Minkä kokoista perhettä pidät suurperheenä ?
Virallisen määritelmänhän mukaan suurperheessä on vähintään vanhemmat ja kolme lasta. Oletko samaa mieltä, vai onko oma käsityksesi suurperheestä jotain aivan muuta ?
Kommentit (23)
Oma ajatukseni on ehkä kuusi lasta tai enemmän. Ja tämä ajatukseni perustuu vain siihen että omassa lapsuuden perheessäni oli viisi lasta, enkä koe että olisimme olleet suurperhe. Joten kuusi voisi olla se minimimäärä lapsia jonka kokisin.
3 lasta oli lapsuudessani täysin normaalia, useammalla kaverilla oli enemmänkin sisaruksia ja pidin meidän perhettä aika pienenä.
Jossain vaiheessa se sitten muuttui niin, että monella on vain 1-2 lasta ja 3 on jo iso perhe.
Tässä on varmaan tullut joku muutos, liittyisikö siihen että lapset hankitaan nykyään vanhempana.
Olen syntynyt siis 1979.
Ainakin 10 lasta ja vanhemmat on suurperhe. Tiedän tällaisen perheen. Äiti on siivousalan yrittäjä, isä kotona. Isommat lapset kotikoulussa. Ihmettelen, miten jaksavat, miten rahat riittävät yms.
Perheessä 3-4 lasta niin pidän isona perheenä, mutta suurperheessä on ainakin viisi lasta.
No kolmen lapsen perhe ei ole vielä mikään suurperhe.
Aivan tavallinen perhekoko Suomessa ollut menneinä vuosina ja on edelleen.
Kun perheessä on neljä lasta ja enemmän se on suurperheeksi kutsuttava perhe.
Olen samaa mieltä. kolme lasta on suurperhe.
Enemmän kuin 5 lasta. 3 lapsinen perhe oli ainakin omassa lapsuudessani 90-luvulla ihan keskiverokokoinen. Tiedän nykyisinkin enemmän 3 lapsisia kuin 1 lapsisia perheitä.
Riippuu missä yhteydessä. Kyllä saisi olla vähintään 5 lasta + 2 vanhempaa.
On noita 5 lasta tai enemmän kuitenkin aika paljon.
En ole kyllä ikinä ajatellut että meidän perhe kolmine lapsineen olisi ollut suurperhe. Viisi lasta ja vanhemmat ajattelisin suurperheeksi.
Meillä on 4 lasta enkä pidä perhettämme suurperheenä. Sanoisin, että 6 lasta tai enemmän on suurperhe.
Kolme lasta on minusta vielä suht normaali koko. Ehkä neljä lapsista perhettä voisi kutsua suurperheeksi.
Enemmän kuin 10 lasta. Kolme on pienperhe.
t. lestadiolainen
Ehkä vanhemmat ja viisi lasta. Minulla oli 4 sisarusta mutta en pitänyt meidän 5-lapsista perhettä suurperheenä. 40-luvulla se ei sitä ollutkaan. Nykyisin kai toisin.
Nykypäivänä pitäisin rajana viittä. Kolmilapsiset perheet eivät ole vielä tänäkään päivänä minusta suurperheitä, vaikka lapsia syntyykin koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Nelilapsinen perhe kulkee ja matkustaa vielä isommalla henkilöautolla, joten sanon, että viisi tai useampi lapsinen perhe alkaa olla jo suurperhe Suomessa.
Monta vanhempaa