin tavoin tottelevia tutisevia teinejä ei aleta maagisesti näkemään vertaisena, kun he täyttävät 18, kun heitä on koko heidän ikänsä ajan opittu halveksimaan. Nämä lapset eivät myöskään kykene vaatimaan kunnioitusta, kun ovat jo ajat sitten ehdollistuneet siihen, että vanhemmat on heidän hallitsijoitaan ja muunlainen ajattelu tietää fyysistä, tai henkistä kipua.
Joten kyllä se kiusaaminen jatkuu aikuisiässäkin. Pomottelu, tiuskiminen, töniminen, hakkaaminen ja uhkailu, saati mustamaalaaminen ja sabotointi ei lopu siihen, että lapsi on yhtäkkiä isompi, itsenäisempi ja älykkäämpi, sillä narsistin silmissä hän tulee aina olemaan pieni ja mitätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se raskas elämä kun oma vanhempi päin näköä toivoo sulle ku0lemaa, onnettomuutta, konkurssia, eroa, kurjuutta ja vaikeuksia - ja sitten niiden ilmestyessä keskittyy ilkkumaan ja pilkkaamaan voitonriemuisena.
Muista.mn loppuikäni nämä asiat ja eritoten sen miten keskenmenostani ilkuttiin, v*ttuiltiin ja nauretiin ivanaurua päin naamaa.
Erityisen pahalta tuntuu tämä, kun samalla yksi lapsi on vanhempien suosikki ja suosikkia kohtaan käyttäydytään arvostavasti ja kunnioittavasti. Inhokkilasta sitten tuhotaan ja tallotaan kaikin voimin.
Kaiken lisäksi narsistin inhokkilapseksi joutui liki aina se kiltein, ahkerin ja tunnollisin lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että näitä vanhustensa rääkkäämiä keski-ikäisiä on lähes yhtä paljon, kuin vanhempiensa rääkkäämiä teinejä ja lapsia oli muutama kymmentä vuotta sitten. Sanon "lähes", koska poissuljen heidät, joilla välit vanhempiin on katkottu kokonaan (mikä on muuten aika uusi tapa: isovanhempiemme sukupolvi nöyristeli häijyjä vanhempiaan vanhoilla päivillään ja hoiti nämä lempeästi hautaan kiukkunsa niellen.)
Ei ne vanhemmat rääkkää lapsiaan kasvattaakseen, vaan alistaakseen. Niitä orjiksi alistettuja, robotin tavoin tottelevia tutisevia teinejä ei aleta maagisesti näkemään vertaisena, kun he täyttävät 18, kun heitä on koko heidän ikänsä ajan opittu halveksimaan. Nämä lapset eivät myöskään kykene vaatimaan kunnioitusta, kun ovat jo ajat sitten ehdollistuneet siihen, että vanhemmat on heidän hallitsijoitaan ja muunlainen ajattelu tietää fyysistä, tai henkistä kipua.
Joten kyllä se kiusaaminen jatkuu aikuisiässäkin. Pomottelu, tiuskiminen, töniminen, hakkaaminen ja uhkailu, saati mustamaalaaminen ja sabotointi ei lopu siihen, että lapsi on yhtäkkiä isompi, itsenäisempi ja älykkäämpi, sillä narsistin silmissä hän tulee aina olemaan pieni ja mitätön.
Todella hyvin kuvailtu asiaa. Kiitos. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini valittaa ja mustamaalaa kun en anna hänen tavata lapsenlapsiaan. En uskalla päästää häntä lasteni lähelle, koska hän on tahallaan satuttanut ja sairastuttanut minua ilmeisesti huomion vuoksi? En oikeasti tiedä mikä motiivi tällaiseen on. Mutta äidistäni oli ilmeisesti kivaa kun sai viedä minua sairaalaan kerran viikossa. Minulla on ollut satoja murtumia, nyrjähdyksiä, myrkytystiloja... Kukaan ei tehnyt lasua. Äiti aina päivitteli tutuille että olen niin tapaturma-altis lapsi.
Munchausen by proxy.
Jep, lapsiaan kaltoinkohtelevat eivät todellakaan lopeta sitä siihen hetkeen kun lapsi täyttää 18, tai muuttaa kotoa, tai saa oman lapsen. Se jatkuu läpi elämän, koska vanhempi haluaa alistaa lastaan. Voi olla että ei niin räikeät keinot jatku - aikuista lasta ei kaikki kehtaa tukkapöllyttää (oma isäni kyllä kehtaa!) - mutta sitten väkivalta vaihdetaan henkiseen väkivaltaan.
Oma isäni kerran sukupäivällisillä toimi väkivaltaisesti mua kohtaan. Väki meni tyrmistyksestä hiljaiseksi, tuli 3 min täysi vaivaantunut hiljaisuus - ja sit jengi jatkoi niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Mä en uskaltanut nostaa äläkkää vaan pidätin kyyneleitä pala kurkussa nöyryytettynä. Eniten nöyryytti että muut näki, mutta sekin oli kamalaa että kukaan ei puuttunut :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No oma äitini ei ole mikään henkinen tuki ollut missään vaiheessa elämääni ja isää ei ole. Äiti syyllistää siitä, kun en jaksa usein tulla käymään enkä puhu mistään henkilökohtaisesta. Ennen puhuin mm. ajankohtaisista omista ongelmistani mutta ne aina mitätöitiin ja kannustettiin unohtamaan, mistä tuli vielä pahempi olo. Nyt kun olen tajunnut, että kelpaisin vain tietynlaista ihmistä esittäen ja "unohtamalla" tai peittämällä tietyt tapahtumat ja asiat, niin mielenkiintoni ihmissuhteeseen äidin kanssa on mennyt. Äiti käyttää nyt tätä lyömäaseena ja kertoo suvulle että kyllä hän yrittää yhteyksissä ja tukena olla, mutta minä olen hankala. Oikeasti hänellä menee hermo heti, jos kaikki ei ole pelkkää kivakivaa eikä kestä minkäänlaista asiallistakaan kritiikkiä menneestä eikä nykyisestä. Ja mitään ei myönnä: "no pahoittelen sitten JOS on niin käynyt", "en muista tuollaista".
Onko meillä sama äiti!
Välillä itsellä tuntuu että tahallaan provosoi ja sitten pääsee sanomaan ”harmi että koit sen noin”.
Sitä ei aina hyvän perheen lapset tajua miten vaarallisia ja vahingollisia vanhempia voi ollakaan. Esim narsistit, psykopaatit, pahasti mt-ongelmaiset, alkkikset, narkit, rikolliset, ”lahkolaiset” (ei tietenkään kaikki mutta osa), muut sekopäät ja niin edelleen.
Tämä joukko on valtavan suuri, varmaan 20-25% väestöstä. Volyymi on todella suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen nyt siinä vaiheessa että äitini haukkuu minut kaikille jotka vähänkin viitsivät kuunnella.
En jaksanut enää hänen pellejuttuja vaan sanoin erääseen asiaan että se ei ole totta. Meni hänen jutut vähän yli.
Siitä sitten riemu repesi. Äitini on todella vakuuttava ihminen.
Hän vieläkin muistaa kun 45-vuotta sitten hermostuksissani nauroin väärässä paikassa. Tästäkin jaksoi muistuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nyt siinä vaiheessa että äitini haukkuu minut kaikille jotka vähänkin viitsivät kuunnella.
En jaksanut enää hänen pellejuttuja vaan sanoin erääseen asiaan että se ei ole totta. Meni hänen jutut vähän yli.
Siitä sitten riemu repesi. Äitini on todella vakuuttava ihminen.
Hän vieläkin muistaa kun 45-vuotta sitten hermostuksissani nauroin väärässä paikassa. Tästäkin jaksoi muistuttaa.
Mä myös aina ihmettelen sitä miten omaa riehuvaa narsistivanhempaani tutut ja sukulaiset jaksaa kuunnella - ja USKOA. Epäilen että ehkä ne sisimmässään tietää tarinoiden olevan valhetta, mutta voi olla että niiden on helpompi leikkiä uskovansa näitä juttuja.
Mulla myös suku on kääntänyt selän minuun päin, uskoen narsistin tarinat miten taloni on ostettu huumerahoilla, miten olen rikollinen ja miten olen hankala ja mahdoton ihminen.
Ihan tavallinen työssäkäyvä akateeminen olen, ja siksi nuo huumerahajutut on niin uskomattomia… mutta näköjään narsisti keksii mitä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on teiniasteelle jäänyttä hölmöä porukkaa palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nyt siinä vaiheessa että äitini haukkuu minut kaikille jotka vähänkin viitsivät kuunnella.
En jaksanut enää hänen pellejuttuja vaan sanoin erääseen asiaan että se ei ole totta. Meni hänen jutut vähän yli.
Siitä sitten riemu repesi. Äitini on todella vakuuttava ihminen.
Hän vieläkin muistaa kun 45-vuotta sitten hermostuksissani nauroin väärässä paikassa. Tästäkin jaksoi muistuttaa.
Mä myös aina ihmettelen sitä miten omaa riehuvaa narsistivanhempaani tutut ja sukulaiset jaksaa kuunnella - ja USKOA. Epäilen että ehkä ne sisimmässään tietää tarinoiden olevan valhetta, mutta voi olla että niiden on helpompi leikkiä uskovansa näitä juttuja.
Mulla myös suku on kääntänyt selän minuun päin, uskoen narsistin tarinat miten taloni on ostettu huumerahoilla, miten olen rikollinen ja miten olen hankala ja mahdoton ihminen.
Ihan tavallinen työssäkäyvä akateeminen olen, ja siksi nuo huumerahajutut on niin uskomattomia… mutta näköjään narsisti keksii mitä vain.
Meillä minä olen alkoholisti, joka on huijannut veroissa ja joka pidän lapsiani nälässä. Mieheni taas on pedofiili, jonka lähellä tulee "omituinen olo".
Näitä juttuja sitten levitellään ja suurennellaan ja keksitään lisää.
Ihmettelen ihan samaa, että miksi joku kuuntelee kaiken tällaisen ja uskoo sataprosenttisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on teiniasteelle jäänyttä hölmöä porukkaa palstalla.
Puhu vaan itsestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on teiniasteelle jäänyttä hölmöä porukkaa palstalla.
Ai kun luulet olevasi nokkela! Sorry mutta et silti ole, vaan täysi moukka. Kaltoinkohdeltujen ja hakattujen ihmisten ilkkuminen ei ole hauskaa. Paitsi narsistin mielestä. Senhän tiedätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se raskas elämä kun oma vanhempi päin näköä toivoo sulle ku0lemaa, onnettomuutta, konkurssia, eroa, kurjuutta ja vaikeuksia - ja sitten niiden ilmestyessä keskittyy ilkkumaan ja pilkkaamaan voitonriemuisena.
Muista.mn loppuikäni nämä asiat ja eritoten sen miten keskenmenostani ilkuttiin, v*ttuiltiin ja nauretiin ivanaurua päin naamaa.
Erityisen pahalta tuntuu tämä, kun samalla yksi lapsi on vanhempien suosikki ja suosikkia kohtaan käyttäydytään arvostavasti ja kunnioittavasti. Inhokkilasta sitten tuhotaan ja tallotaan kaikin voimin.
Kaiken lisäksi narsistin inhokkilapseksi joutui liki aina se kiltein, ahkerin ja tunnollisin lapsi.
Minua ei suoraan haukuta ja ivata, mutta mikä tahansa onnettomuus on sellainen että siitä en saisi olla millänsäkään. Kun on ollut sellaisia suruja ja menetetyksiä jotka vertaantuu tuohon keskenmenoon, niin siitä on seurannut ihmettelyä, että asia ei ole täysin ok olankohautuksella. Vanhemmat ymmärtää, että tietyt asiat ovat traagisia ihmisille, mutta silloin kun niitä samoja asioita tapahtuu minulle, niin se on häpeä. Ihan niinkuin normaalit tunteet menetyksien yhteyksissä saisi koskea toisia ihmisiä, mutta minua ei, koska se rasittaa vanhempia tai häpäisee heitä tai jotain. Vähän hankala selittää, mutta te joilla on sama, ymmärrätte varmaan. Tätä oli lapsesta asti aina - jos oli joku välikohtaus, esimerkiksi vanhempi huusi ilkeästi, niin hetken päästä kun vanhempi rauhoittui ja puhui tavallisella äänellä, niin lapsen tuli myös mukautua tähän muutokseen olemalla tavallinen - ei järkyttynyt tai loukkaantunut. Mistään ei puhuttu. Ja jos uskalsi sanoa sen, että äsken huusit ja nyt pitäisi olla kuin ei mitään, niin tästä seurasi mutinaa, että tarviiko kaiken olla niin vakavaa ja kaikkea jäädä halkomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se raskas elämä kun oma vanhempi päin näköä toivoo sulle ku0lemaa, onnettomuutta, konkurssia, eroa, kurjuutta ja vaikeuksia - ja sitten niiden ilmestyessä keskittyy ilkkumaan ja pilkkaamaan voitonriemuisena.
Muista.mn loppuikäni nämä asiat ja eritoten sen miten keskenmenostani ilkuttiin, v*ttuiltiin ja nauretiin ivanaurua päin naamaa.
Erityisen pahalta tuntuu tämä, kun samalla yksi lapsi on vanhempien suosikki ja suosikkia kohtaan käyttäydytään arvostavasti ja kunnioittavasti. Inhokkilasta sitten tuhotaan ja tallotaan kaikin voimin.
Kaiken lisäksi narsistin inhokkilapseksi joutui liki aina se kiltein, ahkerin ja tunnollisin lapsi.Minua ei suoraan haukuta ja ivata, mutta mikä tahansa onnettomuus on sellainen että siitä en saisi olla millänsäkään. Kun on ollut sellaisia suruja ja menetetyksiä jotka vertaantuu tuohon keskenmenoon, niin siitä on seurannut ihmettelyä, että asia ei ole täysin ok olankohautuksella. Vanhemmat ymmärtää, että tietyt asiat ovat traagisia ihmisille, mutta silloin kun niitä samoja asioita tapahtuu minulle, niin se on häpeä. Ihan niinkuin normaalit tunteet menetyksien yhteyksissä saisi koskea toisia ihmisiä, mutta minua ei, koska se rasittaa vanhempia tai häpäisee heitä tai jotain. Vähän hankala selittää, mutta te joilla on sama, ymmärrätte varmaan. Tätä oli lapsesta asti aina - jos oli joku välikohtaus, esimerkiksi vanhempi huusi ilkeästi, niin hetken päästä kun vanhempi rauhoittui ja puhui tavallisella äänellä, niin lapsen tuli myös mukautua tähän muutokseen olemalla tavallinen - ei järkyttynyt tai loukkaantunut. Mistään ei puhuttu. Ja jos uskalsi sanoa sen, että äsken huusit ja nyt pitäisi olla kuin ei mitään, niin tästä seurasi mutinaa, että tarviiko kaiken olla niin vakavaa ja kaikkea jäädä halkomaan.
Aivan samaa meillä. Ymmärrän täysin. Omia tunteita ja vaikeuksia pitää hävetä ja vanhempia ei saa rasittaa niillä. Sen sijaan vanhemmat saa mennä tunteella koko ajan ja kaataa tunnkuorman lapsien niskan, sekä kuormittaa lapsia heidän vastoinkäymisillään. Tähän suuntaan homma toimii kyllä…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se raskas elämä kun oma vanhempi päin näköä toivoo sulle ku0lemaa, onnettomuutta, konkurssia, eroa, kurjuutta ja vaikeuksia - ja sitten niiden ilmestyessä keskittyy ilkkumaan ja pilkkaamaan voitonriemuisena.
Muista.mn loppuikäni nämä asiat ja eritoten sen miten keskenmenostani ilkuttiin, v*ttuiltiin ja nauretiin ivanaurua päin naamaa.
Erityisen pahalta tuntuu tämä, kun samalla yksi lapsi on vanhempien suosikki ja suosikkia kohtaan käyttäydytään arvostavasti ja kunnioittavasti. Inhokkilasta sitten tuhotaan ja tallotaan kaikin voimin.
Kaiken lisäksi narsistin inhokkilapseksi joutui liki aina se kiltein, ahkerin ja tunnollisin lapsi.Minua ei suoraan haukuta ja ivata, mutta mikä tahansa onnettomuus on sellainen että siitä en saisi olla millänsäkään. Kun on ollut sellaisia suruja ja menetetyksiä jotka vertaantuu tuohon keskenmenoon, niin siitä on seurannut ihmettelyä, että asia ei ole täysin ok olankohautuksella. Vanhemmat ymmärtää, että tietyt asiat ovat traagisia ihmisille, mutta silloin kun niitä samoja asioita tapahtuu minulle, niin se on häpeä. Ihan niinkuin normaalit tunteet menetyksien yhteyksissä saisi koskea toisia ihmisiä, mutta minua ei, koska se rasittaa vanhempia tai häpäisee heitä tai jotain. Vähän hankala selittää, mutta te joilla on sama, ymmärrätte varmaan. Tätä oli lapsesta asti aina - jos oli joku välikohtaus, esimerkiksi vanhempi huusi ilkeästi, niin hetken päästä kun vanhempi rauhoittui ja puhui tavallisella äänellä, niin lapsen tuli myös mukautua tähän muutokseen olemalla tavallinen - ei järkyttynyt tai loukkaantunut. Mistään ei puhuttu. Ja jos uskalsi sanoa sen, että äsken huusit ja nyt pitäisi olla kuin ei mitään, niin tästä seurasi mutinaa, että tarviiko kaiken olla niin vakavaa ja kaikkea jäädä halkomaan.
Aivan samaa meillä. Ymmärrän täysin. Omia tunteita ja vaikeuksia pitää hävetä ja vanhempia ei saa rasittaa niillä. Sen sijaan vanhemmat saa mennä tunteella koko ajan ja kaataa tunnkuorman lapsien niskan, sekä kuormittaa lapsia heidän vastoinkäymisillään. Tähän suuntaan homma toimii kyllä…
Sepä se.
Tabu on kun yli 70 kymppiset vanhukset käyttää väkivaltaa parhaissa voimissaan oleviin jälkeläisiinsä. En ole kuullut. Päinvastaisia tilanteita saa lukea usein lehdistä, kuinka aikuiset lapsensa pahoinpitelevät vanhoja vanhempiaan.
Jopa murhia on tehty. Tämä ei siis ole tabu.
Vierailija kirjoitti:
Tabu on kun yli 70 kymppiset vanhukset käyttää väkivaltaa parhaissa voimissaan oleviin jälkeläisiinsä. En ole kuullut. Päinvastaisia tilanteita saa lukea usein lehdistä, kuinka aikuiset lapsensa pahoinpitelevät vanhoja vanhempiaan.
Jopa murhia on tehty. Tämä ei siis ole tabu.
No mun isä 76v on vahva ja vaarallinen ja käy käsiksi kun sillä kilahtaa. Siinä ei yksikään nainen mahda mitään. Eikä kaikki miehetkään. Siellä ei voi käydä, kun väkivallan uhka leijuu koko ajan ja tilanne leimahtaa jos ”katsoo väärin” tai sanoo ”väärällä äänenpainolla”.
Se on 189cm kookas ja vahva, ja todella pystyy mukiloimaan aikuiset lapsensa.
Et kai luule että vanhukset on kilttejä ja herttaisia?
Tuttua. Varmaan kaikille joilla on narsisti vanhrmpana.
Samaa mieltä. Täysi tabu on, kellekään et voi kertoa, jos erehdyt kertomaan niin sua syytetään.
Suomessa on valtavasti aikuisia lapsiaan vihaavia vanhempia. Eräs tietty sukupolvi erityisesti kunnostautuu tässä, you know…