Pyritkö tietisesti vähentämään kulutustasi?
Kommentit (24)
Riippuu asiasta. Olen vähentänyt materian ostamista, mutta lisännyt taas muuta rahanmenoa varmaan.
ihan naurettavaa miten kaapit on täynnä vaikka mitä. Me muutettiin kesällä ja löytyi ihan hirveesti vaikka mitä varastoista. Olen ostanut jemmaan kortteja, lahjoja, alusvaatteita jne halvalla kun olen saanut.
Nyt on uudet tuulet. Mä käyn kaupassa 2 krt viikossa enkä osta mitään ylimääräistä. Jokaiseen ruokaan joku ainesosa pitää olla kaapissa valmiina ja näin reilu 2 kk jälkeen huomaan eron, 1,5 hyllyä on tullut tilaa. Joululahjalista on lähes kunnossa, pari vielä puuttuu, joulukorttejakin löytyy ja samoin joulumerkkejä. Kun tästä innostun, alan laittamaan 20 tuotetta huutikseen viikossa ja nämä rahat käytän esim ruokaan.
Lisäksi olen ikävä kyllä vähän lihonnut. Nyt kun vähän vielä jatkan tätä nuukailua, mahtuu vanhat vaatteet taas päällekin.
unohtui vielä listasta, olen löytänyt varastoista järkyttävästi kosmetiikkaa. Hammastahnaa lukuunottamatta ei tarvi ainakaan mitään tänä vuonna ostaa. Se on kiva senkin takia kun yleensä ostan kaikki reissuista ja meillä on vähäksi aikaa pitkät reissut historiaa. Raha ei tähän velvoita mutta tuntui muutossa turhaa laatikoita kantaa edestakas, tämä on nyt valintani. Yritän nuukailla ainakin jouluun asti.
Varaenergiasta on hyötyä. Kukapa äiti ei keräisi energiaa vyötärölleen. Sitten lapsi saa leivänkannikkaa ja äiti ottaa ravinnon ketoosilla.
tarkoituksena on myös myydä auto...se tulee kyllä olemaan vaikeata, kun junalle on 3km:((
Yritän parsia vaatteita ja käymme kirpparilla. Sammutetaan vedet, kun saippuoidaan yms..
Ajoittain tuntuu tylsältä, kun nyt juuri olisi varaa kaiken näköiseen kuluttamiseen...
Entistä vaikeammaksi tämän tekee, kun katsoo esim. tuota dokkaria, Britannia ilmasta tai elokuvaa fast food nation.
Tää mun elämä on niin pientä että ihan itkettää.
ja autoilua. Auto vaihdettiin pieneen fiat puntoon pienellä moottorilla. Ei oikeen kehtaa enää ajella katumaasturilla tai isokoneisella autolla.
Eikös se ole nykyisin vähän niin, että katumaasturi=sivistymätön:DD
olis varaa lennellä ja ostaa iso talo...ei vaan oikeen voi antaa itselleen lupaa enää tollaseen..
yritän vain suunnata sitä toisaalle..
enkä usko,e ttä Suomi nostetaan lamasta tavaroita ostamalla. Palveluita ostamalla kyllä. Koulutusta ostamalla ja tuottamalla vieläkin enemmän.
Just vaihdoin auton uudempaan ja lähden ensi viikolla reissuun. Muutenkin ostelen kaikkea entiseen malliin.
Sähkön, veden ja lihan käytön toivovan pysyvän yhtä alhaalla kuin ennenkin. Siis näiden suhteen olemme pihejä ihan ekologisitakin syistä.
Sen sijaan yritän vähitellen opetella kuluttamaan rahaa ulkonäkööni, vaatteisiin, kenkiin, palveluihin yms. Oikein pitää takoa itselleen kaaliin että enää ei tarvitse kitsastella samoin kuin lapsena tai opiskelijana. Voin ostaa ne satasen kengät ja 30 e hiustenhoitoaineen jos haluan.
Tietenkin tavoitteena on jonkin verran luopua halvan krääsän ostamisesta ja siirtyä paremmin kestäviin tuotteisiin. En kuitenkaan usko että niillä satasen kengillä tulee kuljettua kovin montaa vuotta kauemmin kuin 30 e kengillä. Toisaalta sanon nykyään itselleni että on ihan sallittua ostaa "turhuuttakin". Ei tarvitse selvitä sillä vähimmällä mahdollisella.
aina teitä on ollut. Ennen vapaamatkustajiksi katsottiin sosiaalituella elävät. Nykyisin tämä sivistymätön luokka, joka "maksattaa" muilla säästöt..
no itsekyyttä löytyy aina ja onhan tuo konkreettinen luopuminen vaikea paikka.
Just vaihdoin auton uudempaan ja lähden ensi viikolla reissuun. Muutenkin ostelen kaikkea entiseen malliin.
aina teitä on ollut. Ennen vapaamatkustajiksi katsottiin sosiaalituella elävät. Nykyisin tämä sivistymätön luokka, joka "maksattaa" muilla säästöt.. no itsekyyttä löytyy aina ja onhan tuo konkreettinen luopuminen vaikea paikka.
Just vaihdoin auton uudempaan ja lähden ensi viikolla reissuun. Muutenkin ostelen kaikkea entiseen malliin.
sinua kateellista... =)
aina teitä on ollut. Ennen vapaamatkustajiksi katsottiin sosiaalituella elävät. Nykyisin tämä sivistymätön luokka, joka "maksattaa" muilla säästöt.. no itsekyyttä löytyy aina ja onhan tuo konkreettinen luopuminen vaikea paikka.
Enää en halua kertakäyttövaatteita HM:lta tai laaduttomia halpishuonekaluja Ikeasta. Sen minkä ostan pitää kestää kauemmin. Toisaalta suosin kirpputoreja, parempi että kierrättää kuin ostaa aina uutta.
Ei kukaan joka on hereillä, jatka tuhlaamistaan samaan malliin. Miksi saisi jatkaakaan.
Osa meistä joutuu suitsimaan kuitenkin kuluttamistaan.
Nyt on onneksi tehty tuo ensimäinen liike, ja rajoitettu rajusti laivaliikenteen päästöjä Itä-merellä. Se raha lähteee kuluttajien taskusta:DDD
Lisää rajoituksia ja sääntöjä voidaan odottaa kokouksen mentyä ja viimeistään joulukuun Köpiksen kokouksissa.
..jos ei lapsi löydä rajaa itse, on se hänelle aikuisen laitettava:DDDDDDD
sinua kateellista... =)
aina teitä on ollut. Ennen vapaamatkustajiksi katsottiin sosiaalituella elävät. Nykyisin tämä sivistymätön luokka, joka "maksattaa" muilla säästöt.. no itsekyyttä löytyy aina ja onhan tuo konkreettinen luopuminen vaikea paikka.
emme enää syö lihaa, mutta kalaa kyllä joskus.
Lentäminen on out!!
..kirppareilla yritämme käydä. Talo on liian suuri, eli se nolottaa..
että miten tuhlaileva elämäntyyli on oikeutettu?
Kuinka se, että yhteiskuntatasolla kehitellään rajoitteita kuluttamisen suitsimiseksi, ja kampanjoita ruokailutottumusten muuttamiseksi, on selitettävissä mikäli tarve kuluttamisen rajoittamiseksi on puppua..???
mutta lihan syöntiä on lisätty, kun miehen kanssa siirryttiin vhh-ruokavalioon, ja vitsi, että on hyvä olo, molemmilla!
Meillä on tulot pysyny ennallaan. Päinvastoin kun menot vähitellen pienenee, meillä alkaa kerrankin olla vara ees johonki ylellisyyteen...