Lue keskustelun säännöt.
Lasten- ja nuortenkirjojen läskiviha
12.09.2021 |
En ole huomannut että julkisuudessa kehopositiiviset ja muut olisivat ottaneet tähän kantaa. Siis että monissa lasten- ja nuortenkirjoissa lihavuus on edelleen synonyymi vajaaaälyisyydelle ja ilkeydelle. Ihmisten ulkomuotoa kommentoidaan avoimesti ja komiikkaa tuodaan tarinoihin jonkun ahmimishäiriöisen pullukan kautta, joka lihavuutensa ja herkkuhimonsa vuoksi ajaa itsensä ja muut hankaluuksiin. Esimerkkinä vaikka Heinähattu ja Vilttitossu -kirjojen kuvaukset. Joku voisi sanoa että tämä on ylireagointia ja lapset eivät lue rivien välejä samalla tavalla. Mitä mieltä täällä ollaan, onko tällainen ilmiö olemassa ja minkälaisia esimerkkejä tulee mahdollisesti mieleen?
Kommentit (4)
Jos mietit tosielämän hahmoja, niin aika usein juuri näin on. Taide heijastelee todellisuutta, ei kehopositiivisten fantasioita, joissa kukaan ei olisi lihava.
Ilkeimmät ihmiset, joita itse olen irl tavannut, ovat olleet juuri suurikokoisia. Sen vuoksi en ole hätkähtänyt kirjallisuuden kuvauksiakaan. Ehkä kirjailijoilla on ollut sama kokemus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama koskee myös muita ulkonäöllisiä seikkoja. Aika monessa lasten- ja nuortenkirjassa se inhottava tyyppi on useinkin kuvailtu lihavaksi, punatukkaiseksi korstoksi, jolla on vielä mahdollisesti pisamia. Blondeja pahiksia on huomattavasti vähemmän. Monesti näillä ärsyttävillä pahiksilla on myös ulkonevat hampaat, pienet siansilmät ja töpselinenä.
Samoin vanhat ihmiset kuvaillaan usein vanhuksiksi, heillä saattaa olla harmaat hiukset tai neuletakki päällä kesälläkin. WTF?
Kyllä pitäisi jonkun wokeentua tähänkin kohtaan.
Jokaisen oma valinta lihoa tai ei. Kyllähän se kertoo älykkyyden tasosta .