kieroutunut seksuaalisuus
Luulin aina nuorempana, että kukaan tyllerö ei halua munaa ja seksi on niille täysin vastenmielistä toimintaa, jolla vaan yrittävät jallittaa itselleen miehen tai muita etuja. Elämäni aukeni siinä kohtaa, kun otin itselleni panokaverin, joka oli kunnon munahaukka ja ei saanut munasta tarpeekseen. Siltikin tuosta ajatuksesta minulle on jäänyt kieroutunut seksuaalisuus, jonka takia minun pitää seksin yhteydessä aina "rankaista" naista kunnolla, eli läimiä perseelle, tukistaa ja pitää naista seksinukkenani. Ei kai siinä, kun ne siitä tuntuvat tykkäävän, mutta välillä mietin, että åitäisköhän käydä jossain terapiassa.
Kommentit (4)
Mä myös vihaan omaa seksuaalisuuttani. Haluaisin siitä eroon, koska se pilaa kaiken elämässäni. Ei ole kuitenkaan mahdollista se, joudun siis kärsimään lopun elämäni tätä paskaa.
Kävin useissa terapioissa sexpon kautta, ne vain ja ainoastaan hankaloittivat tilannettani ja elämääni.
Suosittelen hakeutumaan terapiaan tai hankkimaan laadukkaan seksinuken jota voit sitten kaltoinkohdella kuten haluat.
Varsin kieroutunut ja vääristynyt tapa ajatella asioista ja naisista.
Itselle täysin vieras ja luotaantyöntä.
Jallittaa itselleen mies tai muita etuja.
Olen seksuaaliselta suuntautumiselta Bi. Olen myös kovasti kinky ja niissä hommissa olen switch.
Enkä kyllä ymmärrä miksi joku pitäisi saada, ai niinku omaksi ja sitten tältä omistetulta ihmiseltä jotain etuja.
Terapiaa Suosittelen, paljon.
Kinkygirl kirjoitti:

Kinksheimaaja! Häpeä!
Itsellä myös meni monta vuotta hukkaan ennen kuin löysin nykyisen tyttöystäväni. Ehdin seurustella 7 eri naisen kanssa, joilla kaikilla tuntui into hiipuvan seksiin nopeasti (n. 3 kk) suhteen alun jälkeen. Lopetin kyllä suhteet nopeasti, kun tuo vaihe tuli. Nykyisen kanssa on oltu 4,5 vuotta ja hänen kanssaan on helppoa, ei tarvitse maanitella tms. vaan seksiä paljon, se on monipuolista ja molemmat nautitaan tosi paljon.